tiistai 1. heinäkuuta 2014

Harrastuskatsausta

 Varoitus! Postaus sisältää paljon treenilätinää.

AGILITY

Agissa on ollut ohjatuista treeneistä nyt pidempää taukoa, sillä aina on tullut jotain tielle, ettei olla päästy. Itsenäisesti käytiin kuitenkin kentällä treenaamassa 17.6. Erikan, Kielan ja Riskun kera. Treenattiin Fantan kanssa aluksi ihan vaan hyppyesteen kiertämistä, tämä täytyy saada varmaksi! Lisäksi harjoiteltiin keppejä, rengasta ja puomia. Kepit alkavat jopa hahmottua hiljalleen, aloituskohdasta Fanta joskus sekoaa ja lisäksi se rupeaa epävarmaksi jos keppejä on kovin paljon. Eli hiljaa hyvä tulee, varmuutta menoon!
Fantan kontaktit ovat vielä aivan kesken, joten puominkin kanssa keskityttiin eniten vaan niihin kontakteihin. Ehkä se oppii joskus hahmottamaan vielä nekin.
Renkaan kanssa Fanta sai ihan itse tarjota mulle oikean kohdan hypätä, yritti monesti mennä reunoista, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun se tajusi, että palkka tulee vain kun menee keskeltä.

Harjoiteltiin myös minirataa, jossa on yksi vaikea kohta minulle. Alla on suurinpiirtein kuva radasta:
 Eli väli 4-6 on ongelma. Kokeiltiin vähän kaikenlaista, mutta suurinosa yrityksistä meni pieleen. En vain osaa ohjata oikein tuollaisessa tapauksessa, mutta kyllä minä vielä opin! Saatiin pari kertaa menemään (tuurilla) oikeinkin. Usein kävi niin, että Fanta lähti 4-esteen jälkeen hyppäämään 6-estettä. Tarvitsen kyllä lisää harjoitusta ohjaukseeni...

Kotipihalla ollaan harjoiteltu aika paljon keppejä. Tahdon saada ne mahdollisimman hyvään kuosiin!

TOKO

Kokeen jälkeen ollaan oltu aika hiljaisia tokon suhteen. Kotona ollaan vähän treenattu kaukoja sisällä ja lenkkien yhteydessä otettu liikkeestä istumista ja luoksaria, mutta muuten ei oikein olla kotona tehty mitään.
Kentällä 17.6. treenattiin agilityn jälkeen myös vähän tokoa. Otin muistaakseni Fantalle vain ruutua ja tunnarin tuolloin, jotka sujuivat ihan kivasti! Ensimmäisessä ruutuun lähetyksessä se taisi jäädä tosin ruudun etupuolelle, mutta muut kerrat taisivat jopa onnistua hyvin.

HAKU

Haku on tauolla ainakin syksyyn asti. Odotan, että saan ajokortin, jotta treenaaminen helpottuu.

JÄLKI

Vihdoin ja viimein pääsin ajamaan 24.6. Fantan kanssa kesän ensimmäiset jäljetkin! Fantalle tehtiin näin aluksi kaksi lyhyttä namijälkeä sellaiselle niityn tapaiselle alueelle. Tosiaan siten, että alussa nameja oli melko tiheään ja loppua kohti harvenivat. Ensimmäinen jälki oli noin 70-80 metriä pitkä ja toinen noin 130-140 metriä. Vanhenemisaikaa ei ollut paljoa.
Ensimmäinen jälki meni vähän hutiloiden. Sain olla jatkuvasti hidastamassa Fantaa ja koira teki vähän huolimattomasti töitä.
Toisen jäljen alku oli vähän samanlaista kuin ensimmäisen jäljen meno, mutta loppua kohden Fantan työskentely alkoi olla jo paljon parempaa: se hidasti tahtiaan ja haisteli jäljet huolellisemmin. Pitäisi päästä tekemään ahkerammin jälkiä, niin meno parantuisi todennäköisesti entisestään. Toivon saavani Fantan jäljestysmenon sellaiseksi, millainen se oli viime vuoden syksyn lopulla. Jäljestyskuva © Inga K.

-------------------------------------------------------------------

Koirakentällemme oli hommattu myös vanhoja keiloja koirakeilausta varten, joten pakkohan molempien hurttien kanssa oli kokeilla. Felix ainakin syttyi hommalle, sen mielestä keilojen kaatelu oli tosi hauskaa ja se alkoikin nopeasti käyttää tassujakin keilojen kaatamisessa toisin kuin Fanta, joka tökki vain kuonolla namin toivossa. Mutta tämä oli kyllä hauskaa puuhaa, ei niin vakavaa ja koiristakin mukavaa. Ainakin Felixin kanssa ehdottomasti jatketaan tätä!

Fantalle ja Lucalle tuli myös hankittua EzyDogin satulalaukut, sillä suunnitelmissa olisi käydä mahdollisesti vaellus tässä kuussa. Fanta ei ole ollut laukusta kovin innoissaan, mutta se tottuu siihen nopeasti, kun saa kävellä se päällä. Lucalle laukku ei ole ollut ongelma. Eikä Fantan laukku ollut Felixille kokeillessa ongelma. Saa nähdä joutuuko Felix lopulta laukun kantajaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti