tiistai 18. elokuuta 2015

Kesäloma senkun vain jatkuu

Viime tekstini jäi siihen, kun Fazer jäi Suvantoon viikoksi hoitoon. Fantanhan oli tarkoitus mennä sinne sitä seuraavaksi viikoksi, mutta niinhän siinä kävi lopulta, että Fazer jäi sinne vielä. Ingalla meni hyvin siellä Fazerin kanssa, ja minä sain pitää pidemmän aikaa kakaralomaa, hyvä diili!
Olin töissä vielä sen Fazerin toisen hoitoviikon (vko 30) ajan ja minun oli tarkoitus olla töissä ihan heinäkuun loppuun asti, mutta sitten tulikin yllättäen kuume. Juuri kun kaikki koirat olivat minulla kotona, niin olin viikon vuoteen oma. Koirat saivat pärjätä hyvin vähäisellä aktiviteetilla ja ulkoilumäärällä, kaikilla kesti pää onneksi, vaikka kyllähän noille aussieille alkoi virtaa jo kertymään. Sen kokonaisen viikon jälkeen koitin ottaa vielä hetken rennosti, sillä olin vielä vähän tokkurassa kuumeen jäljiltä. Silti menin Suvantoon elokuun alkupuolella jo tiistaina 4. päivä Fantan ja Fazerin kanssa. Siellä olinkin sitten yli viikon 14. päivään asti. Takaisin Sodankylään palasimme Pelkosenniemen kautta. Pelkosenniemellä kierrettiin vähän lenkkipolkuja ennen kuin jatkoimme matkaa Sodankylää kohti.


Suvannossa otimme jälleen elämän mukavan leppoisasti. Aussiet saivat uida paljon, ja lisäksi kävimme pyöräilemässä useamman kerran. Suurimman osan ajasta koirat saivat tehdä ruokansa eteen töitä ja etsiä nappulat pellolta. Suvantohan on tosiaan niin pieni paikka, että minulla on siellä koirat käytännössä kokoajan vapaina.
Yhtenä päivänä sattui samaan aikaan kohdalle yksi Suvannossa ollut lomalainen, jolla oli myös aussie, kaksivuotias uros nimeltään Velmu. Moikkasimme heitä hetken aikaa, Velmu olisi mielellään leikkinyt tyttöjen kanssa, mutta ne eivät velä lämmenneet.


Olen ollut kotona nyt muutaman päivän (ja ulkoillut ja treenannut ahkerasti tyttöjen kanssa), mutta näyttäisi siltä, että suuntana on pian taas Suvanto. Nyt kun tuli viimein lämmin, haluaisin viettää siellä hetken aikaa ennen tulevaa muuttoa. Pääsin opiskelemaan Joensuun yliopistoon, muutto Joensuuhun alkaa 31. päivä tätä kuuta! Joten jos olet Joensuusta, niin treffaamme mielellämme muita koirakkoja sitten, kun olemme asettuneet sinne.

Blogi sai uuden ulkoasunkin, sillä Felix jää tänne kotiin muuttaessani pois ja jää siten pois päätähtikolmikosta. Joskin onhan Felix ollut muutenkin jo pidemmän aikaa vain sivuosassa blogiteksteissä, sillä sen kanssa vietellään leppoista arkielämää ja aussieiden kanssa tohistaan enemmän.
Ulkoasu on vielä hitusen kesken, lisäksi koirien sivuja pitää uusia ja päivittää, mutta mielipiteitä voi toki sanoa. Blogin osoite ja nimi tulee todennäköisesti muuttumaan lähitulevaisuudessa, mutta ilmoitan siitä tarkemmin sitten.

2 kommenttia: