Tänään käytiin siis tosiaan ensimmäisissä näyttelyissämme Fantan kanssa. Aamulla lähdettiin aikaisten ajamaan kohti Rovaniemeä ja siellä sitten odoteltiin jännityksellä vuoroamme. Fanta oli paikan päällä ihan innoissaan, yritti jatkuvasti loikkia naamalleni pusuttelemaan. etenkin silloin jos puhdistin sen peppuvilloja hiekasta. Hassu kakara.
Kehässä tuo onneksi käyttäytyi mallikkaasti. Tosin tuomarin tullessa hiplailemaan tuota katseli Fanta häntä aluksi ihan kummaksuen, mutta antoi ongelmitta koskea itseensä. Junnunarttuja oli siis vain kaksi. Lopputuloksena reissusta Fanta sai sen tuloksen, mitä osasin sille odottaakkin, siis JUN-H. Loppuun vielä arvostelu ja tuomarina siis Elina Tan-Hietalahti.
"Narttumainen. Hyvän kokoinen ja miellyttävä luonne. Vääränmuotoinen
pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvin pentumainen. Hyvin hoidettu turkki.
Hyvä väri. Liikkeiden tulisi olla voimakkaammat. Hyvä karvanlaatu."
Kuvat © Anne O. ja Heidi O.
Ei ollut minulle mikään yllätys, että päästä tuli mainintaa! Sitä osasin jo odottaakin, tosin odotin myös, että takakorkeudesta olisi sanottu jotain, mutta onhan tuo kyllä jo sen verran tasoittunut, ettei sitä niin helposti huomaakaan enää. Ensivuonna käydään sitten kokeilemassa uudelleen näyttelyitä, kunhan tuo on vähän kehittyneempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti