perjantai 6. tammikuuta 2012

Uusi vuosi startattu

Uusivuosi sujui meillä oikeastaan tosi hyvin. Felix yllätti minut toden teolla tänävuonna, eikä välittänyt raketeista tuon taivaallista, kun pihalla oltiin. Annoin sille lihaisan herkkuluun, jota se vain mutusteli koko illan pihalla ja myöskin sitten temppuiltiin.
Fanta ei välittänyt alussa raketeista ollenkaan. Kuitenkin, kun menin sitä pissalla ulos käyttämään, ampuivat naapurit juuri monta jättirakettia peräkkäin, joita tuo sitten säikähti. Niiden jälkeen pelkäsi kaikkia paukkuja ja ehdin jo säikähtää, että nyt siitä tuli sitten paukkuarka. Mut sinnikkäästi kuitenkin päätin, että nyt mentäis pihalle hissukseen totuttelemaan ulos ja iltaa myöten toi sit onneksi tottukin niihen taas! Sain kyllä hengähtää helpotuksesta. Pyrin osoittamaan sille, että paukahdukset on kiva juttu ja samalla tietenkin Felixin ja minun rauhallisuus taisi edesauttaa asiaa. Vain läheltä tulleita isoja paukauksia, jotka kestivät pitkän aikaa, meni toi terassille piiloon, muttei silloinkaan siis heti, kun pamaukset alkoivat. Eikä ollut silloinkaan paniikissa tai mitään.

-------------------------------------------------------------

Muutenpa me ollaan tehty nyt vain normijuttuja suurinpiirtein. Felixillä on päässyt ohitukset vähän huonontumaan, mikä harmittaa suuresti, mutta töitä tehdään! En kyllä ole viemässä Fantaa ja Felixiä yhdessä lenkille paikkoihin, joissa voi tulla paljon vastaan muita koiria, ennenkuin saan tuon Felixin taas parempaan kuosiin.
Fantan kanssa meillä onneksi menee kuitenkin päinvastoin, ohitukset alkaa sujua mainiosti. Ihmisiä haukahteli ennen, mutta ei enää. Koiriakaan ei ole nyt haukahdellut. Mutta tuntuu kuitenkin hyvältä tietää, että vaikka tuo haukahtelisikin vieraita, niin se ei ole todellakaan mitään aggrea tai mitään muuta vastaavaa.
Lisäksi ollaan aloitettu Fantan kanssa jo tokon treenaaminen. Sivu on tällä hetkellä treenauksessa eniten. Seurata toi jo osaa, oppi sen tavallaan "vahingossa", kun kävellessä otti minuun kontaktia ja oli juuri seuraus asennossa, niin yhdistin siihen vain käskysanan ja aika nopeasti toi sit sen oppi.

Fantakin on ollut mulla tänään jo 5 viikkoa! Hui kun aika kuluu! Toisaalta tuntuu, että toi olis ollu mulla vasta viikon ja toisaalta taas tuntuu kuin toi olis ollu mulla aina.

2.1.-12, kepinsyöjä
2.1.-12, Dumbo tulee!

2.1.-12
Huomasinpas tässä muuten eräs päivä, että tämä blogi on perustettu samana päivänä kuin Fanta on syntynyt. Hassu yhteensattuma!

3 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla >kivasti kuvia&tekstiä< :D:D ja tosi sulosia koiria(:(:

    http://mellubella.blogspot.com/ < mun blogi, sitä voi käydä tutkailemassa:):)

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi!!!! :) Tuossa bannerissa on kivasti otettu nuo nimet Fantan limusta ja Feliksin kurkuista, salaateista yms. :D Kivasti nuo Sivut tuolla reunassa ja niissä on hieno fontti :)

    Sulon blogi: http://minajasulo.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia molemmille! :)

    VastaaPoista