sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kevät tulloo!

Mikä mahtava tunne tulee, kun on melko vähän pakkasta ja Aurinko paistaa ja voi tuntea kuinka se lämmittää. Odotan kyllä kevättä niin innolla ja etenkin sitä, että pääsisi Fantan kanssa ohjattuihin treenailemaan!
Kuluneen viikon aikana olemme tapailleet ahkerasti koirakavereita.

19.2.2012
Käytiin siinä aamupäivällä Tiinan ja Jekun kanssa lenkillä molempien koiruuksieni kanssa. Olin ollut kipeänä muutaman päivän aijemmin, joten koirat eivät olleet päässeet kunnon lenkeille ja se kyllä näkyi Fantassa... Oli ihan tajuttoman energinen ja innoissaan, eikä meinannut malttaa kävellä hihnassa kunnolla edes sitä lyhyttä matkaa, joka mentiin ennen kuin pääsimme paikkaan jossa voimme päästää nuo vapaaksi juoksemaan. Päästäessäni Fantan vapaaksi sehän lähti heti vetämään hurjaa rallia. Olisi jälleen halunnut niin leikkiä Jekun kanssa, mutta Jekku oli jälleen kiinnostuneempi Felixistä, joka ei sitten välittänyt lainkaan Jekusta. Jekku innokkaasti juoksenteli Felixin ympärillä haukkuen samalla, leikkiin yritti kutsua, mutta Felix vaan kylmän viileästi yritti vain pissoja tutkiskella ja merkkailla. Hyvin tolla siis hermot kesti Jekun kanssa, tais se kerran ärähtää pienesti. Fanta se sitten vain tyytyi juoksemaan muiden perässä. Lenkin loppua kohden sekin onneksi väsähti ja sai purattua energiaansa. Mukava lenkki kaiken kaikkiaan.
 Vähän myöhemmin samana päivänä lenkkimme jälkeen menimme Tiinan kanssa käymään koiran lihashuoltoluennolla. Oli ihan mielenkiintoinen tapahtuma ja hyödyllistä tietoa sai sieltä. Katja Huhtala Rovaniemeltä oli siis pitämässä luentoa. Illalla kävinkin Iidan ja Sandran kanssa Felixin kera kävelylenkillä, jonka jälkeen kokeilin vähän hieroskella Felixiä. Vähän ihmetteli Felix, että mitä minä teen, mutta toisaalta näytti myös tykkäävän. Myöhemmin pitäisi taas kokeilla uudestaan.

20.2.2012
Hampaita lähtee, hampaita lähtee! Fantalta siis. Tuona päivänä näin ensimmäisen kerran yhden Fantan tippuneista hampaista, aijemmin tippuneita hampaita en ole itse nähnyt, liekkö niellyt. Mutta olin siis sängylläni tekemässä läksyjä ja Fanta siellä sängyn alla pureskeli luutaan. Yhtäkkiä se alkoi kuitenkin maiskutella suutaan oudon kuuloisesti ja kurkistelin sitten, että mitä se oikein tekee. Huomasin, että ilmeisesti sillä on jotain suussa ja aloin sitten sen suuta kaivelemaan, mutta mitään ei tuntunut olleen suussa. Laitoin Fantan kyljelleen ja odotin hetken ja pian se sitten sylkäisikin hampaan ulos. Tuli kyllä hieman huvittunut olo, mutta tuollainen hammas se sieltä tippui:
Tuon tapahtuman jälkeen olenkin löytänyt pari kertaa Fantan hampaita lattialta.

22.2.2012
Nyt kun minäkin olin terveyhtynyt kunnolla, pääsin vihdoinkin kunnolla ulkoiluttamaan noita hauveleita. Menin lähimetsään juoksuttamaan noita vapaina ja nehän sitten kans riehuivatkin kunnolla! Felixikin jopa innostui ihan kunnolla riehumaan Fantan kanssa. Jälkeenpäin jopa huomasin kuvista, että Felixin poskessa oli vähän verta, itse lenkillä en sitä siis ollenkaan tajunnut. Mitään haavaa tmv. Felixillä ei kuitenkaan ollut, joten epäilen vain sitä, että Fanta kun on riepotellut Felixiä poskesta irtoavilla hampaillaan niin siitä on sitten vähän verta lähtenyt.


Iltapäivällä päästiin käymään Erikan ja Kielan kanssa lenkille kera Fantan, kun hän sai kyydin tänne. Perus hihnalenkki käytiin, eikä vieläkään päästetty noita haistelemaan varmuuden vuoksi. Seuraavalla kerralla luultavasti pääsevät haistelemaan ensimmäisen kerran jos vaikuttaa lupaavalta. Mutta lenkki siis sujui ihan hyvin, Fanta kulki taas hihnassa miten sattuu, kuten yleensäkin jos on joku toinen mukana, mutta noh, eiköhän se vielä siitä!

23.2.2012
Koulun jälkeen menin sitten heti käymään Fantan kanssa kylillä pyörimässä, jotta saataisiin lisää sitä ihmisten seurassa olemisen harjoittelua. Tosi hyvin meni, vain yhdesti haukahti matalasti jollekin miehelle. Ihan vierestäkin käveli ihmisiä, eikä tuo välittänyt. Ylpeä omistaja ja mahtava pikkukoira. Tosin, tuon hihnakäytös kylällä on jotakin kamalaa. Meinaa haahuilla minne sattuu ja tuntuu, että joka askeleen jälkeen saa olla pysähtymässä odottaen hihnan löystymistä, mutta eiköhän sekin siitä ahkeralla treenillä!
Torstaina puolestaan tavattiin sitten Hennaa ja sekarotuista Hupia. Perus hihnalenkki käytiin Fantan kanssa, ei kovin pitkää ehditty käydä, mutta jonkin pituinen kuitenkin edes. Nyt tuntui, että Fanta kulki hihnassakin jo vähän paremmin koirakaverin seurassa! Mutta siltikin huonosti. Johtopäätös: Fanta kulkee hyvin hihnassa vain silloin kun ollaan täällä rauhallisemmalla seudulla kahdestaan... Nooh, kuten aijemmin tuli todettua niin treeniä ja treeniä vain!
Fantakin täytti tuona päivänä jo 21 viikkoa! Hui! Säkäkorkeutta tytöltä löytyi 44cm ja painoa 10,4kg.
21vko, © Mikael O.

24.2.2012
Perjantaina käytiinkin sitten Hannan ja Laten kanssa perus hihnalenkillä kera Fantan. Ei noitakaan päästetty vielä edes haistelemaan, sillä Latella on ollut vähän ongelmia muiden koirien kanssa. Nyt se kuitenkin käyttäytyi mainiosti Fantaa kohtaan, mutta pelataan varman päälle ja totutetaan ensin läsnäoloon, kuten Kielankin kanssa. Toiveissa olisi tässäkin tapauksessa, että tottuisivat hyvin toisiinsa, sillä Late olisi takuulla mukava riehumiskaveri Fantalle.
Fanta x Late lenkin jälkeen käytiin sitten vaihtamassa Fanta Felixiin. Felixiäkin kohtaan Late käyttäytyi mukavasti, mutta näitäkään emme vielä todellakaan uskaltaneet haistelemaan päästää. Rauhassa annetaan näidenkin totutella. Käveleskelimme sitten hetken näiden kahden kanssa ja kävelimme sitten Hannalle vaihtamaan Laten Kaapoon. Felixin ja Kaapon kanssa kävelimme sitten melkoisen kauan kylällä pyörien. Yhteensä tuli yli 4 tuntia lenkkeilyä meille omsitajille, mukavaa oli kuitenkin ja väsyneitä koiria!

26.2.2012
Tänään sunnuntaina kävimme jälleen Hannan kanssa lenkillä. Tällä kertaa minulla oli siis molemmat koirat mukana ja Hannalla Kaapo. Metsään mentiin niitä juoksuttamaan ja Fantalla oli kyllä jälleen energiaa vaikka muille jakaa! Oli erittäin upea ja keväinen sää, kuvaussäänä sää oli kuitenkin kamala. Ylivalotusta jokapuolella.
Mutta mukava lenkki oli ja koiratkin sai juoksennella sinne tänne ja purkaa jälleen kunnolla energiaansa. Omistajakin nautti kunnolla lenkistä.
Tänään tilailin nettikaupasta Fantalle vähän tavaraa; näyttelyhihnan, 250g noutokapulan, naksuttimen, pallon, motivointipatukan ja frisbeen. Harrastuskamaa siis aika paljolti, noista tärkeimmät nyt olivat tällä hetkellä näyttelyhihna ja noutokapula. Fantan kanssa ollaan tosiaan noutoa harjoiteltu narulelulla ja nyt aletaan sitten noutokapulalla treenata, kunhan se saapuu.
Tasan viikon päästä olisi meidän ensimmäiset mätsärit tiedossa Levillä. Eh, mulle suoraansanottuna pelottaa mennä sinne ton kanssa. Meidän vieraisiin ihmisiin suhtautuminen on jotain kamalaa vieläkin... Joko toi on ylivarautunut tai yli-innostunut, paikallaan ei kuitenkaan joka tapauksessa pysy jos vieras tulee heti hiplistelemään. Mutta noh, katsotaan nyt miten toi menee, harjoitustahan se vain on! Joka tapauksessa oon kuitenkin menossa sinne.

Ps. Missäs välissä näitä lukijoitakin ehti kertyä näin paljon? Peräti jo 48! Sitten kun saadaan kasaan 50 lukijaa niin voisin vaikka pistää pystyyn semmoista "Kysy mitä vaan" juttua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti