Nyt on kyllä tapahtunut elämässä sen verran kaikkea, etten ole ehtinyt blogia edes ajattelemaan kummemmin. Nyt on kuitenkin pakko raapustaa jotain, kun ei edes koko helmikuuna tullut tekstin tekstiä. Olen tosiaan itse viettänyt aikaani paljon töissä viime päivinä.
Tarkoitus oli käydä Fazerin ensimmäisissä mätsäreissä tämän kuun alkupuolella, mutta se kaatui muun muassa siihen, että olin vähän uupunut töitteni jäljiltä. Kevättä odotellessa siis, että päästäisiin tuonkin mätsäriura korkkaamaan! Näyttelytreeneissä ollaan käyty muutamaan otteeseen Fazerin kanssa. Fazerhan meni myös täyttämään 10. päivä jo 9kk, hurjaa! Korkeutta on 46cm ja painoa 13,9kg, ei mikään iso likka.
Fantan kanssa ei sitten olla puolestaan päästy montaakaan kertaa agilitytreeneihin juurikin työni vuoksi. Viime kerralla kuitenkin päästiin ja voi kun Fanta oli aivan innoissaan, kun huomasi minun valmistautuvan treenejä varten. Harjoittelimme muun muassa irtoamista tuolla kerralla, mitään monimutkaista rataa ei siis tehty. Felix on puolestaan saanut eleillä ihan tavallista leppoisaa elämäänsä ilman ongelmia.
Työni ohessa minun pitäisi jaksaa lukea pääsykokeisiinkiin, mutta pah, en ole oikein jaksanut. Nytkin vain kirjoittelen blogiin. Harmillisen vähän ollaan tavattu muita koiria viime aikoina, asiaan pitää saada muutos. Ja kenttien sulamista odotan todella. Tokointo alkaa pikkuhiljaa herättää päätään, Fazerinkin kanssa innostaisi päästä jopa ihan kentälle treenaamaan. Rallytokojuttuja mielisin myös treenata, kyltitkin ovat jo tulostettuna, mutten ole vieläkään keksinyt mitään halpoja ja näppäriä kyltinpidikkeitä. HUOM! Jos jollakin on tähän vinkkejä, niin otan ilomielin vastaan!
Eipä minulla ole kuitenkaan mitään ihmeellisempää sanottavaa. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa tehdä tuotearvostelupostaustakin. Nyt ei ole kuvia Felixistä, mutta tuoreita kuvia Fantasta ja Fazerista tältä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti