lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kylähulluilua ja tokoilua

Kuluneen viikon aikana ollaan Fantan kanssa käyty kylillä pyörimässä muutamia kertoja valmistautuaksemme tulevia mätsäreitä varten ja tietenkin ihan yleisen sosiaalistuksen vuoksi. Huimasti ollaankin edistytty viikon aikana ihmisiin suhtautumisessa, ennenhän tuo saattoi haukahtaa ihmisille muutamia kertoja, mutta nyt on lopettanut sen! Lenkeilläkin saattoi haukahtaa vastaantulleita ihmisiä, mutta ei enää! Kuinka iloinen sitä voikaan olla noin pikkujutusta!

Lisäksi olen alkanut käymään kaikki hihnalenkit yhdessä molempien koirien kanssa. Aijemmin siis tein perus hihnalenkit erikseen, jotta Fanta oppisi olemaan siinä hihnassa kunnolla. Olinhan tietenkin  kulkenut aijemminkin noiden kanssa yhdessä hihnoissa, mutta siis vain sen lyhyen matkan, jotta pääsen päästämään nuo vapaiksi.
Ensimmäinen hihnayhteislenkki oli noiden kanssa... noh, melkoista sähläystä. Okei, Fanta sähläsi. Felix kulkee lyhyessä hihnassa vierelläni ja Fanta saa kulkea sitten pitkällä hihnalla, joten Fantan hihna meinasi sitten kokoajan sotkeutua Felixin jalkoihin, kun Fanta meinasi pysähdellä aina vähän väliä. Nyt kuitenkin osaavat kulkea jo paremmin.
Eniten mä pelkäsin koko yhteislenkki ajatuksessa toisten koirien ohittamista. Mun mielikuvissa Felix olis ollu tosi hermostunu ja sitte se hermostuneisuus olis tarttunu Fantaan ja sitten ne olis nii pahasti hermostuneita, että räjähtäis molemmat jajaja... mutta todellisuudessa noi ohitukset sujuu niin paljon paremmin kuin osasin kuvitellakaan. Itse asiassa, Fanta menee ohituksissa huonommin kuin Felix noilla yhteislenkeillä, mitä en olis uskonu. Felix ei ole tähän mennessä ollut yhtään hermostunut muista koirista Fantan ollessa mukana. Ihan kummaa! Epäilen, että vois ehkä johtua siitä, että Fanta ei hermoile muita koiria, ihan varmaksi en osaa kuitenkaan sanoa, mutta ihan mahtava juttu! Fanta taas sitten alkaa sähelöimään ja yrittää vetää kaverin luo, kun olis niin kiva päästä leikkimään toisen kanssa! Mutta harjoituksella saadan nää ohitukset varmaan loistaviksi!

Keskiviikkona (29.2.) saapui se Fantan harrastuspakettikin, joka siis sisälsi näyttelyhihnan, 250g noutokapulan, naksuttimen, motivointipatukan, pallon ja frisbeen. Naksuttimeen aloin heti Fantaa ehdollistaa ja hyvin tajusi jujun. Itsekin huomaa nyt kuinka kätevä kapistus tuo naksutin välistä on.
Tokoakin olen kuluneen viikon aikana ehtinyt molempien kanssa ottaa. Felixin kanssa ollaan pääasiassa treenattu jääviä. Liikkeestä seisomista oon viimeaikoina ottanu, joten sitä nytkin treenasin ja ihan kivasti sujui. Sitten sain jonkin päähänpiston ja kokeilin tahalteen menisikö liikkeestä maahan. Toi koira sit päätti yllättää mut ja meni tosi nopeesti maahan kun käskin! Ja vieläpä liikkeestää! Vau, normisti temppuja tehdessä maahanmeno ei oo ollu niin nopee, mitä tossa oli. Sai kyllä hurjat kehut. Se toistettiin pari kertaa sitten parina päivänä ja hyppyä ollaan palauteltu mieleen. Ei olla sitä nyt vähään aikaan tehty ja meinasikin istua kun tulin viereen. Paikkis sujuu hyvin ja ollaan nyt vähän piilopaikkistaki treenailtu jo. Sekin sujuu kivasti. Nyt toi osaa periaatteessa jo kaikki alokasluokan liikkeet suurta hiontaa vaille.
Fantan kanssa ollaan sitten keskitytty tokossa tuohon noutokapulaan. Ihan sitä vain ollaan treenailtu, että oppisi ottamaan sen suuhun, ei ollutkaan nii kiva ottaa tuommoista puukapulaa suuhun toisinkuin narulelua. Mut naksuttimen avulla sain sen ottamaan sen suuhun, jes! Lisäksi sivua ja seuruuta ollaan hiottu vähän, muttei sen kummempia.

Fantakin meni täyttämään torstaina jo sen 22 viikkoa! Yllätyksekseni paino eikä säkäkorkeus olleet nousseet yhtään viikon aikana.
22vko, 44cm, 10,4kg/© Mikael O.

Hiihtolomakin alkoi ja on kyllä niin helpottunut olo! Hiihtoloman kunniaksi kävin nyt lauantaina (3.3.) hurttien kanssa aamulenkillä suolla hillumassa ja oli kyllä mukava lenkki kaikin puolin. Fantalle heittelin palloa, mutta yllätyksekseni Felix innostuikin siitä sitten ihan kunnolla. Fanta on saanut Felixin leikkisiä puolia esiin ja se on mukavaa. Noin tunnin lenkki oli.
Olin oikein reippaalla tuulella ja sää kun oli mitä kaunein, niin aamulenkin jälkeen päätin vielä mennä erikseen Felixin kanssa hiihtolenkille. Felix pääsi taas rauhassa juoksentelmaan ja merkkailemaan paikkoja ilman, että pieni kiusankappale roikkuu perässä. Nautittiin molemmat siitäkin lenkistä, mukava päivä ollut.

Huomenna olis sitten Fantan kanssa ne mätsärit! Kauhistus sentään, mulla on niin sellainen tunne, että ne ei tule menemään kovin hyvin, mutta eipä tuo maailmaa kaada, harjoituksen vuoksihan me ollaan sinne menossa. Jännittää kyllä jo, minkä vuoksi en ole vieläkään nukkumassa (kello on nyt 23.50) Huomenna siis luvassa mätsäripostausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti