1.7.2012
Sunnuntaina oli melko aikainen herätys, sillä päätin lähteä Ouluun Rovaniemi kv:n kautta. En itse osallistunut sinne, mutta olin kuvailemassa aussieita. Hetken ehdimme olla Rovaniemellä, kunnes oli aika astua jo junaan ja lähteä kohti Oulua. Fanta oli junassa aluksi ihan omituinen, haukkui joillekin ihmisille alussa. Onneksi se kuitenkin rauhoittui lopulta. Ensimmäisenä päivänä emme tehneet Oulussa mitään erityistä, kiertelimme Fantan kanssa siskoni asunnon (johon olin majoittunut) lähiympäristöä.
2.7.2012
Maanantaina tapasimme Fantan kanssa päivällä Eveliinan, Lauran ja Aawa-aussien. Aluksi tokoilimme eräällä kentällä. Harjoittelimme tulevia möllitokoja varten, joten otettiin kerran kokeenomaiset suoritukset. Lisäksi harjoittelimme sitten omiamme. Fantalla meni hyvin, mutta kun Eve pisti Aawan kiinni ja se alkoi haukkua, reagoi Fanta siihen yllättävän paljon. Tämä johtui siitä, että kenttä oli muuten aika häiriötön, joten yksi suuri häiriötekijä sai sitten sen huomion kiinnitettyä. Jos oltaisiin oltu paikassa, jossa on paljon haukkuvia koiria ympärillä, tuo tuskin olisi välittänyt.
Tokoilun jälkeen kävimme lenkillä kentän viereisessä metsässä. Oli melkoisen lämmin päivä, joten koirat eivät erityisemmin riehuneet keskenään. Kyllä ne pari kertaa pistivät leikkiä pystyyn, muttei se kauaa kestänyt. Tokokuvat ja yksi kaverikuvista © Laura P.
Illasta käytiin sitten Fantan kanssa lenkillä Roosan sekä Riesu ja Tara belgien kanssa. Käveltiin siskoni asunnon luota aika lähellä olevalle koirapuistolle. Siellä ei ollut ketään, joten mentiin sitten sinne. Oli samalla ensimmäinen kerta, kun kävin koirapuistossa. Tarkoitus oli nytkin tokoilla, mutta Fanta oli sen verran väsynyt, että se jäi ainakin meidän osalta. Roosa ainakin tokoili vähän Taran kanssa.
Fanta oli myös niin väsynyt, ettei jaksanut edes leikkiä belgien kanssa! Se oli kyllä melkoisen lahnamaisella tuulella, mutta ymmärtäähän tuon, kun oli jo aijemmin päivällä tokoillut ja käynyt pitkällä lenkillä lämpimässä säässä. Yhdessä välissä koirapuistoon vain tuli joku nainen porokoiransa kanssa, mutta eipä tuosta onneksi haittaa ollut. Se vain pyöriskeli omissa oloissaan. Lyhyehkön puoleiseksi kuitenkin jäi lenkki Fantan väsyneisyyden takia, mutta noh! Jospas joskus toisten sitten parempi lenkki!
3.7.2012
Tiistaina olikin sitten paimennuspäivän aika! Melko aikaisin lähdettiin Eveliinan isän kyydillä paimennuspaikkaa kohti. Paimennuspäivässä oli muistaakseni yhteensä kahdeksan osallistujaa.
Aluksi paimennuspäivän pitäjä piti puhetta paimennuksesta kahvipöydän ääressä ja sitten jo vähän kokeneempi koira ohjasi lampaat ulkona navetasta aitaukseen. Jokainen koira pääsi käymään aitauksessa lampaitten kanssa. Lampaat siirtänyt koira aloitti ja sen jälkeen oli meidän vuoromme.
Koirat pidettiin aluksi hihnassa ja omistaja kulki koiran kanssa ikään kuin toisena paimentajana. Kouluttaja hoiti kepin käytön ja lampaat. Tosin pari henkilöä sai olla itse lampaiden ohjaajana, sillä heillä taisi olla aijempaa kokemusta. Kun koira oli ollut hetken hihnassa, päästettiin koirat vapaiksi.
Kuitenkin, aluksi Fanta haisteli paljon maata ja söi lampaan kakkaa. Viettiä kuitenkin löytyi ja se tarkkaili lampaita aina vähän väliä. Välillä piti kannustaakin tulemaan töihin. Vapaaksi päästyään keskittyi enemmän työhönsä. Yhdesti lähti jahtaamaan yhtä lammasta, muttei mitenkään pahassa mielessä eli ei yrittänyt purra, kunhan vain jahtasi. Muutoin meni kuitenkin lopulta hyvin.
Vuoromme jälkeen alkoikin sitten odottelu, että muutkin olivat käyneet paimentamassa. Kun tuli taas meidän vuoromme, otettiin aluksi lampaiden siirto navetasta takaisin aitaukseen. Fantalla meni tämä hyvin. Sen jälkeen lampaat siirrettiin pellolla ja paimenneltiin sitten siellä. Nyt koira oli koko ajan hihnassa kiinni. Fantalla meni mielestäni tämä osuus kivasti, keskittyi lampaisiin hyvin. Kouluttaja kehuikin Fantaa ja sanoi, että olisi ainesta oikeaksi tykiksi, jos alkaisi enemmän harrastamaan. Fanta osasi kouluttajan mukaan tehdä luonnostaan kiertoliikkeen ja taisi ymmärtääkseni olla ryhmän ainoa koira, jolta se luonnostaan tuli.
Toisessa paimennusosuudessa osa koirista sai toimia myös "apukoirina" paimentavalle koiralle, jotta lampaat eivät päässeet vahingossakaan karkaamaan takaisin navetalle. Fanta pääsi toimimaan aika paljonkin tällaisena apukoirana. Mutta oli kyllä mielenkiintoinen kokemus tuo paimennuspäivä ja haluttaisi ehdottomasti päästä uudelleenkin paimentamaan! Fantallakin kun tuota viettiä näytti olevan! Kuvat © Laura P. ja Salla O.
Loppuun vielä videota toisen paimennuskerran pelto-osuudesta.
4.7.2012
Keskiviikkona meillä oli möllitokot. Ne olivat vasta ihan illalla, joten päivällä emme tehneet sitten mitään erkoista, sillä ulkona oli jälleen tosi kuuma päivä, enkä tahtonut ottaa riskejä, että Fanta sitten kovin väsyisi. Jouduimme kävelemään kisapaikalle, joka oli vähän yli parin kilometrin päässä. Tultiin semmoiseen aikaan, ettei tarvinnut ihan hirveästi odottaa meidän vuoroamme. Olimme alokasluokassa ensimmäisiä vuorossa. Aluksi hermoilin ensimmäisenä olemista, mutta vuoromme jälkeen olin onnellinen siitä, sillä Fantan vire pysyi hyvänä, eikä se ehtinyt väsyä! Fanta teki pääasiassa tosi hyvin, mutta olin itseeni pettynyt, kun palkkailin joka liikkeen jälkeen namilla, sillä se oli sallittua.... phyh! Kaduin jälkeenpäin, etten jättänyt edes muutamassa liikkeessä palkkaamatta, sillä Fanta olisi tehnyt hyvin siitä huolimatta. Ja palkkaamattomuutta kun meidän pitäisi juuri treenata. Nooh, ensi kerralla sitten! Kuitenkin, alla pisteytykset ja selostusta liikkeistä, lopussa video yksilöliikkeistä!
Luoksepäästävyys 10
Tässä ei mitään ongelmia, kauniisti pysyi vieressä paikallaan.
Paikalla makaaminen 7½
Meni aluksi hitaan puoleisesti maahan käskystä, josta taisi pisteitä mennä. Fanta kyllä pysyi paikallaan koko 2min, mutta pisteitä taisi mennä siitä, kun se tavallaan "hötkyili" paikallaan. Heilutteli vähän peppua ja taisi mennä lonkalleenkin. Haisteli myös maata ja oli vähän levoton. Pelkäsinkin yhdessä vaiheessa, että nousisi ylös, mutta ei onneksi.
Seuraaminen kytkettynä 9½
Fanta ei aluksi edes tajunnut, että pitää seurata. Se vain käveli vieressä. Pysähtymis käskyn tullessa jouduin tekemään äkkipysäyksen, jotta Fanta tajuaisi pysähtyä. Siitä liikkeelle lähdettäessä se onneksi tajusi seurata. Seuraava moka oli minun mokani, sillä käännöksessä oikeaan meinasin tehdä täyskäännöksen (tämä näkyy hyvin videolta), onneksi tajusin kuitenkin että pitikin kääntyä oikeaan. Juoksuun lähdettäessä Fantan kontakti putoili aika paljon. Puolikkaan pisteen kuitenkin menetimme vain hihnan kirentymisestä pysähtymisessä.
Seuraaminen taluttimetta 10
Nyt Fanta tajusi onneksi heti lähteä seuraamaan minua. Ensimmäisessä pysähdyksessä se meni vähän vinoon. Juoksuun lähdössä se meni minusta ehkä vähän turhan kauas, muuten ei moitittavaa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Omasta mielestäni vähän vino maahanmeno (ei näköjään tuomarin mielestä). Muuten kyl aikas jees.
Luoksetulo 9
Nopsasti tuli kyllä luokse, mutta eteen tullessaan törmäsi vähän toiseen jalkaani.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Vähän hitaasti jäi seisomaan, vähän näpäkämpi jääminen olisi saanut olla. Lisäksi meni istumaan käskystä loppuasennossa tooodella hitaasti. Fantan ilme oli jotenkin huvittava kun käskin sen istumaan, se katsoi minua vaan ilmeellä "mitä, ihaks tosi", sillä treeneissä en ole sitä tainnut kuin vain kerran tai pari käskeä seisomasta istumaan.
Estehyppy 8½
Piste meni siitä, että Fanta ji hypätessään jokseenkin liian lähelle estettä. Sen kuono taisi olla melkein esteessä kiinni, joten se taisi haistella sitä vähän. Toinen taisi mennä siitä, että loppuasennon istumisessa oli sama htaus kun liikkeestä seisomisessakin.
Kokonaisvaikutus 10
Tuloksemme oli siis lopulta ALO1 181,5p. sij. 3/5! Pienet palkinnotkin saimme. Eikä ollut kyllä kaukana toinen sijoitus! Erittäin tyytyväinen olin Fantaan.
5.7.2012
Jälleen oli kuuma päivä. Kävimme päivällä treenaamassa Fantan kanssa tokoa Eveliinan ja Aawan sekä Jennin ja Duken kera. Laura oli jälleen Eveliinan mukana kuvailemassa.
Otettiin ihan alussa paikkamakuuta. Ajattelin, että nyt siihen pitää kyllä oikeasti panostaa mahdollisimman monessa erilaisessa paikassa, kun möllissäkin oli vähän levoton. Eipä tuo meidän osalta kummoisemmin mennyt. Fanta meinasi vähän väliä mennä lonkalleen. Ei kuitenkaan muistaakseni yrittänyt haistella maata niin paljoa tai sitten se ei yrittänyt ollenkaan. Paikallaan kuitenkin aina pysyi. Kävin palkkaamassa vähän eri aikaväleillä, kun pysyi hyvin.
Sen jälkeen Jenni ohjasi ja neuvoi minua ja Fantaa. Otettiin seuruupätkiä ja Fanta teki sen, minkä yleensä aina ennen varsinaista seuruuta. Se saattaa vain kävellä vieressä, eikä tajua heti pysähtyä viereen. Sama juttu siis, mikä mölleissä alussa. Otettiin muutama lyhyt seuruu pätkä ja Jenni antoi tähän mahdollisia neuvoja.
© Eveliina K. |
Oli kyllä omasta mielestäni mahtavat treenit ja kiitokset valtavasti Jennille hyvistä vinkeistä ja ohjauksesta! Loppuun vielä pakollinen yhteiskuva treeniporukasta!
Illasta käytiin vielä uimassa porukalla kera Fantan, pikkusiskoni, isosiskoni, hänen poikaystävänsä sekä hänen pikkuveljensä. Aluksi Fanta oli hieman epävarma taas uimaan menosta, mutta lopulta se meni uimaan, kun kerta muutkin menivät. Fanta ui enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
6.7.2012
Perjantaina oli niin kuuma päivä, ettei tehty Fantan kanssa mitään erikoisempia. Illasta käytiin jälleen uimassa ja tuolla kertaa Fanta ui vielä enemmän kuin edellisenä päivänä. Se innostui uimisesta ihan kunnolla, eikä malttanut mennä yhdessä vaiheessa edes pois vedestä! Ainakin oli väsynyt aussielapsi uimareissun jälkeen.
7.7.2012
© Juuso H. |
Isoja pentuja oli vain kuusi. Aluksi Fanta sai punaisen nauhan, tuomari kehui paljon käytöstä. Punaisten kehässä sijoitumme sitten toisiksi eli lopputuloksena PUN2. Palkinnoksi saimme ruusukkeen sekä nahkarullaluun ja herkkutikun. Tyytyväinen olen sijoitukseen! Paikalla mätsäreissä oli kyllä yllättävän vähän porukkaa, johtui luultavasti siitä, kun olivat niin syrjässä.
Mätsäreitten jälkeen kiiruhdimme aika nopeasti uimaan jälleen kerran. Fanta ui jälleen ihan mukavasti, ei kuitenkaan ihan niin paljoa, mitä edeltävänä päivänä. Siitä oli hupaisaa juosta lelu suussa rannalla ympäriinsä minne sattuu.
Rannan viereisestä pusikosta luikerteli melko pieni kyykin esiin yhdessä vaiheessa! Kiitän vain onneani, ettei Fanta mennyt sinne missään vaiheessa tai esimerkiksi kukaan lapsi, kun niitäkin siinä suhteellisen lähellä oli.
8.7.2012
Sunnuntaina olikin sitten aika palata kotiin. Tällä kertaa Fanta oli junassa onneksi taas rauhallisesti, kuten ensimmäiselläkin kerralla junassa ollessaan. Felix oli kotona ihan normaalisti minut nähdessään, tuli vain heiluttamaan häntää ja kerjäsi rapsutuksia. Olin kyllä itse tosi onnellinen illalla, kun pääsin jälleen keskelle metsää juoksuttamaan koiria kunnolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti