perjantai 9. joulukuuta 2011

Jo viikko kotona

Pitää se nyt vähän kytätä toisen luuta.
Eli Fanta on siis ollut meillä jo peräti kokonaisen viikon! Niin se aika vaan kuluu, liian nopeasti...
Tyttö on kotiutunut todella hienosti. Felixkin on nyt tottunut mahtavasti Fantaan ja ovat kuin parhaat kaverukset. Ei enää vingu ulkona, kun käytän Fantaa pissalla tai mitään muuta vastaavaa. Fanta on saanut Felixin jopa leikkimään, mikä on hyvin ihmeellistä, sillä Felix ei ole mistään leikkisimmästä päästä. Hyvin on kyllä Felix käyttäytynyt nyt Fantaa kohtaan. Ja Fanta puolestaan Felixiä kohtaan. Fanta on usein menossa Felixin tarhan luo leikkiä kerjäämään silloin kun käytän sitä pissalla.


Fantaa ollaan totuteltu jo vähän kaikenlaiseen. Vielä on kuitenkin paljon totuteltavaa edessä! Mutta yllättävän reipas tyttö tuo kuitenkin on ollut, ei vingu tai kitise turhia, sopivan uteliaskin on. Hyvän koiran kyllä valitsin! Kaikki yötkin olen saanut rauhassa nukkua, ei vingu öisin eikä tee tarpeitaan vaan nukkuu rauhassa onnekseni.
Tässä listaa asioista, joita olemme muun muassa harjoitelleet ja joihin olemme totutelleet:

  • Panta - Ihan alussa kutitti ihan hirveästi, mutta sehän nyt on luonnollista noille pennuille. Suhteellisen nopeasti kuitenkin tottui pantaan.
  • Hihna - Aluksi piti vähän järsiä hihnaa ja ihmetytti miksei päässytkään enää niin kauas. Nopeasti kuitenkin oivalsi, että hihnaa ei purra. Hihnalenkeissä on vielä paljon treenattavaa vielä, jää välillä istumaan paikoilleen ja ihmettelee ympäristöä ja lisäksi yrittää mennä aina oikealle puolelleni. Joka kerta kuitenkin sujuu paremmin ja paremmin!
  • Yksin olo - Laitettaessa yksin huoneeseen vinkuu vielä alussa. Jonkin ajan päästä kuitenkin hiljenee, pennun luo menemme vasta kun se on hiljaa.
  • Sisäsiisteys - Tämä on sujunut paljon paremmin mitä olin odottanut! Olen suurinpiirtein joutunut siivoamaan päivässä vain 1-2 pissaa päivässä. Hienosti osaa pihalle tehdä tarpeensa, vielä kun osaisi ulos pyytämään niin johan olisi täydellistä!
  • Vieraat - Luonamme on ehtinyt jo pari vierasta käydä, lisää pitäisi vielä totuttaa. Haukkuu vieraalle alussa, ellen minä mene ensin vieraan luo. Lopettaa tietenkin haukkumisen kun käyn vieraan luona.
  • Vieraat koirat - Pariin koiraan ollaan ehditty jo tutustumaan. Lisää olisi vielä tutustettavana. Alussa saattaa haukahtaa toiselle pari kertaa, mutta käyttäytyy muuten hyvin toisia koiria kohtaan. On alussa vähän varautunut.
  • Harjaus - Karstaa olisi niin kiva syödä... Vähän on levoton vielä harjatessa, mutta ei pelkää harjausta tai mitään sellaista. Kunhan pysyisi aloillaan niin hyvin sujuu!
  • Kynsien leikkuu - Kynsien leikkuu meni paljon paremmin mitä odotin. Alussa vain vähän rimpuili, mutta rauhoittui sitten kun tajusi, ettei pääse pois ennen kuin kaikki kynnet on leikattu.
  • Pesu - Pienesti olen vain yhden kerran kokeillut takapäätä pestä. Tietenkin tuo säikähti suihkusta tullutta vettä ja meinasi alkaa rimpuilla, mutta osasi kyllä olla paljon nätimmin, mitä olin odottanut. Antoi kuitenkin pestä takapäänsä mukisematta. Myöhemmin sitten on kunnon pesu edessä.
  • Imuri - Arvelin, että tuo saattaisi säikähtää imuria melko paljon, joten toin imuroinnin ajaksi Felixin sisälle, sillä tiedän, että se ei välitä imurista yhtään, joten ajattelin, että Felixin rauhallisuus rauhoittaisi Fantaakin. Ja niinhän se tekikin. Aluksi Fanta ihmetteli hirveästi, että mikä ihmeen laite tuo on, mutta kun huomasi että Felix ei ole moksiskaan niin itsekin sitten osasi rauhoittua. Sekin meni siis hyvin! Ei kuitenkaan missään vaiheessa esim. haukkunut imurille tai mitään.
  •  Ja paljon muuhun... kuten esimerkiksi muihin kodin normaaleihin ääniin ja asioihin, vähän yli puolitoistavuotiaaseen lapseen, autoiluun, pyyhkeellä pyyhkimiseen ym. muuhun käsittelyyn ja ääniin.

Eilen, eli torstaina, Fanta täytti 10 viikkoa. Onhan se iso tyttö jo! Seisomista ollaan ihan vähän harjoiteltu ja saatiin vähän parempi seisomiskuva mitä vähän yli yhdeksän viikkoisena.
9vko 2vrk / © Salla O.
10vko, n. 31cm / © Heidi O.

1 kommentti:

  1. voi että ku sulosii tui ! c: ihanii koirii ! ja muutenki tosi kiva blogi !

    http://keepitsimply.blogspot.com/

    tossa ois mun blogi käy tsekkaas ja liity ihmees lukijaks jos tykkäsit !(:

    VastaaPoista