Ensimmäinen rata meni paljon paremmin kuin osasin kuvitellakaan! Vedettiin Fantan kanssa nimittäin 100 pistettä ja sijoituttiin hitaammalla ajalla toisiksi! Ei huono ekaksi rallyradaksi ikinä.
Tuomarin kommentti: "Kyltti 5, kiinnitä huomiota askelten pituuteen. Koiran seuraamispaikka hieman edessä, joka hankaloittaa tekemistä. Todella kaunista työtä!". Kyltti 5 oli tässä tapauksessa siis koira eteen, 1 askel istu, 2 askel istu, 3 askel istu. Fantan seuraaminen on nykyään aika vinoa, sen kanssa tuleekin hommia.
Alokasluokka + palkkaus -luokassa Fantan vuoro oli ennen Fazeria. Tästä luokasta saatiin 97 pistettä ja sijoitumme luokan ensimmäisiksi! Pistevähennys kontrollin puute -3 tuli kyltiltä 1 (pujottelu edestakaisin), kun Fanta huomasi yleisössä tutun henkilön eli videokuvaajan tässä tapauksessa. Videolla näkyykin kuinka Fanta tuijottelee välillä yleisöön päin.
Tuomarin kommentti: "Seuraamispaikka parani, pahimmat höyryt saatu pihalle? Kaunista, eleetöntä yhteistyötä!"
Fazerin vuoroa jännitin enemmän kuin Fantan. Olihan sentään oikeastaan Fazerin ekat kisat ikinä. Pihalla liikkeitä kerratessa hajut olivat viedä Fazerin välillä mukanaan. Ei kuitenkaan saatu kaaosta aikaan kehässä ja lopulta saatiin 95 pistettä ja sijoituttiin luokan kolmansiksi! Enpä olisi osannut odottaa! Pistevähennys -1 kontrollin puute tuli kyltiltä 1 (pujottelu edestakaisin), -1 kontrollin puute kyltiltä 7 (täyskäännös oikeaan) ja -3 uusimisesta kyltiltä 12 (istu), sillä Fazer oli tomerana jo tallustelemassa suoraan edessä olevaa maalia kohti.
Tuomarin kommentti: "Alun hakemisen jälkeen upeaa seuraamista!" Fazerilla kyllä tosiaan oli pientä hakemista alussa. Kyltit kiinnostivat alussa kuten myös näköjään kartiotkin.
Oikein mukava kisapäivä takana. Olen kyllä tyytyväinen kumpaankin hurttaan. Loppuun vielä pakolliset palkintopossukuvat:
Ratakuvat © Milja Honkanen
Onnea hienosti menneistä möllikisoista! :)
VastaaPoistaKiitoksia! Oli kyllä oikein mukava päivä ja laji :)
Poistaihana ulkoasu? oletko siis itse tehnyt vai? teetkö muille?
VastaaPoistakauniita koiria ahh...
www.jellonat.blogspot.fi