sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Palkintopossuja

Tänään käytiin Rovaniemellä mätsäreissä, mukana oli niin Fantan kuin Felixinkin. Felixihän pääsi mätsäreihin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Lisäksi Fanta osallistui ensimmäistä kertaa aikuisten kehään. Automatka meni ihan perushyvin, ei siinä mitään ongelmia, minä van räpsin kuvia tylsyyteeni ja oikein edustavia tulikin:

Innokas matkalainen mukana.
 Mätsäripaikalle tullessamme Fanta oli ihan H-I-R-V-E-Ä. Haukkui muille koirille kuin mikäkin ja ei mitään käytöstapoja... argh! Felix sen sijaan käyttäytyi alusta asti oikein mallikkaasti. Onneksi Fantakin rauhottui, kun olimme hetken viettäneet mätsäripaikalla, ja voi jumpe kun siellä oikeasti oli kylmä!
Ensimmäisenä kaksikosta pääsi kehään Fanta. Oikein mallikkaasti käyttäytyi kehässä ja saatiinkin punainen nauha. Punaisten kehässä keskityin melkeinpä vain seisottamaan Fantaa tuomarin tehdessä päätöstä ja olin oikein yllättynyt, kun tuomari asteli meitä kohti punaisen ruusukkeen kanssa, pääsimme siis BIS -kehään Fantan kanssa!


Pian alkoikin sitten jo x-rotuisten kehä. Siellä oli vain kaksi koirakkoa ja Felix oli siis niistä toinen. Olin kyllä todella ylpeä Felixin kehäkäytöksestä! Tosi mallikkaasti osasi poika olla minun handlaamanani. Meni kuin olisi ollut vanha tekijä. Koska seropeja oli vain kaksi, ei jaettu punasia ja sinisiä nauhoja, vaan laitettiin suoraan parhausjärjestykseen. Felix tuli ykköseksi! Eli nyt olivat molemmat hurtat menossa siis BIS -kehään! En olisi millään voinut uskoa todeksi!


BIS -kehää odotellessamme ehdittiin melkein jäätyä. Pikkusiskoni handlasi sitten Felixiä siellä. Felix ei kyllä esiintynyt hänen kanssaan ihan niin mallikkaasti kuin minun kanssani, mutta ihan hyvin kuitenkin! Felixin lopputulokseksi tuli siis X-rotuisten 1, BIS-. Fanta jatkoi vielä kipailua neljästä sijoituspaikasta. Lopputuloksena PUN1, BIS3! Oli kyllä mukava päivä! Ennen kaikkea olin innoissani siitä, että Felix voitti ensimmäistä kertaa palkintoja ja käyttäytyi ihan superisti! Hienot hurtat! Mätsärikuvat © Heidi O. ja Salla O.

Felix, Fanta ja Jekku-toveri BIS -kehässä.
Monipuolinen BIS nelikko!


 ----------------------------------------------

Illalla käytiin vetämässä pikatreenit koirakentällä Heinin ja Rita-hoffin kanssa. Lähinnä paikkista keskityttiin treenaamaan, hyvin meni onneksi. Paikkiksen lisäksi minä ja Fanta otettiin lähinnä noutoa, niin metalli kuin tavallistakin.

Muutoin viikko onkin ollut sitten aika perus. Maanantaina  8.9. oli tietty ohjatut tokotreenit. Fantalla meni niissä muistaakseni oikein hyvin. Otettiin seuruuta rintamassa (siihen sisältyi siis käännökset, pysähdykse ym.), liikkeistä pysähdyksiä, hyppyä, luoksarit, kauko harjoituksia, noutoa sekä paikkikset.
7.10., loput muut kuvat otettu 11.10.
6v 6kk

4 kommenttia:

  1. Wautsi, teillä meni hyvin! Onnea;) voi kun tännekkin päin ilmestyisi mätsejä niin pääsisi testaamaan, että miten Femma käyttäytyy kehässä:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun kävit meidän blogissa! Onnea mahtavasta menestyksestä mätsäreissä! :) Meidän parsoneitten kanssa ei paljon sijoituksia ole tullut, kun ne ovat sellaisia elohiiriä ;) Aivan ihana tuo viimeinen kuva <3

    VastaaPoista
  3. Onnea mätsärimenestyksestä!:)

    VastaaPoista