Voisin vaihteeksi tehdä jonkinmoista tokokatsausta ja kertoa tulevista tokosuunnitelmistamme. Tänään treenasin ihan kentällä (tai siis parkkipaikalla) pitkästä aikaa tokoa. Otin mukaani Fantan ja Fazerin.
Fazerin kanssa treenasin aluksi sivulletuloa. Se alkaa sujua todella kivasti, vielä sillä saattaa lipsahtaa loikka joskus, mutta se on vähentynyt kyllä huomattavasti. Nyt olemme edistyneet jopa niin hurjasti, että harjoittelemme seuraamista askel askeleelta. Pääsemme jo ihan kivasti askeleen tai kaksi eteenpäin, hurraa! Kyllä se siitä. Harjoittelimme myös tätä alkeisseuraamistakin siis. Harjoittelimme pariin otteeseen myös eteentuloa. Se on yllättävän haastavaa Fazerin kanssa, alusta asti sillä on ollut tapana mennä jostain syystä vinoon. Istu-maahan vaihtoja harjoittelimme myös sekä paikallaoloja ihan muutamia sekunteja niin istuen kuin maaten. Taidettiinpa tehdä ensimmäistä kertaa tokomaisia luoksetulojakin, ne menivät hyvin. Kertasimme noutokapulan pitämistäkin, Fazer päästää vielä vähän liian herkästi kapulasta irti, jos se saa edes pienen vihjeen tulevasta palkasta.
Fazerin kanssa olen suunnitellut meneväni ensimmäisiin kokeisiin vasta sen jälkeen, kun tokon uudet säännöt ovat voimassa eli joskus elokuun jälkeen. Harjoittelemme siis niitä liikkeitä silmällä pitäen. Tähän voisinkin vielä koostaa yleisesti tämänhetkisen tilanteemme uusien alokasliikkeiden osalta.
1) Paikalla makaaminen 1 minuutti
- Fazerin paikallaan pysyminen alkaa vihdoinkin sujua. Vieläkin se on joskus vähän malttamaton, mutta luottoa sen pysymiseen on monta kertaa enemmän kuin muutama kuukausi taaksepäin. Ihan minuuttia ei olla vielä taidettu ottaa eikä pitkällä välimatkalla, mutta edistymme hyvin. Istuminen onkin sitten toinen tarina, mutta se ei kuulu tähän (Fazer laittaa herkästi maahan).
2) Seuraaminen taluttimetta
- Aiemmin mainitsinkin, että seuraamista ollaan tehty nyt vain askel kerrallaan. Hiljaa hyvä tulee.
3) Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
- Tämä ei luonnollisesti ole kasassa, kun seuraaminenkaan ei ole vielä lähellekään valmis. Olemme kuitenkin tehneet harjoituksia tätä silmällä pitäen.
4) Luoksetulo
- Hyvin näyttää sujuvan. Tänään teimme luoksetulon ensimmäistä kertaa tokotyylillä ilman lopun sivulletuloa. Välimatka ei toki ollut niin pitkä ja suoraa eteentuloa pitää treenata, mutta tässä tuskin tulee mitään isompaa ongelmaa.
5) Noutoesineen pitäminen
- Treenit tämän osalta sujuvat kivasti. Aiemmin mainitsin siitä, että Fazer pudottaa kapulan vielä turhan herkästi, jos se saa vihjeitä tulevasta palkasta, mutta muuten ei ole ongelmaa.
6) Kauko-ohjaus
- Teemme vielä alkeistreenejä. Olen siis vielä ihan Fazerin lähellä, kun treenaamme asennonvaihtoja.
7) Estehyppy
- Emme ole vielä treenanneet tätä, mutta luulenpa, ettei tule olemaan mikään ongelma.
----------------------------------------------------------------------
Fanta oli aivan täpinöissään, kun treenasimme kentällä pitkästä aikaa. Aloittelimme seuraamisella, jossa Fanta edisti aluksi, meno kuitenkin parani loppua kohti. Seuraamisen aikana otin kaikki jäävät (seiso, istu, maahan), täyskäännöksiä sekä askelia taakse ja sivuille päin. Kaikki sujui oikein mallikkaasti, ainoastaan askeleet vasemmalle päin eivät menneet aluksi ihan putkeen. Pitääkin kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten itse liikun siinä liikkeessä, sillä oikealle menemisessä ei ole ongelmaa. Jospa saisin helpotettua koiran liikkumista omalla liikkumisellani.
