torstai 24. joulukuuta 2015

Mukavaa joulua!


Hyvää joulua meiltä teille! Tonttu poroineen on valmis lahjojen jakeluun.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kotona lomailemassa

Sunnuntaiaamuna 11.10. kävelin Fantan ja Fazerin kanssa bussiasemalle laukkuineni. Kannettavani laukku oli vähän tiellä, mutta selvisin hyvissä ajoin asemalle. Bussiin noustessa oli hankaluunksia, kun kumpikin koira oli ihan höslä ja läppärilaukku oli tiellä edelleen. Koirat rauhoittuivat kuitenkin heti, kun pääsimme istumapaikallemme. Bussi ehti ajaa 45 minuuttia kunnes kuski ilmoittaa, että bussissa on vika, eikä tämä bussi kulje enää metriäkään. Olipas kivaa. Jouduimme odottelemaan taksia tienlaidassa, missä kesti lopulta niin kauan, että kuski joutui ilmoittamaan minulle, etten ehtisi jatkoyhteyteen, jolla pääsisin Rovaniemelle. Olipas todella kivaa, en siis päässytkään kotiin. Ainoa vaihtoehto oli mennä takaisin Joensuuhun. Jouduin odotamaan laukkuineni ja koirineni 1,5h ulkona Joensuuhun menevää bussia. Voin sanoa, että oli huikean hauska päivä (huomatkaa sarkasmi). Onneksi kaverini perhe pystyi kuskaamaan minut asemalta takaisin kotiin.
Yli kuusi tuntia meni tuohon "reissuun" ja päädyin lopulta samaan paikkaan mistä olin lähtenytkin, ei toki harmittanut yhtään. Koiratkin olivat olleet levottomia koko päivän.

Maanantaina 12.10. oli uusi yritys päästä kotiin. Käytin koirat aamusta tunnin lenkillä, jotta ne olisivat edes vähän rauhallisempia kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa Noora onneksi vei minut asemalle, niin ei tarvinnut kävellä. Hartiani olivat vähän jumissa edellisen päivän läppärilaukun kantamisesta. Onneksi nyt kaikki sujui hyvin ja koko päivän matkustamisen jälkeen pääsin kotiin asti.

Kuinka mukavaa olikaan käydä vanhoilla tutuilla lenkkipoluilla! Minulle olikin ehtinyt tulla aikamoinen ikävä Lappia. Sääkin suosi ja lunta oli paikoittain hitusen maassa. Tietysti kaiken tämän lisäksi oli mukava nähdä iki-ihanaa pappakoiraa Felixiä jälleen!


Tiistaina pääsin tapaamaan myös siskoni ja hänen miehensä uuden rottweilerpennun, Elviksen. Fanta oli ihan okei Elviksen kanssa, lähinnä vain välinpitämätön sitä kohtaan. Fazer ei lämmennyt täysin pennulle. Fazer pyrki välttelemään sitä karvat pystyssä, Elvis ei saanut koskea myöskään Fazerilla olleeseen palloon.

Keskiviikkona 14.10. kävimme parin tunnin lenkillä Annin ja Susu-seropin kanssa. Torstaina 15.10. moikkasimme Hannaa ja Late-samojedia. Joskus aiemmin Hanna ja minä emme uskaltaneet ottaa Latea ja Felixiä samalle lenkille, jos tarkoitus oli pitää koiria vapaana, mutta kokeilimme sitä kerran ja asia olikin ok. Tälläkin kertaa minulla oli siis kaikki koirat mukana. Kävikin sellainen hassu juttu lenkillä, kun kävimme tekemässä mutkan erään niityn päässä ja olimme palaamassa takaisin toiseen päähän. Paluumatkalla Hanna mietti mihin Felix oli kadonnut. Arvelin sen olevan vain jossain puskassa, koska iän myötä Felix on alkanut irtoamaan vähän kauemmaksi lenkeillä. Huutelin sitä hetken eikä koiraa näkynyt tai kuulunut, vaikka se yleensä tulee ripeästi. Lähdimme sitten takaisin ja sinnehän se Felix oli jäänyt niityn toiseen päähän pureskelemaan jotain löytämäänsä luuta ihan kaikessa rauhassa, mokoma pappakoira!


Torstain aikana matkasin Fantan ja Fazerin kanssa Suvantoon loppulomaksi. Suvannosta jatkuikin matka Pyhälle sunnuntaiaamuna, sieltä lähti bussi klo 6.20 kohti Rovaniemeä. Rovaniemeltä lähti bussijatkoyhteys Ouluun, Oulussa oli parin tunnin väli ennen viimeistä jatkoyhteysbussia Joensuuhun. Tämän ajan käytin hyödyksi koirien kanssa ja kävimme Eveliinan ja Aawa-aussien kanssa lenkillä noin kello kahdentoista ja kahden välillä. Loppupäivä menikin istuskellessa bussissa.


---------------------------------------------

Reissun jälkeen olen käynyt Fantan kanssa kumpanakin tiistaina agilitytreeneissä. Nyt alkoi keppien uudelleenopetus! Myös keinua ollaan kerrattu, sen kanssa Fanta oli välillä ihan huijari.

Viime lauantaina tavattiin uusia koirakavereita: australianpaimenkoira Rea ja labradorinnoutaja Leo. Fanta ei ihan lämmennyt Leolle (niin arvelinkin, koska se oli innokas nuori ja uros). Ei liiemmin Fazerkaan, mutta Rea oli kummallekin ihan okei, ihmekös tuo, kun se oli niin rauhallinen tapaus. Fanta etenkin arvostaa kypsää narttuseuraa!

Laitetaan loppuun vielä Pomppa-kuva! Olin ihan innoissani, kun kuulin, että oli tullut uusia värejä, sillä toinen väri oli petrooli eli sain sittenkin Fazerille sopivan värisen Pompan. Minä kun harkitsin ostavani sille jo jonkin toisen värin, mutta onneksi en ehtinyt. Tämä osui sopivaan saumaan ja väri oli livenä vielä parempi kuin tuotekuvassa. Tämä on täydellistä! Ps. koiria ei vahingoitettu kuvauksessa, vaikka toinen eläin näyttääkin hieman rääkätyltä.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kohti kotia

Huomenna (teknisesti ottaen jo tänään) on edessä pitkä bussimatka Lappia kohti! Viikon verran siellä tulisi vietettyä tällä kertaa. Vähän jännittää miten niin pitkä (9h) bussimatka sujuu noiden kahden hurtan kanssa. Se selviää pian.


Viime viikolla olinkin kipeänä muutaman päivän, joten agilitytreenit jäivät jälleen väliin. Tämän viikon treeneihin sentään päästiin! Oli mukavaa ja minut laitettiin heti opettelemaan saksalaista, kun Sodankylässä sitä ei oltu opepettu. Fanta oli treeneissä aivan täpinöissään, kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan.

Perjantaina 9.10. käytiin parin tunnin lenkillä Milenan ja Rilla-pyrrin kanssa. Fanta haastoi pitkästä aikaa vierasta koiraa leikkimään kanssaan, se oli hieman hämmentävää jopa! Nyt lauantaina käytiin lenkkeilemässä puolestaan Nooran ja Kira-aussien kanssa. Lenkin jälkeen treenattiin tokoakin vähän.

tiistai 29. syyskuuta 2015

"Oon nelivuotias, oppimaan innokas"

Fanta täytti tänään kokonaiset neljä vuotta! Onnea ihanalle!

lauantai 26. syyskuuta 2015

Fazer luustokuvissa


Fazer kävi keskiviikkona 16. päivä luustokuvauksissa. Siltä kuvattiin siis lonkat, kyynärät ja selästä LTV ja VA. Samalla Fazer rokotettiin. Fanta oli mukana hakemassa myös rokotuksen samalla. Kummatkin tytöt olivat aluksi aivan kiihtyneitä eläinlääkärissä, mutta rauhoittuvat myöhemmin edes vähän. Kumpikin myös jännitti eläinlääkärin pöytää ja toimenpiteitä, mutta hyvin selvittiin. Eläinlääkärin silmiin Fazerin kyynärät ja selkä näyttivät puhtailta, mutta lonkissa oli löysyyttä. Hän arvioi ne hyvin karkeasti C/B:ksi. Tulokset lonkkien ja kyynärien osalta tulivat Kennelliitolta noin viikon päästä eläinlääkärikäynnin jälkeen. Tulokset olivat nämä:
Lonkat: B/B
Kyynärät: 0/0
Eläinlääkärin karkea arvio siis parani hieman, mutta matalat lonkkamaljat Fazerilla on kuitenkin. Onneksi voi sanoa koiran olevan kuitenkin sen verran terve näiltä osin, ettei estä harrastuksia tai mitään muutakaan! Selkälausuntoa odotamme vielä. Suuri kiitos tätäkin kautta vielä Nooralle, joka kuskasi meidät eläinlääkäriin!

Meillä on jäänyt Fantan kanssa taas agilitytreenit väliin kummaltakin tiistailta. Viime viikon tiistaina Fantan vatsa oli kuralla ja tämän viikon tiistaina minulla oli tentti huonoon aikaan. Jospa sitä kohta jo pääsisi! Alkaa tuntua jo kiroukselta. Fazerinkaan kanssa ei olla luonnollisesti päästy treenaamaan, sillä sillä on edelleen juoksut menossa.


Yläkerran naapuriltamme tuli viikko sitten kirje, jossa hän ilmoitti, että asunnostamme on kuulunut  päivisin ulvontaa ja hän pyysi tekemään asialle jotain. Tämä oli hieman yllättävää, mutta arvelen kyseessä olleen Fazer, sillä Fanta ei kyllä ulvo (toisin kuin eräs toinen pieni aussie saattaa). Lisäksi arvelen, että tämä ulvominen on saattanut johtua ihan vain siitä, että paikka on ollut vielä vieras. Ostin koirille kuitenkin uudet lelut puuhaksi yksinoloajalle ja samalla koiratarvikeliikkeestä tarttui mukaan kosketuskeppi. Olin suunnitellut jo aiemmin sellaisen ostamista Fazerille tiettyä tarkoitusta varten. Nyt olemme harjoitelleet Fazerin kanssa kepin käyttöä, innostuin opettamaan sitä Fantallekin ihan aivojumpaksi. Tosin tuosta kepistä saattaa olla apua monien temppujen opettamisessa.
Muutoin meille ei oikeastaan kuulu mitään ihmeellistä. Olemme käyneet jälleen Nooran ja Kiran kanssa lenkillä ja treenaamassa. Lisäksi lähialueen lenkkipolkuihin tutustuminen on jatkunut. Ihan meidän lähellämme olisi ollut tänään match show, mutten harmikseni päässyt sinne, sillä olin retkellä luokkani kanssa. Inga kuitenkin käytti Fazeria ihmettelemässä mätsärimenoa sivumpaa hetken aikaa.

Ps. Blogilla on remppa menossa! Koirien esittelyitä päivitetään ja onkin osittain jo päivitetty. Monia muita pienempiä sivustoja (kuten esim. toko- ja näyttelytulokset) on myös päivitetty ja esimerkiksi koirat-sivu on viimein uudistunut kokonaan. Käykäähän kurkkaamassa!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Sodankyläläisestä joensuulaiseksi

Suuria muutoksia on tapahtunut! Ei tosin koirarintamalla, mutta minun elämässäni. Minusta tuli tosiaan syyskuun alussa joensuulainen muutettuani opiskelemaan. Yliopistolla on riittänyt tohinaa, joten en ole ehtinyt, saatika jaksanut, päivittää blogia aiemmin. Elokuun loppu meni lähinnä pakatessa enkä muistanut silloinkaan tehdä postausta.

Matkasin Joensuuhun siis 31. päivä elokuuta, kun koulu alkoi 1. päivä syyskuuta. Isäni ja siskoni mies toivat Fantan ja Fazerin tänne viikko sitten perjantaina 4. päivä. Ensimmäinen viikko koirien kanssa on mennyt lähinnä tutustuessa lenkkimaastoihin. Satuimme saamaan asunnon kyllä hyvältä paikalta koirien suhteen! Lähellä on monipuolisesti erilaisia lenkkipolkuja. Ympäristö poikkeaa paljon Sodankylän lenkkipoluista, täällä on paljon rehevämpää. Tähän on kyllä pienoinen tottuminen! Sen lisäksi on tottuminen myös punkkeihin, hrrr.
Koirat eivät ole vielä täysin tottuneet uuteen asuntoon (lähinnä siis Fanta), mutta se on ymmärrettävää, kun olemme asuneet tässä vasta hetken. Kotona Fanta oli siis okei, kun sen jätti huoneeseeni yksin, mutta täällä se vielä stressaa sitä. Uskon sen menevän ohi, kunhan se ottaa paikan oikeasti omakseen. Kotiutumattomuus näkyy myös välillä ylimääräisenä hösläyksenä kummallakin koiralla.


Jo lauantaina 5. päivä kävimme treffaamassa lähistöllä asuvaa Nooraa ja auspai Kiraa. Onpa mukavaa, että lähistöllä asuu joku muukin aussie! Oli oikein mukava tavata heidät! Fanta ja Fazer eivät vielä innostuneet leikkimään Kiran kanssa, mutta kenties vielä joku päivä, kun Kira tulee tutummaksi. Tarkoitus olisi jatkossakin käydä lenkillä ja alkaa treenaamaan yhdessä.


Ryhmäpaikatkin meillä on agilityssä jo, mutta yliopistomenojen vuoksi en ole ehtinyt vielä käymään treeneissä, ensi viikolla sitten. Varasin myös Fazerille luustokuvausajan ensi viikolle, samalla tulee rokotettua kummatkin koirat. Fazer aloitti muuten ensimmäiset juoksunsa 8. päivä! Iso tyttö jo, ikäähän sillä on siis 1v 3kk.

Loppuun vielä muutama kuva Sodankylästä elokuun lopulta:

tiistai 18. elokuuta 2015

Kesäloma senkun vain jatkuu

Viime tekstini jäi siihen, kun Fazer jäi Suvantoon viikoksi hoitoon. Fantanhan oli tarkoitus mennä sinne sitä seuraavaksi viikoksi, mutta niinhän siinä kävi lopulta, että Fazer jäi sinne vielä. Ingalla meni hyvin siellä Fazerin kanssa, ja minä sain pitää pidemmän aikaa kakaralomaa, hyvä diili!
Olin töissä vielä sen Fazerin toisen hoitoviikon (vko 30) ajan ja minun oli tarkoitus olla töissä ihan heinäkuun loppuun asti, mutta sitten tulikin yllättäen kuume. Juuri kun kaikki koirat olivat minulla kotona, niin olin viikon vuoteen oma. Koirat saivat pärjätä hyvin vähäisellä aktiviteetilla ja ulkoilumäärällä, kaikilla kesti pää onneksi, vaikka kyllähän noille aussieille alkoi virtaa jo kertymään. Sen kokonaisen viikon jälkeen koitin ottaa vielä hetken rennosti, sillä olin vielä vähän tokkurassa kuumeen jäljiltä. Silti menin Suvantoon elokuun alkupuolella jo tiistaina 4. päivä Fantan ja Fazerin kanssa. Siellä olinkin sitten yli viikon 14. päivään asti. Takaisin Sodankylään palasimme Pelkosenniemen kautta. Pelkosenniemellä kierrettiin vähän lenkkipolkuja ennen kuin jatkoimme matkaa Sodankylää kohti.


Suvannossa otimme jälleen elämän mukavan leppoisasti. Aussiet saivat uida paljon, ja lisäksi kävimme pyöräilemässä useamman kerran. Suurimman osan ajasta koirat saivat tehdä ruokansa eteen töitä ja etsiä nappulat pellolta. Suvantohan on tosiaan niin pieni paikka, että minulla on siellä koirat käytännössä kokoajan vapaina.
Yhtenä päivänä sattui samaan aikaan kohdalle yksi Suvannossa ollut lomalainen, jolla oli myös aussie, kaksivuotias uros nimeltään Velmu. Moikkasimme heitä hetken aikaa, Velmu olisi mielellään leikkinyt tyttöjen kanssa, mutta ne eivät velä lämmenneet.


Olen ollut kotona nyt muutaman päivän (ja ulkoillut ja treenannut ahkerasti tyttöjen kanssa), mutta näyttäisi siltä, että suuntana on pian taas Suvanto. Nyt kun tuli viimein lämmin, haluaisin viettää siellä hetken aikaa ennen tulevaa muuttoa. Pääsin opiskelemaan Joensuun yliopistoon, muutto Joensuuhun alkaa 31. päivä tätä kuuta! Joten jos olet Joensuusta, niin treffaamme mielellämme muita koirakkoja sitten, kun olemme asettuneet sinne.

Blogi sai uuden ulkoasunkin, sillä Felix jää tänne kotiin muuttaessani pois ja jää siten pois päätähtikolmikosta. Joskin onhan Felix ollut muutenkin jo pidemmän aikaa vain sivuosassa blogiteksteissä, sillä sen kanssa vietellään leppoista arkielämää ja aussieiden kanssa tohistaan enemmän.
Ulkoasu on vielä hitusen kesken, lisäksi koirien sivuja pitää uusia ja päivittää, mutta mielipiteitä voi toki sanoa. Blogin osoite ja nimi tulee todennäköisesti muuttumaan lähitulevaisuudessa, mutta ilmoitan siitä tarkemmin sitten.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kesälomalla

Perjantaina 26. kesäkuuta alkoi minun kaksiviikkoinen kesälomani töiden jälkeen. Lauantainahan meillä oli siis se Fantan luonnetesti. Maanantai-iltana 29. päivä suuntasimme Ingan kanssa Rovaniemen rautatieasemalle Fazer mukanamme suuntana Helsinki. Menimme siis jälleen Red'n Readyn Disney-pentujen kasvattitapaamiseen.

Saavuimme Helsinkiin tiistaiaamuna. Shantilla oli töitä, joten tapoimme aikaa Ingan ja Fazerin kanssa Helsingin keskustassa sillä välin. Jo samaksi illaksi oli suunniteltu hakutreenit, jotka meille veti Minna Mynttinen.
Fazerin sisaruksista paikalla oli Piki, Viivi ja Tinki. Kukaan meistä ei ollut jatkanut hakutreenejä sitten syksyn viime treenien, joten tehtiin taas vähän alkeisjuttuja. Fazerin kanssa ongelmalliseksi koitui se, että ennen reissua sen ruokahalu oli ollut huono, eikä se nytkään meinannut innostua ruoasta kunnolla. Lisäksi se oli aika epävarma. Tehtiin kuitenkin lopulta namiringin jälkeen Fazerille muutama harjoite, jossa Inga juoksi lyhyen matkan päähän piiloon ja Fazer sai katsoa hänen peräänsä. Hetken päästä Fazer sai juosta Ingan luokse. Kuvia ei reissulta tullut, kun oli melko märkää rankan sadekuuron jälkeen.

Keskiviikkoaamuna Fazer herätti minut kuudelta ulos. Ripulihan sillä oli. Sen jälkeen sitä piti käyttää korkeintaan kahden tunnin välein ulkona. Keskiviikoksi oli kuitenkin tiedossa paimennusta Hagabergissä Inkoossa. Täällä olivat kaikki sisarukset paikalla.
Fazer jännitti aluksi lampaita kovasti taluttimessa ollessaan. Hihna loi sille ilmeisemmin niin suurta painetta epävarmassa tilanteessa, että aluksi se rähisi niille. Vapaaksi päästettäessä ei ollut enää ongelmaa. Fazer toimi nätisti lampaiden kanssa ja osoittautui ajavaksi koiraksi. Se siis yritti kuljettaa lampaita, eikä pyrkinyt pitämään niitä paikoillaan. Rohkeus ei joissain kohdissa riittänyt vielä menemään ihan lampaiden ja aidan väliin, mutta taipumusta hommaan oli selvästi! Jos alkaisimme harrastaa paimennusta enemmän, niin Fazerista tulisi luultavasti oiva siihen hommaan. Todellisuudessa en oikein osaa sanoa paimennusmahdollisuuksistamme, vaikka kiinnostavaa olisikin päästä useammin kokeilemaan.
Toinenkin kierros otettiin, mutta kaikki koirat olivat jo niin väsyneitä siinä vaiheessa, että kerrat jäivät lyhyiksi. Toinen kierros meni vielä paremmin kuin aiempi.


Ja koko päivän Fazerin ripuli vain jatkui. Myös seuraavana yönä sain käyttää sitä useasti pihalla. Fazerilla pääsi vahingot sisällekin, kun en kerran jaksanut nousta heti. Lisäksi siis heti tuon tiistain jälkeen Helsingissä oli aikamoiset helteet. Se yhdistettynä Fazerin ripuliin sai siitä aika kumman rauhallisen.

Torstaina oli kuitenkin luvassa vähän tottis- ja tokojuttuja sekä agilityä. Aluksi kokeiltiin läpimenoa muutaman kerran loivennetulla A-esteellä. Sen jälkeen treenattiin niin, että sillä välin kun toinen koirakko harjoitteli seuraamista ja luoksetuloa, niin toinen harjoitteli paikallaoloa sivummalla. Huomasi kyllä, että Fazerin kanssa ei oltu hetkeen treenattu kunnolla. Kontakti oli seuraamisessa ihan hyvä, mutta paikka väärä ja vino, tähän tarvitaan korjausta! Saatiinkin Shantilta hyviä vinkkejä siihen. Tosin ollaanhan me muutenkin edetty Fazerin kanssa seuraamisessa hitaaaasti. Koitin haukata muutenkin liian suuren palan pienen treenitauon jälkeen. Etenkin kun kaiken päälle Fazerilta oli jonkin verran veto pois ripulin takia. Luoksetulot olivat muuten okei, mutta se ennakointi liikkeelle lähdössä! Se on ilmeisesti pahentunut agilityryhmässä aloittamisen jälkeen, joten pitää kiinnittää siihen nyt kovasti huomiota. Keskityttiin näissäkin treeneissä nyt eniten siihen.
Paikallaoloa en viitsinyt edes ottaa pitkästi. Pieni hetki vain kokeiltiin ja siinä se. Shanti kokeili vielä lopuksi ampumista. Fazer sai syödä maasta nameja laukauksien ajan, eikä reagoinut kyllä mitenkään ihmeemmin.

Treenien jälkeen teinit saivat huilata hetken ja käytiin uittamassa koiria. Fazer ei ihan uskaltautunut nyt uimaan, mutta ainakin muilla oli hauskaa vedessä räpiköidessä lukuunottamatta Ieva-siskoa, joka ei myöskään uinut.
Tämän jälkeen jatkettiin siis agilitytreeneillä. Tehtiin pieni radanpätkä ja sain taas hyviä vinkkejä Shantilta. Fazer katsoo aivan liikaa minun perääni radalla, joten nyt ei auta tulla enää yhtään palkkaa minulta! Toinenkin treenikierros olisi ollut tarjolla, mutta jätin sen väliin, sillä Fazer oli jo siinä vaiheessa aika väsynyt.
Myöhemmin päivällä saksin Fazerilta housuvillat ja osan häntäkarvoista pois. Ihan vain siksi, että sen ripulin aikana oli aika ikävää käydä suihkuttamassa takapää jokaisen ulkoilukerran jälkeen, kun kaikki se kura tarttui aina housuvilloihin ja häntään. Kaikki treenikuvat © Anne B., kiitos!

Perjantaina 3.7. otettiin rennosti. Fazerin ripuli jatkui edelleen, joten se sai levätä. Me kävimme sen sijaan Ingan kanssa vähän kiertelemässä kaupungilla. Illalla lähdettiin yöjunalla takaisin Lappia kohti.
Kumma kyllä viimeisin ripuli tuli Helsingissä ennen lähtöä. Yöjunassa ei onneksi tapahtunut mitään, eikä edes lauantaiaamuna vielä Rovaniemelläkään. Fazer taisi olla melkein vuorokauden ulostamatta, jonka jälkeen se alkoi palautua normaaliksi. Alla olevassa kuvassa on Fazer, Fazerin emä Dracu ja Fazerin siskopuoli Wicca.


-----------------------------------------------------

Lauantaina 4.7. pakkasin repun uudelleen ja matkasin Ingan, Fazerin ja Fantan kanssa kohti Suvantoa. Siellä vietin tasan viikon. Otimme elämän oikein rennosti ja koirat pääsivät käymään melkein joka päivä uimassa (valitettavasti me kaksijalkaiset emme, kun oli niin kylmä). Nukuimme myös muutaman yön teltassa, Fazer oli ensimmäisenä yönä vähän levoton ja reagoi melkein jokaiseen ääneen. Toinen yö menikin jo hyvin.
Tarkoitus oli käydä lauantaina 11.7. päiväreissu Pyhällä valloittamassa Noitatunturi, mutta se nyt jäi tällä kertaa. Sen sijaan menimme tutkimaan paikallisia nähtävyyksiä ja pyöräilimme koirat mukanamme noin kahdeksan kilometrin päähän Suvannon vanhalle myllylle. Koirat saivat siis 16 kilometrin reippaan lenkin, jonka päälle ne kävivät vielä uimassakin.


Minun piti lähteä Suvannosta tuona samaisena lauantaina, sillä seuraavana viikkona (eli tällä viikolla) palasin työelämään. Olimme sopineet Ingan kanssa, että hän ottaisi Fazerin joskus viikoksi hoitoon ja se viikko on nyt menossa. Tällä hetkellä Fazer on siis Suvannossa ja minä olen kolmisin Fantan ja Felixin kanssa. Voin sanoa, että meillä on ollut melko rentoa Fantan ja Felixin kanssa, kun teini on poissa! Seuraavalla viikolla onkin luultavasti puolestaan sellainen järjestely, että Fanta menee viikoksi Suvantoon ja minä olen Fazerin ja Felixin kanssa.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Fanta luonnetestissä

Tänään Fanta kävi luonnetestissä Rovaniemellä. Testaajina olivat Jari Keinänen ja Riitta Lehmuspelto.

I Toimintakyky +2 Hyvä
Yllätyin siitä, ettei Fanta pistänyt heti pörinöitä pystyyn kelkalle. Oikeastaan se otti sen aika iisisti. Pimeässä huoneessa se uskalsi liikkua kokoajan, kävi kerran siinä huoneessa, jossa minä olin toisen testaajan kanssa, mutta ei silloin vielä huomannut minua. Aika pian sen jälkeen Fanta kuitenkin löysi minut.

II Terävyys +3  Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
 
IV Taisteluhalu +2a Kohtuullinen
Fanta ei kyllä repinyt lelua täysillä (eikä normaalisti revikään), mutta osoitti taistelutahtoa muissakin osa-alueissa.

V Hermorakenne +2 Tasapainoinen
Tämä oli suurin ihmetyksenaihe minulle! Ihmettelen oikeastaan vieläkin. Tosin tässä korostaisin sitä, että Fantalla on taipumusta myös siihen hieman rauhattomaan. Fanta ei siis ole mikään malliesimerkki tasapainoisesta koirasta, vaan on jossain siellä alarajalla.

VI Temperamentti +3 Vilkas

VII Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Fantassa oli havaittavissa myös hieman pehmeään viittaavia piirteitä, mutta ei niin paljoa, että se olisi sille puolelle siirtynyt. Fanta ei kyllä jäänyt hirveästi muistelemaan haalaria, kelkkaa tai räminätynnyriä pahalla.

VIII Luoksepäästävyys +2a Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen

Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Fanta ei reagoinut testin aikana liiemmin laukauksiin, mutta hetki niiden jälkeen se alkoi täristä vähän. Se pääsi tosin nopeasti yli siitä vaiheesta ja oli jo arviointiin mennessä palautunut.

Lopullinen tulos siis jopa 225 +++.
Kieltämättä olen hieman yllättynyt, omat etukäteisarvioni menivät vähän pieleen joiltakin osin. Olenkin ajatellut Fantan olevan osittain pehmeä ja osittain kova, mutta olisin arvellut sen saavan hieman pehmeän tästä testistä. Ikimaailmassa en olisi osannut odottaa sen saavat tasapainoista hermorakenteesta. Terävyyttä ja puolustushalua osasinkin odottaa, kuten tietysti myös luoksepäästävyyden. Hyvää tai kohtuullista toimintakykyä osasin myös odottaa.
Testi oli minusta hyvin mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta vahvisti käsitystäni siitä, että pitää nähdä koira livenä eikä johtopäätöksiä tule tehdä vain testituloksen perusteella. Vaikka tietysti se jotain viitettä voikin antaa. Tämän testin perusteella Fantaakin voisi kuvitella jopa melko mutkattomaksi koiraksi, vaikka näin ei ole. Siltä löytyy ne omat ongelmansa jopa joissakin arkiasioissakin. Toisaalta hyvä harrastuskoira se kyllä on.

Video on tärkeä, joten se löytyy alta. Mikäli video ei toimi, on tässä linkki siihen.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Erittäin hyviä koiria

Tänään käytiin pyörähtämässä Rovaniemen juhannusnäyttelyssä Fantan ja Fazerin kanssa. Tuomarina oli Julija Aidietiene Liettuasta.

Fazer käyttäytyi hienosti kehässä! Ravaamisen kanssa meillä on ollut vaikeuksia, mutta nyt Fazer näytti kuinka hyvin se voikaan osata. Kehäkäytös meni siis jopa paremmin kuin treeneissä. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun kehätoimitsija vilautti sinistä lipuketta. Odotin joko H:ta tai ehkä jopa T:tä tuolta eriparikorvaiselta ja kippurahäntäiseltä silakalta. Tuloksena siis JUN-EH! Luokassa oli kaksi koiraa, joista Fazer oli sitten JUK2.
    "Well developed body. Light muzzle. Should have better pigmentation eyerings and nose. Enough coat for her age and season. A bit straight in front. Shows excellent movement." 

Fanta osasi mennä kehässä jo kuin vanha tekijä. Fantan kohdalla vilautettiin myös sinistä lipuketta! Fantalle odottelinkin jo vähän ennakkoon EH:ta, joten arvaus meni oikein. Tuloksena siis AVO-EH! Kilpailuluokassa se sijoittui vielä neljänneksi.
    "Medium bones. Strong muzzle. Well build skull. Very good ear carriage. Very good coat structure. Well-angulated. Should be stronger for her age (3)."

Ei siis pöllömmin noilta. Nytpä ei tarvitse käydä enää näyttelyissä! Tosin saatan suurella ehkällä käyttää Fazeria kokeilemassa näyttelyä huvikseni vielä kerran joskus sen ollessa varttuneenpi ja kehittyneenpi.

-----------------------------------------------------------------------------

Mitäs muuta ollaan puuhattu. Fantalla ainakin loppui tokon ohjatut treenit ja Fazerillakin loppuu pian. Agilitytreenit jatkuvat satunnaisesti kesän aikana, ja nyt Fazerkin pääsi treenaamaan samaan ryhmään täytettyään vuoden. 
Juhannusviikonlopun vietimme tätä näyttelyä lukuunottamatta Suvannossa rennoissa merkeissä. Kaikki kolme koiraa olivat mukanani ja tältä reissulta laitankin muutaman kesäkuvan tähän loppuun:

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Yksivuotias

Viime keskiviikkona 10.6. vietettiin siis Fazerin yksivuotissyntymäpäivää. Tämä viesti tulee siis hieman myöhässä, mutta en ole aiemmin kerennyt ollenkaan kirjoittelemaan blogiin (enkä edes käymään koneella liiemmin). Joka tapauksessa, onnea teinille! Aikuistumista odotelessa! Onnittelut myös sisaruksille Tinkille, Viiville, Ievalle, Pikille ja Jedillekin! Mitään tavallisesta poikkeavaa emme tehneet syntymäpäivänä. Rakennekuva © Salla O.