sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Jälleen yksi viikko takana

Me ollaan otettu tämä viikko yllättävän iisisti. Olen vain nauttinut siitä tunteesta kun ei ole tarvinnut lukea enää kirjoituksiin ja kokeisiin (okei, olisihan minulla huomenna vielä yksi koe viimeisimmän kirjoituksen takia, mutta en ole vaivautunut lukemaan paljoakaan). Ollaanhan me kuitenkin pari kertaa treenattukin jopa sekä käyty maastopyöräilemässä.

Tällä viikolla AGILITYtreenit olivat torstaina 3.10. tiistaina olleiden silmäpeilausten vuoksi. Nämä olivatkin yhdistetyt treenit alkeisryhmän ja jatkoryhmän kanssa, tosin alkeisporukka aloitti puolisen tuntia aiemmin (onneksi meitä oli vain kaksi paikalla).
Tarkoitus oli aloittaa puomin harjoittelu, ja siinä lähinnä loppukontaktin harjoittelu. Fanta oli ihan kummallisella haahuilutuulella, mutta meni kyllä puomiin hyvin, kontaktit eivät sitten menneetkään ihan niin nappiin! Fanta tuli puomilta kokonaan pois ja jäi tuijottamaan minua aina silloin, kun ohjaaja ei ollut pysäyttämässä koiraa oikeaan kohtaan. Maton kanssa aloitettiin tuota siis treenaamaan ja omasta mielestäni matto ei ole Fantalle ehkä toimivin, mutta saas nähdä. En vielä ehdota tilalle mitään muuta treenikeinoa, sillä ei olisi vielä mitään mitä ehdottaa siihen tilalle. Ei olisi järkeä lähteä testaamaan ihan kaikkia tapoja läpi 1 ohjattu treeni per viikko tavalla. Mutta eiköhän se tässä ajan kanssa valkene. Kyllä minä tuon vielä saan oppimaan!

Jatkoryhmän tullessa koottiin kasaan kunnon rata, joka näkyy oheisessa kuvassa suurinpiirteisenä. Kumma kyllä, mutta kentällä radassa oli 16 estettä ja tekemässäni 15 hmm... ja muistini mukaan tuossa on kyllä kaikki! Jatkoryhmäläisten tuli suorittaa rata koirineen, meidän alkeisryhmäläisten tuli tehdä rata ilman koiraa. Samalla oli tarkoitus harjoitella radan muistamista. Yllättävän hyvin rata kyllä jäi mieleen, tätä ennen aina mietin eniten sitä, että opinkohan koskaan muistamaan niitä agiratoja edes.
Alkeisryhmäläiset saivat valita radasta yhden kohdan, jonka koirat pystyvät jo estetaidoillaan suorittamaan ja jota oli kannattava harjoitella. Valitsimme sitten tuon kuvasta ympyröidyn kohdan, joka ei ollutkaan minulle ihan niin helppo, mitä olisi voinut kuvitella. Ekalla kerralla Fanta hyppäsi nätisti 3 esteen yli, mutta lähti juoksemaan 9/13 putkea kohti, heh. Ja monesti kävi niin, että sain sen hyppäämään 3 ja 4 esteen, mutta suunta 5 esteelle oli vaikeampi. Lopulta saatiin kuitenkin onnistumaan pari kertaa.

Lauantaina 5.10. treffattiinkin sitten pitkästä aikaa Tiinaa ja Kuuppista. Jekku ei ollut tällä kertaa mukana menossa. Fanta yritti aluksi innoissaan pysyä Kuuppiksen vauhdin perässä ja innostaa tätä leikkimään, mutta joutui luovuttamaan jonkin ajan päästä. Tulipa lenkillä muuten törmättyä vanhoihin poron jäämiinkin. Tai en nyt tiedä olivatko ne niin vanhatkaan, oli saatettu kesän aikana tuhota se siihen, kun löytyi luista vielä punaista jäämääkin.


Samana päivänä myöhemmin tuli vedettyä jopa kunnon TOKOtreenit! Viime aikoina kun tokoilu on ollut lähinnä lenkkien yhteydessä liikkeestä istumisen treenailua sekä iltaisin sisällä kaukojen treenailua. Kuitenkin, tuli harjoiteltua ruutua, hyppynoutoa, metskua ja tunnaria.
Ruudussa keskityttiin vain siihen lähettämiseen taas, hyvin meni! Hyppynoutoa harjoiteltiin niin, että Fanta toi kapulan minulle silloinkin esteen yli hypäten, vaikka kapula olisikin vinoon heitetty. Pitäähän se sitäkin treenata, jos kokeessa sattuu vahingossa käymään! Metskuun yritettiin vain saada lisää vauhtia ja tunnaria muuten vain kerrattiin kerran.

---------------------------------------------------

Tämä blogi on ollut viime aikoina muuten pelottavan paljon treeniblogi, hups! Mutta on varmaan joskus tosi "söpöä" lukea etenkin näitä agilitytreenejä, kunhan on runsaasti enemmän kehittynyt lajin parissa. Tänään piti muuten käydä hakutreeneissä, mutta se kaatui kyytiongelmaan, saisinpa jo sen pirun ajokortin!

2 kommenttia:

  1. ja minä katsoin tuosta pikkukuvasta, että luukasa on joku kuihtunut saniainen :D :D

    VastaaPoista
  2. Haha! :,D Mut tiekkö mä siellä mettässä katoin kans ekan kerran tuon nähdessäni kauempaa, mut sit olin silleen "hei hetkinen, ei täällä korpimettässä mitään saniaisia oo!"

    VastaaPoista