perjantai 30. tammikuuta 2015

Viimeaikojen kuulumisia

Video Fazerin treeneistä 7kk ikäisenä:


Nythän se on jo 7,5kk! Aika vierii niin nopeasti. Niin nopeasti, että blogin päivittäminen on taas unohtunut pariksi viikoksi. Viime postauksen jälkeen, tuon videon lisäksi, olen ehtinyt olla muun muassa kipeänä, joten koirat ovat olleet vähemmällä aktiviteetilla.
Ennen sairastumistani kävin jälleen vierailemassa hienossa Suvannon pikkukylässä yhden viikonlopun (23.-25.1.) ajan Fazerin kanssa. Fanta sai jäädä kotiin, sillä se aloitti kolmannet juoksunsa. Tämähän vaikutti asiaan siksi, kun tyttöystäväni perheen koira, sekarotuinen Piki, on leikkaamaton uros.
Pääsimme sentään tutustuttamaan ensimmäistä kertaa kunnolla Pikiä ja Fazeria toisiinsa. Se meni paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Piki oli aivan okei (mitä nyt Fazerin takapuoli kiinnosti), mutta Fazerilla hermostutti välillä. Hiljaa hyvä vielä tulee!

Fantalla on jäänyt nyt muutama agilitykerta väliin. Aluksi pakkasten takia ja toisella kerralla muuten vain tympeän sään vuoksi. Ei huvittanut lähteä ajamaan siinä myräkässä väsyneenä.

Ps. Tuli kuvattua Fazeria paljon 18. päivä. Kuvia pääsee katsomaan täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti