sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tokokoe, Oulu

Niin lähellä, mutta silti niin kaukana! Jälleen kakkostulos. Fanta oli tällä kertaa paljon innokkaampi kuin ensimmäisissä kokeissa, mutta keskittyminen oli silti vähän huonoa. Se vilkuili aika paljon yleisössä olleita tuttujani. Ilmeisesti en saa enää ottaa tokokokeisiin liian tuttuja ihmisiä mukaan, kun Fanta alkaa niitä kovin vilkuilemaan. Tällä kertaa minulla on jopa video! Mutta pisteisiin, tuomarina oli siis Piritta Pärssinen.

Luoksepäästävyys 10

Paikalla makaaminen 5
Hyvin pysyi tällä kertaa paikallaan, mutta valitettavasti istuen. Nousi heti ylös kun lähdin kävelemään pois.

Seuraaminen kytkettynä 8½
Keskittyminen oli kyllä alussa ihan hukassa. Ensimmäinen pysähtyminen meni ihan plörinäksi.

Seuraaminen taluttimetta 8½
Liikkeelle lähdettäessä teki kyllä semmoisen syöksyn! Taas keskittyminen vähän hukassa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Ei meinannut mennä ensimmäisellä käskyllä maahan ja toisella sitten jäi istumaan.

Luoksetulo 10
Vähän oli levoton odottaessa, mutta ei muuten mitään ongelmaa, tällä kertaa ei törmännytkään!

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Vähän taisi astella perässä kun pysähdyttiin.

Estehyppy 9
Piti ottaa Fantaa pannasta kiinni varmuuden vuoksi, kun esteen eteen mentiin, kun se vaikutti juuri siltä, että olisi lähtenyt muuten hyppäämään ilman käskyä. Tuomari siitä sitten sanoikin, mutta parempi se noin kuin se että olisi nollaksi mennyt. Hypätessään Fanta oli jo menossa melkein siskoni luo, kuten videosta näkyy, että jää katsomaan tuon perään. Piste taisi kuitenkin lähteä siitä, kun seisoessaan liikahti vähän.

Kokonaisvaikutus 9½
Kuulemma hyvää yhteistyötä, mutta koira tosiaan vähän turhan paljon keskittyi ympäristöön.

Lopputuloksena siis ALO2 151,5/200p. sija 4/7. Oli kyllä taas ykkönen sinänsä taas niin lähellä! Pöh pöh, heti tähän alokkaaseen jo jumitimme, mutta jospa sitten kolmannella kerralla! Itseasiassa tänään meillä meni paremmin, mitä osasin odottaa, sillä Fanta on teineillyt viimeaikoina kovin + tokoilut ovat menneet viimeaikoina vähän huonosti. Pitää katsoa päästäänkö enää tänävuonna kokeilemaan kokeita vai odotetaanko suosiolla ensivuoteen.


--------------------------------------------------------------------------

Tosiaan, Ouluun matkasimme torstaina 18.10. Silloin kävimme tapaamassa Päiviä, RasmustaOrionia ja Kiiraa. Käytiin eräällä kentällä juoksuttamassa noita ja Fanta oli ihan innoton tylsimys. Ei oikein innostunut poikien kanssa leikkimään, mutta Kiiran kanssa se vähän leikki. Oli siltikin tosi laiska Fanta, oli matkustaminen tainnut tuon väsyttää.
Perjantaina ei kummoisempia tehty Fantan kanssa. Omistaja kävi sen sijaan vähän ostoksilla. Mukaan tarttu muun muassa Felixille ihan oma näyttelyhihna. Taisi siitäkin hurtasta tulla mätsäripuudeli minulle, kun osaa nykyään käyttäytyä niin hyvin.
Lauantaina tavattiin Eveliinaa, Aawaa ja Wenlaa. Kierreltiin metsässä vähän siellä täällä ja koirat leikkivät innoissaan.
Tänään iltapäivällä käytiin vielä metsässä juoksuttamassa Eveliinan ja Lauran kanssa Aawaa ja Tiitu-aussieta. Oli kyllä välillä aussieilla taas hurjan vauhdikasta menoa!

18.10.
18.10.
18.10. Fanta jäi pieneksi Rasmuksen rinnalla.
20.10.
21.10.
21.10.
21.10.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Meillä on lunta!

