torstai 29. toukokuuta 2014

Tokokoe, Rovaniemi

Käytiin korkkaamassa voittajaluokka siis tänään! Kaikki oli ohi jotenkin niin nopeasti heh, en ehtinyt edes jännittämään paljoa, mikä on hyvä juttu. Tuomarina oli Heli Kelhälä ja liikkeet suoritettiin alla olevassa järjestyksessä ja kaikki tehtiin putkeen.

Paikalla makaaminen 7½
Kaksoiskäsky maahanmenoon ja vaihtoi asentoa lonkalle, mistä meni puolikas.

Kauko-ohjaus 5
Vaihtoi kyllä asentoa jokaisella käskyllä, mutta liikkui aika reilusti eteenpäin vaihtojen aikana.

Tunnistusnouto 7
Käytti ensin omaa kapulaa hampaissa, mutta oli luultavasti hieman epävarma ja kävi vielä tarkistamassa kaikki kapulat ennen oman kapulan lopullista valintaa.

Luoksetulo 8
Muistaakseni vähän näpäkämmät pysäykset saisi olla.

Ruutu 6
Tämä jäi ärsyttämään, koska oma moka! Fanta meni hienosti ruutuun, mutta en itse tajunnut käskeä sitä itsenäisesti maahan, joten jäin odottamaan ja sanoin jostain syystä kaksoiskäskyn seisomiseen, vaikka siellähän se seisoi ja meni lopulta itsenäisesti maahan. Noh, enpä tee ensi kerralla samaa mokaa heh! Ja seuraamisessa varmistin vielä hitusen kädellä, että tulee varmasti seuraamaan.

Seuraaminen 8
Tää oli jopa kivaa Fantan koeseuraamiseksi! Yleensä on menny seuraamiset kokeissa aika lahnailuiksi tai haahuiluiksi. Tuomarin kommentit oli, että käveli hieman liian edessä, minkä takia sitten vinotti hitusen eteen ja käännös vasemmalle (muistaakseni käännös vasemmalle paikallaan nimenomaan hmm) saisi olla sellainen napakampi molemmilta, etenkin Fantan takapään pitäisi pysyä siinä paremmin mukana.

Liikkeestä istuminen 9
Muuten hyvä, mutta Fanta jäi vähän haistelemaan paikalleen jätön jälkeen.

Metallinouto 8½
Ällö metallikapula! Haki vauhdilla, toi hitaasti.

Hyppynouto 9
En muista mistä tässä meni piste, vauhtia enemmän?

Kokonaisvaikutus 9

Lopputuloksenamme oli siis VOI2, 237 pistettä ja sijoitus 2/2. Tuomari sanoi palkintojenjaossa, että meni hyvin ensimmäiseksi kokeeksi. Ja olen kyllä itsekin iloinen tuloksesta, ainoa häiritsemään jäävä asia oli tuo oma mokani ruudussa. Fanta teki aika kivasti töitä, välillä se oli hitusen omissa maailmoissaan, varsinkin alussa paikkiksen alkaessa, mutta meno ei ollut mitään niin kummallista, mitä se on joskus kokeissa ollut. Nyt odottelen innolla syksyn tokokisoja! Ja hei, ei nollattu mitään, wuhuu!
Videota on pätkä, saatan lisäillä sen tänne jossakin vaiheessa, kunhan saan katsottua läpi.

2 kommenttia:

  1. Ei ollenkaan huonosti! pikkuvirheitä kaikki. Itsekin olen ohjauksessa mokannut ja ne kyllä harmittaa! Mutta eipä tosiaan tule tehtyä samaa virhettä uudelleen. Se oma moka jotenkin porautuu mieleen :D

    VastaaPoista
  2. Jep! Ja näinpä :D Mutta on ainakin nyt itsevarma olo sen suhteen, että eiköhän me se ykkönen syksyllä saada, kun ei tuo voittajaluokka ollutkaan niin kamala x)

    VastaaPoista