Perjantaina 26. kesäkuuta alkoi minun kaksiviikkoinen kesälomani töiden jälkeen. Lauantainahan meillä oli siis se Fantan luonnetesti. Maanantai-iltana 29. päivä suuntasimme Ingan kanssa Rovaniemen rautatieasemalle Fazer mukanamme suuntana Helsinki. Menimme siis jälleen Red'n Readyn Disney-pentujen kasvattitapaamiseen.
Saavuimme Helsinkiin tiistaiaamuna. Shantilla oli töitä, joten tapoimme aikaa Ingan ja Fazerin kanssa Helsingin keskustassa sillä välin. Jo samaksi illaksi oli suunniteltu hakutreenit, jotka meille veti Minna Mynttinen.
Fazerin sisaruksista paikalla oli Piki, Viivi ja Tinki. Kukaan meistä ei ollut jatkanut hakutreenejä sitten syksyn viime treenien, joten tehtiin taas vähän alkeisjuttuja. Fazerin kanssa ongelmalliseksi koitui se, että ennen reissua sen ruokahalu oli ollut huono, eikä se nytkään meinannut innostua ruoasta kunnolla. Lisäksi se oli aika epävarma. Tehtiin kuitenkin lopulta namiringin jälkeen Fazerille muutama harjoite, jossa Inga juoksi lyhyen matkan päähän piiloon ja Fazer sai katsoa hänen peräänsä. Hetken päästä Fazer sai juosta Ingan luokse. Kuvia ei reissulta tullut, kun oli melko märkää rankan sadekuuron jälkeen.
Keskiviikkoaamuna Fazer herätti minut kuudelta ulos. Ripulihan sillä oli. Sen jälkeen sitä piti käyttää korkeintaan kahden tunnin välein ulkona. Keskiviikoksi oli kuitenkin tiedossa paimennusta Hagabergissä Inkoossa. Täällä olivat kaikki sisarukset paikalla.
Fazer jännitti aluksi lampaita kovasti taluttimessa ollessaan. Hihna loi sille ilmeisemmin niin suurta painetta epävarmassa tilanteessa, että aluksi se rähisi niille. Vapaaksi päästettäessä ei ollut enää ongelmaa. Fazer toimi nätisti lampaiden kanssa ja osoittautui ajavaksi koiraksi. Se siis yritti kuljettaa lampaita, eikä pyrkinyt pitämään niitä paikoillaan. Rohkeus ei joissain kohdissa riittänyt vielä menemään ihan lampaiden ja aidan väliin, mutta taipumusta hommaan oli selvästi! Jos alkaisimme harrastaa paimennusta enemmän, niin Fazerista tulisi luultavasti oiva siihen hommaan. Todellisuudessa en oikein osaa sanoa paimennusmahdollisuuksistamme, vaikka kiinnostavaa olisikin päästä useammin kokeilemaan.
Toinenkin kierros otettiin, mutta kaikki koirat olivat jo niin väsyneitä siinä vaiheessa, että kerrat jäivät lyhyiksi. Toinen kierros meni vielä paremmin kuin aiempi.
Ja koko päivän Fazerin ripuli vain jatkui. Myös seuraavana yönä sain käyttää sitä useasti pihalla. Fazerilla pääsi vahingot sisällekin, kun en kerran jaksanut nousta heti. Lisäksi siis heti tuon tiistain jälkeen Helsingissä oli aikamoiset helteet. Se yhdistettynä Fazerin ripuliin sai siitä aika kumman rauhallisen.
Torstaina oli kuitenkin luvassa vähän tottis- ja tokojuttuja sekä agilityä. Aluksi kokeiltiin läpimenoa muutaman kerran loivennetulla A-esteellä. Sen jälkeen treenattiin niin, että sillä välin kun toinen koirakko harjoitteli seuraamista ja luoksetuloa, niin toinen harjoitteli paikallaoloa sivummalla. Huomasi kyllä, että Fazerin kanssa ei oltu hetkeen treenattu kunnolla. Kontakti oli seuraamisessa ihan hyvä, mutta paikka väärä ja vino, tähän tarvitaan korjausta! Saatiinkin Shantilta hyviä vinkkejä siihen. Tosin ollaanhan me muutenkin edetty Fazerin kanssa seuraamisessa hitaaaasti. Koitin haukata muutenkin liian suuren palan pienen treenitauon jälkeen. Etenkin kun kaiken päälle Fazerilta oli jonkin verran veto pois ripulin takia. Luoksetulot olivat muuten okei, mutta se ennakointi liikkeelle lähdössä! Se on ilmeisesti pahentunut agilityryhmässä aloittamisen jälkeen, joten pitää kiinnittää siihen nyt kovasti huomiota. Keskityttiin näissäkin treeneissä nyt eniten siihen.
Paikallaoloa en viitsinyt edes ottaa pitkästi. Pieni hetki vain kokeiltiin ja siinä se. Shanti kokeili vielä lopuksi ampumista. Fazer sai syödä maasta nameja laukauksien ajan, eikä reagoinut kyllä mitenkään ihmeemmin.
Treenien jälkeen teinit saivat huilata hetken ja käytiin uittamassa koiria. Fazer ei ihan uskaltautunut nyt uimaan, mutta ainakin muilla oli hauskaa vedessä räpiköidessä lukuunottamatta Ieva-siskoa, joka ei myöskään uinut.
Tämän jälkeen jatkettiin siis agilitytreeneillä. Tehtiin pieni radanpätkä ja sain taas hyviä vinkkejä Shantilta. Fazer katsoo aivan liikaa minun perääni radalla, joten nyt ei auta tulla enää yhtään palkkaa minulta! Toinenkin treenikierros olisi ollut tarjolla, mutta jätin sen väliin, sillä Fazer oli jo siinä vaiheessa aika väsynyt.
Myöhemmin päivällä saksin Fazerilta housuvillat ja osan häntäkarvoista pois. Ihan vain siksi, että sen ripulin aikana oli aika ikävää käydä suihkuttamassa takapää jokaisen ulkoilukerran jälkeen, kun kaikki se kura tarttui aina housuvilloihin ja häntään. Kaikki treenikuvat © Anne B., kiitos!
Perjantaina 3.7. otettiin rennosti. Fazerin ripuli jatkui edelleen, joten se sai levätä. Me kävimme sen sijaan Ingan kanssa vähän kiertelemässä kaupungilla. Illalla lähdettiin yöjunalla takaisin Lappia kohti.
Kumma kyllä viimeisin ripuli tuli Helsingissä ennen lähtöä. Yöjunassa ei onneksi tapahtunut mitään, eikä edes lauantaiaamuna vielä Rovaniemelläkään. Fazer taisi olla melkein vuorokauden ulostamatta, jonka jälkeen se alkoi palautua normaaliksi. Alla olevassa kuvassa on Fazer, Fazerin emä Dracu ja Fazerin siskopuoli Wicca.
-----------------------------------------------------
Lauantaina 4.7. pakkasin repun uudelleen ja matkasin Ingan, Fazerin ja Fantan kanssa kohti Suvantoa. Siellä vietin tasan viikon. Otimme elämän oikein rennosti ja koirat pääsivät käymään melkein joka päivä uimassa (valitettavasti me kaksijalkaiset emme, kun oli niin kylmä). Nukuimme myös muutaman yön teltassa, Fazer oli ensimmäisenä yönä vähän levoton ja reagoi melkein jokaiseen ääneen. Toinen yö menikin jo hyvin.
Tarkoitus oli käydä lauantaina 11.7. päiväreissu Pyhällä valloittamassa Noitatunturi, mutta se nyt jäi tällä kertaa. Sen sijaan menimme tutkimaan paikallisia nähtävyyksiä ja pyöräilimme koirat mukanamme noin kahdeksan kilometrin päähän Suvannon vanhalle myllylle. Koirat saivat siis 16 kilometrin reippaan lenkin, jonka päälle ne kävivät vielä uimassakin.
Minun piti lähteä Suvannosta tuona samaisena lauantaina, sillä seuraavana viikkona (eli tällä viikolla) palasin työelämään. Olimme sopineet Ingan kanssa, että hän ottaisi Fazerin joskus viikoksi hoitoon ja se viikko on nyt menossa. Tällä hetkellä Fazer on siis Suvannossa ja minä olen kolmisin Fantan ja Felixin kanssa. Voin sanoa, että meillä on ollut melko rentoa Fantan ja Felixin kanssa, kun teini on poissa! Seuraavalla viikolla onkin luultavasti puolestaan sellainen järjestely, että Fanta menee viikoksi Suvantoon ja minä olen Fazerin ja Felixin kanssa.
Teidät on haastettu blogissamme :)
VastaaPoista