Täällä on kolmena viime päivänä satanut tai ollut maassa lunta! Aluksi sitä satoi vain pieninä hiutaleina, sitten pian sitä jäikin jo vähän maahan ja tällä hetkellä sitä on jo parisen senttiä! Ihanaa! Ja tänään oli ehkä upein sää käydä aamulenkillä! Ihan kuin olisi ollut sellainen kevättalvinen pakkassää, mutta ilman sitä pakkasta.
Kuitenkin, maanantain (15.10.) ohjatut tokotreenit jäivät meiltä valitettavasti väliin, koska meille tuli hoitoon kaverin sekarotuinen koira Akemi. Samana päivänä ennen kuin Akemi tuli hoitoon, kävin hurttien kanssa lenkillä Hannan ja Kaapon kanssa.
Huh, tokokokeetkin lähenevät uhkaavasti... eikä me olla päästy parina viimepäivänä edes treenaamaan kunnolla. Hermostuttaa kyllä vähän, mutta jos menevät penkin alle, niin eipä voi mitään. Mutta! Jospa vaihteeksi laitettaisiin paljon kuvia ja vähemmän tekstiä:

15.10.
15.10.
15.10.
Kaapon kanssa 15.10.
 16.10.
16.10.
Söpö piski 16.10.
Onnistuttiinpas saamaan yhteiskuva! 16.10.
17.10.
Felixikin innostui leikkimään Aksun kanssa. 16.10.
17.10.
17.10.
17.10.
17.10.
17.10.
17.10.
17.10.
17.10.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Palkintopossuja

Tänään käytiin Rovaniemellä mätsäreissä, mukana oli niin Fantan kuin Felixinkin. Felixihän pääsi mätsäreihin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Lisäksi Fanta osallistui ensimmäistä kertaa aikuisten kehään. Automatka meni ihan perushyvin, ei siinä mitään ongelmia, minä van räpsin kuvia tylsyyteeni ja oikein edustavia tulikin:

Innokas matkalainen mukana.
 Mätsäripaikalle tullessamme Fanta oli ihan H-I-R-V-E-Ä. Haukkui muille koirille kuin mikäkin ja ei mitään käytöstapoja... argh! Felix sen sijaan käyttäytyi alusta asti oikein mallikkaasti. Onneksi Fantakin rauhottui, kun olimme hetken viettäneet mätsäripaikalla, ja voi jumpe kun siellä oikeasti oli kylmä!
Ensimmäisenä kaksikosta pääsi kehään Fanta. Oikein mallikkaasti käyttäytyi kehässä ja saatiinkin punainen nauha. Punaisten kehässä keskityin melkeinpä vain seisottamaan Fantaa tuomarin tehdessä päätöstä ja olin oikein yllättynyt, kun tuomari asteli meitä kohti punaisen ruusukkeen kanssa, pääsimme siis BIS -kehään Fantan kanssa!


Pian alkoikin sitten jo x-rotuisten kehä. Siellä oli vain kaksi koirakkoa ja Felix oli siis niistä toinen. Olin kyllä todella ylpeä Felixin kehäkäytöksestä! Tosi mallikkaasti osasi poika olla minun handlaamanani. Meni kuin olisi ollut vanha tekijä. Koska seropeja oli vain kaksi, ei jaettu punasia ja sinisiä nauhoja, vaan laitettiin suoraan parhausjärjestykseen. Felix tuli ykköseksi! Eli nyt olivat molemmat hurtat menossa siis BIS -kehään! En olisi millään voinut uskoa todeksi!


BIS -kehää odotellessamme ehdittiin melkein jäätyä. Pikkusiskoni handlasi sitten Felixiä siellä. Felix ei kyllä esiintynyt hänen kanssaan ihan niin mallikkaasti kuin minun kanssani, mutta ihan hyvin kuitenkin! Felixin lopputulokseksi tuli siis X-rotuisten 1, BIS-. Fanta jatkoi vielä kipailua neljästä sijoituspaikasta. Lopputuloksena PUN1, BIS3! Oli kyllä mukava päivä! Ennen kaikkea olin innoissani siitä, että Felix voitti ensimmäistä kertaa palkintoja ja käyttäytyi ihan superisti! Hienot hurtat! Mätsärikuvat © Heidi O. ja Salla O.

Felix, Fanta ja Jekku-toveri BIS -kehässä.
Monipuolinen BIS nelikko!


 ----------------------------------------------

Illalla käytiin vetämässä pikatreenit koirakentällä Heinin ja Rita-hoffin kanssa. Lähinnä paikkista keskityttiin treenaamaan, hyvin meni onneksi. Paikkiksen lisäksi minä ja Fanta otettiin lähinnä noutoa, niin metalli kuin tavallistakin.

Muutoin viikko onkin ollut sitten aika perus. Maanantaina  8.9. oli tietty ohjatut tokotreenit. Fantalla meni niissä muistaakseni oikein hyvin. Otettiin seuruuta rintamassa (siihen sisältyi siis käännökset, pysähdykse ym.), liikkeistä pysähdyksiä, hyppyä, luoksarit, kauko harjoituksia, noutoa sekä paikkikset.
7.10., loput muut kuvat otettu 11.10.
6v 6kk

lauantai 6. lokakuuta 2012

Perhettä tapaamassa


Eilen (5.10.) käytiin Fantan kanssa pentutapaamisessa kasvattajan luona Tanhuassa. Mukana menossa oli Fantan kaksi siskoa, Moora (Verra) ja Isis (Isis Virginia), Fantan emänemä Liessi, Fantan emä Loona sekä Liessin puoliveli Bowy (Rainbow).
Fanta oli ihan kummallinen (taas "vaihteeksi") paikalle tultaessa. Puhisi ihan tyhjää muille ja kun sai haistella siskoaan Isistä, joka oli oikein innoissaan, alkoi Fanta murista sille. Tuskin olisi missään vaiheessa alkanut rähisemään, mutta kuitenkin, kamalaa käytöstä! Siinä vaiheessa olin kyllä niin hämilläni. Normaalisti Fanta olisi ollut innoissaan menossa leikkimään toisen kanssa. Toivottavasti tuo ei ole juoksuja tekemässä (tai okei, toivottavasti olisi ja se selittäisi tuon käytöksen), kun on kyllä ollut etenkin viimepäivinä tosi inhottavaa tuon käytös välillä.
Kuitenkin, aloitettiin koirakoululla. Fanta oli siinä välillä ihan mahdoton! Hihna melkein koko ajan kiristyi. Fanta ei malttanut ollenkaan ja oli vähän sen oloinen, että se oli vähän pihalla menosta. Värkkäili välillä jotain ihan omiaan. Ei ollenkaan tavallista Fantaa, mutta olisihan se voinut pahemminkin mennä. Koirakoulu meno oli aika mätsärimäistä ja kun meillä ei ollut mukana näyttelyhihnaa, johon tuo kehäkäytöksen yhdistää, meni tuo varmaan vähän senkin takia sekaisin.
Koirakoulujen jälkeen koirat laitettiin autoihin odottamaan ja ihmiset menivät sisälle syömään. Oli oikein mukava jutustella. Kerrassaan mukava reissu, oli todella kiva nähdä Fantan sukulaisia jälleen! Toivottavasti pääsisimme tapaamaan pian uudelleen!
Lopuksi vielä jonkin verran kuvia. Eivät kovin laadukkaita, mutta kuitenkin. Lisäksi ihmisten kasvot sutattu jos joku niissä oleva ei halua kasvojensa näkyvän blogissani. Kaikki alla olevat kuvat siis © Heidi O.

Liessi ja Fanta
                                                Liessi, Loona ja Moora                                                               Isis
Fanta, Loona, Bowy ja Isis
Pentuetapaaminen oli kyllä ehdottomasti viikkomme kohokohta. Muuta kovin erityistä ei sitten viikolla ollakaan tehty, maanantaina (1.10.) oli ohjatut tokotreenit. Jälleen oli osittain aika itsenäistä treenaamista, kun kouluttaja ohjasi yhtä uutta tulokasta. Yhdessä tehtiin paikkikset, hyppy, seuraamisen käännöksiä, täyskäännöksiä ja pysähtymisiä sekä luoksetulot. Itsenäisesti kokeneemmat ryhmäläiset tekivät liikkeestä maahanmenoa ja seisomista sekä luoksetuloharjoituksia. Loppuun otettiin kerran Fantan kanssa noutoa. Meni hyvin! Voisi ottaa joku päivä videolle meidän noutosuorituksen.
Hienosti meni treenit yleisesti ottaen. Vähän taisi Fanta muistaakseni seuraamisessa taas edistää ja hypyn loppuasennossa liikutti takajalkojaan, muttei muuten mitään ihmeellisyyksiä tapahtunut.

Seuraavat kuvat otettu 3.10.