Ruutua teimme pitkästä aikaa ja plörinäksihän se meni. Fanta juoksi ihan väärään suuntaan muutaman kerran. Lopulta saimme muutaman onnistumisenkin pienen muistelun jälkeen. Ruutu onkin meillä yksi niistä liikkeistä, joka kaipaa paljon treeniä. Ruutu on vain siinä mielessä minulle inhottava, kun olen vähän laiska kasaamaan sitä. Toinen ongelmakohtamme kokeissa on ollut kaukot, joita treenasimme nytkin ja menivätpä ne hyvin! Fantan isoin ongelma kaukoissa on maasta istumaan nouseminen, johon kiinnitin nyt eniten huomiota. Tänään Fanta nousikin varmaan näpäkimmin maasta istumaan kuin koskaan. Loppuksi teimme vielä puukapulalla täydellisen noudon, en jaksanut kaivaa repusta sitä metallista, heh.
Fantalle olen suunnitellut seuraavan tokokoneen mahdollisesti loppukeväälle tai alkukesälle. Katsotaan uskallanko vielä ilmoittautua siihen loppukevään kokeeseen. Tässä kuitenkin kooste Fantan voittajaliikkeistä tällä hetkellä.
1) Paikalla makaaminen 4 minuuttia
- Tätä emme ole nyt treenanneet kunnolla, mutta luotan edelleen siihen, että Fanta pysyy hyvin paikallaan normaaleissa olosuhteissa. Kokeissa on ollut tämän liikkeen osalta eniten ongelmia alun maahanmenossa ja lopun istumaannousussa.
2) Seuraaminen taluttimetta
- Yleisesti seuraaminen sujuu hyvin, joskus Fanta vähän edistää ja harvemmin on lahnailupäiviä.
3) Istuminen seuraamisen yhteydessä
- Tämä sujuu hienosti. Jostain syystä kokeissa Fanta on tehnyt kahdesti väärän asennon, vaikka treeneissä se on osannut tämän hyvin.
4) Luoksetulo
- Kummatkin pysähtymiset saisivat olla vielä näpäkämpiä.
5) Lähettäminen määrätylle paikalle ja luoksetulo
- No tämä on se heikkousliike. Joskus se menee aivan nappiin ja joskus ei. Yleisin ongelma on se, että kun Fanta menee ruutuun, niin maahan käskiessä se valuu eteenpäin juuri sen verran, että etutassut jäävät ruutunauhan ulkopuolelle. Maahanmenoon olen siis kiinnittänyt huomiota. Joskus, mutta harvemmin tosin, tapahtuu sitten sellainen aivopieru, että Fanta juoksee jonnekin ihan muualle kuin ruutuun. Lopun luoksetulossa ei ole ollut mitään isompaa ongelmaa.
6) Noutaminen esteen yli hypäten
- Tämä on sujunut oikeastaan aina hyvin. Ongelmia tulee vain silloin, jos minä itse heitän selvästi vinoon, silloin Fanta kiertää esteen herkemmin. Tätäkin tosin treenasimme syksyllä ja se alkoi sujua. Tosin enpä ole heittänyt kokeessa, ainakaan vielä, selvästi vinoon, mutta kaikkeen pitää varautua.
7) Metalliesineen noutaminen
- Ongelmana tässä on se, että Fanta hakee laukalla, mutta tuo ravilla. Metallikapula on Fantasta vähän ällöttävä. Tässä ollaan kuitenkin edistytty hieman, ehkä joku päivä se tuokin laukalla. Noudot ovat meille kuitenkin yleisesti ottaen nykyään luottoliikkeitä, jos kaikki muu menee huonosti, niin ainakin noudoista on rapissut pisteitä.
8) Tunnistusnouto
- Yleisesti tämä sujuu hyvin. Fanta taisi kerran kokeessa tuoda väärän, jos oikein muistan. Tavallisesti sieltä kuitenkin tulee ihan oikea. Olen vähän laiska treenaamaan tätä liikettä.
9) Kauko-ohjaus
- Heikkous tässä on maahan-istu -vaihto. Fanta jää silloin herkästi maahan. Vaihtoihin pitää saada muutenkin sellaista säpäkkyyttä ja vauhtia, ehkä sitä vielä tulee treenin myötä. Tämänpäiväisissä treeneissä meni hienosti! Varmistusta kaipaa myös seiso-istu -vaihto, mutta muuten menee hyvin.
----------------------------------------------------------------------
Viime viikonloppuna kävimme jälleen Suvannossa Fantan ja Fazerin kanssa. Siellä kävin hiihtämässä sunnuntaina 22. päivä ensimmäistä kertaa tälle vuodelle! Mukana oli Inga sekä seropi Piki ja tietysti Fanta ja Fazer. Alla olevista kuvista kaksi ensimmäistä on tältä hiihtoreissulta: ensimmäisessä Fazer vammai... siis leikkii keppinsä kanssa ja toisessa Piki lepää tauolla. Ja lopuksi vielä Felixistä kuva tältä päivältä. Felixilläkin menee oikein hyvin, se on edelleen saanut eleillä ihan normaalia arkea ja on edelleen ihan virkeä pappakoira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti