torstai 21. helmikuuta 2013

Tokokatsausta + muuta

Näh, taas vierähtäny ihan liikaa aikaa edellisestä tekstistä. Ei siinä, mulla on monesti tehny mieli kirjottaa tää blogiteksti, mutta aika on tuntunu olleen rajallinen. Mulla on ollu niin paljon kaikenlaista viimeaikoina, minkä vuoksi ollu tosi pitkiä päiviä. Koiratki ollu vähän vähemmällä tekemisellä välillä arkisin noitten mun menojen takia, mikä on tosi tyhmää! Eilen kuitenkin sain päätökseen nämä minun menoni ja tästä eteenpäin elämä toivottavasti alkaa taas tasaantua ja aikaa riittää paljon koirille, kuten aiemminkin. Kuitenkin, vaikka koirille ei ole aina ollut arkisin ihan niin paljon aikaa, mitä olen toivonut, on silti niiden kanssa tapahtunut kaikkea kivaa.

25.1. pääsimme tokoilemaan Fantan kanssa pitkästä aikaa kera Erikan ja Kielan. Fantalla oli tosi kiva vire päällä ja tokoilut menivät tosi hyvin! Otettiin seuruuta, merkkiä, ohjatun noudon alkeita, ruutua, noutoa, kaukoja, paikkista ja muistaakseni myös jääviä (seiso ja maahan, istumis jäävää ei olla viel treenattu).
Ruutuun lähettämisen treenaus kyl yllätti mut ihan täysin. Pieni tauko ruudun treenamisessa oli selvästi tehny hyvää tuolle, kun oli saanu muhia aivoissa se homma. Tyttö juoksi ruutuun hyvällä vauhdilla ja vau! Kyllä tästä meidän ruudusta tulee vielä tosi hyvä! Välimatkaa ruutuun päästään ilmeisesti lisäämään taas pikkuhiljaa.
© Erika
Nouto meni tosi hyvin, kuten Fantalla yleensäkin, vauhtia löytyy! Joskus eteentuloasento saattaa olla hieman vino kapulan kanssa, mutta olen saanut sitäkin jo tosi hyvin korjattua. Metallinoudossa (mitä en tosin nyt treenannut, kun oli niin kova pakkanen, mutta näin yleisesti) kapulaa hakiessa vauhti on hyvä, mutta sitten kun Fanta tajuaa, että kapula on se metallinen, niin alkaa sillä vähän ällöttää. Pitää viel treenata paremmin varmuutta tohon metallikapulan pitoon ja lisää vauhtia sen metallikapulan tuomiseen.
Merkkikin alkaa jo sujua hyvin! Vauhtia alkaa senkin luo menemiseen löytyä. Välimatka merkkiin tosin on vielä hyvin lyhyt. Kerran aijemmin kokeilin tahalteni, että tajuaisiko se ideaa, jos käskisin sen ensin merkille ja siitä noutamaan vielä jonkin matkan päähän jätetyn noutokapulan. Aluksi Fanta oli vähän hämillään, mutta kun vähän sitten ohjeistin paremmin aluksi, tajusi se idean kivasti. Tuo kun päästäisiin vielä joskus yhdistämään siihen ohjattuun noutoon! Sitäkin treenattiin nyt Erikan ja Kielan läsnäollessa. Vielä on paljon treenattavaa siinä, että Fanta ei sekoita vasempaa ja oikeaa, mutta kyllä tästä viel hyvä tulee! Lisää toistoa vaan.
Avoimen luokan kaukot menevät mielestäni oikein kivasti, peppu pysyy hyvin paikallaan. Sen sijaan seisomisen mukaan ottaminen kaukoihin sekoittaa vielä joskus vähän pakkaa. Tai ei muuten, mutta seiso-maahan ja seiso-istu vaihtoja pitää vielä selvästi treenata.
Kenguru. © Erika
Paikkiksesta alan olla pikkuhiljaa taas varma! Mahtava juttu! Ei ole päässyt tapahtumaan muistaakseni sitten syksyn niitä kesken kaiken nousuja. Kielan kanssa otettiin ehkä n. minuutin paikkiksia. Kokeiltiin myös siten, että Erika kutsuu Kielaa Fantan vierestä, kun Fanta on paikkiksessa. Hienosti pysyi tyttö! Iltalenkeillä olen sitten joskus myös piilopaikkistakin treenaillut. Pisimmillään olen tainnut ottaa vasta minuutin paikkiksia, mutta ongelmitta ovat sujuneet. Täytyy vielä kuitenkin treenata tuota lisää ja kokeilla joskus sitä kolmenkin minuutin piilopaikkista ennen kuin uskaltaa sitä treenata koirakaverin kanssa.
Seuraaminen mulla sen sijaan on alkanut vähän harmittamaan viime aikoina. Jostakin syystä Fanta meinaa joskus nykyisin vähän vinottaa siinä. Nooh, eiköhän me saada se viel korjattua.


Tähän yhteyteen sopii hyvin 23.1. otettu video avoimen kaukoista:

Tokoilujen jälkeen käytiin tietty vielä hurttien kanssa lenkkeilemässäkin jonkin aikaa ja Fexukin oli silloin mukana menossa. Kovin pitkällä lenkillä ei ehditty käydä ennen kuin Erikan kyyti saapui jo, mutta parempi se oli kuin ei mitään. Ja tosiaan, valosan aikaan päästiin touhuamaan siitä huolimatta, että oli keskiviikko (täällä Lapissa kun tosiaan on se kaamos, tammikuussakin tulee melko aikaisten pimeä), sillä oli koeviikko menossa, niin päästin aikaisten koulusta.


--------------------------------------------------------
 Muutoin tokoilut ovatkin sitten olleet lähinnä niitä iltalenkkien yhteydessä tokoiluja. Viikonloppuisin ollaan käyty kunnolla seikkailemassa koirien kanssa metsissä. Paljon satunnaisia kuvia lenkeiltä siis luvassa (ja galleriasta löytyy vielä vähän lisää):

23.1. (Myös ympärillä olevat pikkukuvat otettu tuolloin)
30.1. Pihlajanmarjahullu. (Kännykällä)
10.2. Kommattivaara näkyy taustalla.
 Vasen kuva otettu 10.2. ja oikea 17.2. hiihtoretkeltä (kännykällä).

 17.2. päästiin tosiaan tekemään ensimmäinen hiihtoretki koirien kanssa tälle vuodelle. Oli kyllä mukavaa ja sääkin oli mitä parhain! Ensi talvena pääsenkin sitten opettamaan Fantalle vetohiihtoa, tuskin maltan odottaa! Tuo olikin mukavan aktiivinen viikonloppu. Lauantaina 16.2. käytiin lumikenkäilemässäkin Fantan kanssa kera Hannan ja Laten. Ensimmäistä kertaa koskaan kävin lumikenkäilemässä ja oli kyllä mukavaa menoa, pitää hommata itsellekin tuollaiset lumikengät! Koiratkin väsyivät mukavasti siinä menossa, kuten omistajatkin.
 Maininnan arvoista varmaan sekin (jokseenkin ei kylläkään mitään erityistä), että tavattiin tässä 29.1. uusi koiratuttavuus, Kira laika (venäläis-eurooppalainen). Kyseinen koira on ystäväni hoitokoira. Käytiin sitten kerran lenkillä yhdessä minun hurttieni kanssa. Vapaana ei voinut yhdessä pitää, kun Kira ei oikein syttynyt hurtilleni, mutta tulihan sitä kyllä tovi haahuiltua kylällä ja aina se on minustakin mukava tavata uusia koiratuttavuuksia.

Jospa vielä lisäisin yhden hassun videon tähän loppuun, jossa Fanta innostui repimään koivua. (Kuvattu 2.2.)

Ja vieläkin saan toitottaa tätä samaa: Fantan ensimmäisiä juoksuja ei ole vieläkään näkynyt tai kuulunut.
Niin ja mätsärit/möllitokot ja tokokokeet alkavat lähestyä! Huii!

-----
Muoksista tähän viestiin sen verta, että pakko lisätä vielä tämä yksi yhteiskuva, jonka sain äsken käsiteltyä. Otettu 10.2.

2 kommenttia:

  1. Toi 10.2 ylempi kuva on ihan selkeästi sieltä missä sillon joskus käytii, eikö ookki! Siitäki on ihan hullun kauan o__o

    VastaaPoista
  2. Joo, on sieltä! Ja niinpä! :,O Ei voi tajuta, mutta tuolloin siellä ei onneks näkyny kelekan kelkkaa, nii sai rauhassa lenkkeillä :D

    VastaaPoista