tiistai 1. toukokuuta 2012

Tokokatsaus

30.4.2012/© Salla O.
Kuluneen viikon aikana ei olla oikeastaan muuta ihmeellistä tehty, paitsi tokoiltu ahkerasti, joten kertoilenpas nyt tästä meidän tän hetkisestä toko-tilanteesta Fantan kanssa sekä ohjatuista treeneistä. Meillähän on siis tavoitteena päästä heinäkuun lopulla tai toivottavasti edes syksyllä ensimmäisiin kokeisiimme. Mukana on muutama videokin, jotka ovat kaikki kuvattu 29.4.2012.


ALO
1. Luoksepäästävyys
Tämä vaikuttaisi sujuvan meiltä tosi hyvin. Ainakin ohjatuissa treeneissä Fanta on vieressäni paikallaan istunut ja antanut kouluttajien koskea itseään ongelmitta.
2. Paikalla makaaminen
Ei olla vielä kokeiltu 2min aikaa vaan otettu tällä hetkellä semmoisia enimmillään minuutin hetkiä, mutta hyvin näyttäisi sujuvan jopa häiriössäkin.
3. Seuraaminen kytkettynä
Seuruu sujuu ihan kivasti. Perusasennon oikeaa paikkaa pitää vain vielä vahvistaa ja kontaktin pitämistä liikkeelle lähtiessäkin. Käännöksissä tosin on vielä treenattavaa, etenkin vasempaan päin käännyttäessä. Täyskäännökset sen sijaan sujuvat ihan ok.
4. Seuraaminen taluttimetta
Sama kuin yllä.


5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Tätä ollaan viimeaikoina harjoiteltu melko paljon. Alkaa sujua pikkuhiljaa mainiosti.



6. Luoksetulo
Menee jo sujuvasti. (Hahah, videossa näkyy pyörään sidottu Fexu ja kuuluu siskoni ääni.)


7. Seisominen seuraamisen yhteydessä
Muutamia kertoja ollaan treenattu ja alkaa vaikuttaa jo lupaavalta, hiomista vielä tarvitaan!


8. Estehyppy
Ollaan treenattu hyppyä vain pari kertaa ohjatuissa treeneissä eli liike on vasta alkutekijöissään. Osasi kuitenkin jo kivasti hypätä käskystä esteen yli.

-------------------------------------------

Pitihän se Fexustakin seuruuvideota ottaa sekä perusasento posea!


30.4.2012/© Salla O.
30.4.2012

Ohjatuissa treeneissä oli paikalla vain yksi kouluttaja tällä kertaa, joten kaikki olivat sitten samassa ryhmässä. Kyseinen kouluttaja kouluttaa normaalisti "keskitasoisia", joten hän sitten tokaisi kaikille "edistyneimpien" ryhmässä oleville (mm. minulle) että saamme sivussa tehdä välillä jotain muutakin jos on liian helppoa. Minä pääasiassa menin kuitenkin ryhmän mukana.
Otettiin enimmäkseen kontaktiharjoituksia, ohitusharjoituksia, paikkaharjoituksia sekä luoksetuloharjoituksia. Kontaktiharjoituksessa minä yritin treenata sillä tavalla, että kouluttajan tullessa luoksemme, pidin Fantan sivulla ja sen piti katsoa minua kokoajan. Kouluttaja käveli viereeni ja vähän rapisteli, jolloin Fanta vilkaisi sinne päin, mutta muuten piti kontaktin kokoajan.
Ohitusharjoituksessa kaikki koirakot menivät kahteen riviin vastakkain ja vuorotellen jokaisen piti mennä kontaktissa rivien välistä. Tämä sujui meiltä hyvin ja Fanta seurasi ihan tavallisesti. 
Paikkaharjoituksessa jätin tuon aluksi istumaan ja kävelin muutamien metrien päähän ja kävin palkkailemassa välillä. Kiertelin myös Fantan takaa. Kokeiltiin myös välissä maaten. Hyvin sujui! Luoksetulokin sujui mahtavasti. Pystyin menemään Fantasta tosi kauas, eikä ollut edes aikeissa mennä minnekään vaikka ympärillä oli muita koiria.
Lopuksi otettiin tämän kouluttajan tavan mukaan kunnon luoksetulot, eli liina niille koirille jotka eivät pysy. Koska koiria oli niin paljon, me Fantan kanssa odotellessa otettiin vähän liikkeestä maahanmenoa. Sanoessani maahan käskyn toi oli alussa vähän "yäk, ai tähänkö?", mutta meni kuitenkin. Eli vähän hitaasti meni maahan. Kokeiltiin uudestaan ja sitten toi ei tajunnu ollenkaan mennä maahan. Kolmannella kerralla sitten sujuikin kivasti!
Luoksetulon suoritin sitten ihan oikeana liikkeenä. Muuten menikin hyvin, mutta Fantan tultua eteeni olin palkkaamassa sitä makkaranpalalla, joka tippui vahingossa maahan ja tuo alkoi sitä sitten siitä maasta etsimään, eikä oikein keskittynyt sivulletuloon, kun ei meinannut makkaranpalaa löytää! Mutta ihan mukavat treenit, vaikka sää oli aika kolea, ripsi vähän vettä ja oli kylmä tuuli.

Jes! Vihdoinkin täälläkin on maata vähän näkyvissä! 1.5.2012

12 kommenttia:

  1. Huippuhyvän näköistä menoa! Waude! Meillä tähän verrattuna niiiiin paljon työstämistä vielä. Sitten eikun voittamaan möllikisoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! :) Minä itse oletin, että meillä olisi kestänyt paljon kauemmin päästä edes tähän pisteeseen, mutta kun tokokärpänen meni puremaan minua, niin ollaan treenailtu paljon + Fanta oppii kyl tosi nopeasti ja mielellään! Avonkin liikkeitä ollaan muutamaa ehditty jo alustavasti treenaamaan :)

      Poista
  2. Loonalta ihailevat terveiset - mitenkäs sitä sanotaan, että munaa kanaa viisaampi - siltähän tuo alkaa näyttää!!

    VastaaPoista
  3. Fanta on niin söpis ja taitava! Näillä on muuten jonku verran samanlainen seuruutyyli, ts. pitävät päätä tollee jännästi :'D Te ootte oikeasti tällä menolla EVL'ssä ennenku me ollaa ees alo korkattu XDD Mutta sulla onki auspai ja mulla kämänen lappari!!1 (eiku.......) No ei, te vaa ootte nii huippu parivaljakko :)

    ps. niinpä, maaata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :,) Mut pöhpöh, musta tuntuu, ett nää ALO:n ja AVO:n liikkeet saan kasaan suht. nopeeta, mut sitte niiden jälkeen varmaan alkaakin se hidas vaihe :,) Yrittäkää tekin ottaa tavoitteeksi mennä syksyllä kokeisiin! 8)
      Mutta me kiitämme :3 Ja mikä kämänen lappari muka!?

      Poista
  4. Liikkeestä seis.... inhoan sitä :DD mutta niih jos vaan ois jossaki :c
    Ja sellanen kämänen lappari et kato sulla on truuharrastuskoira ja mulla vaa tälläne wnb nii sit voin lohuttaa itteeni, ettei meijän tarvi olla vielä niin hyviä :---) (XDD)

    VastaaPoista
  5. Moikka! Kivan näköistä menoa ja Fanta on jo tosi taitava ikäisekseen. :) Tulin kuitenkin realistina/pessimistinä hieman jarruttelemaan teidän varhaisia koesuunnitelmia. Eli älä pidä kiirettä. Vaikka koira osaa liikkeet ja on niiden puolesta valmis kokeeseen, kattavat ne vain osan koko koevalmiudesta. Alla olisi hyvä olla paljon häiriötreeniä, kokeenomaista treeniä, palkattomuuden harjoittelua... On tärkeää, että koira tekee innostuneesti ja hyvällä vireellä hommia läpi kokeen, joten siihen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Tee treeneistä vaihtelevia, välillä teet enemmän välillä vähemmän, humputtelet ja leikit koiran kanssa paljon, teet välillä ilman palkkaa mutta useimmiten huippuhyvän palkan kanssa jne. Vaihtelet totta kai myös paikkoja ja tilanteita, harjoittelette liikkurin kanssa ja yleisön edessä, mutta myös kovassakin koirahäiriössä. Tuossa tuli aika paljon asiaa, koska nuo kaikki kuuluvat onnistuneeseen koesuoritukseen. Koirasi on vasta 8 kk, jos oikein muistan, älä kiirehdi sen kanssa kokeeseen osallistumista vaan panosta yhdessä tekemisen hauskuuteen, sillä se kantaa läpi elämän. Asenne on tärkein, tekniikkaa ehtii treenata koska vaan.

    Sanon nämä ihan sillä, että itse vein vuosikkaan bordercollieni kokeeseen aivan liian varhain, eikä meillä hyvin mennytkään. Ajattelin sen olevan valmis, kun se osaa liikkeet ja pystyy keskittymään muiden koirien läsnäollessa. Kokeessa se olikin ihan pihalla ja paineistui hiljaisuudesta ja äänettömästä yleisöstä. Tein pahan virheen, kun en tarpeeksi panostanut pentuna motivoiviin ja mukaviin treeneihin, vaan jankkasin samoja liikkeitä samalla kaavalla päivästä toiseen. Nyt olen joutunut ikään kuin aloittamaan alusta tekemällä lyhyitä ja hauskoja treenejä, ja antamalla koiran myös humputella.
    Älä siis tee sitä virhettä, minkä niin moni ensimmäisen harrastuskoiran omistaja tekee kiirehtimällä kokeeseen, vaikkei perusasiatkaan ole vielä kunnossa (siis juuri nämä asenne, kisatilanne yms.) Uskon, että olette hyvällä mallilla muidenkin osa-alueiden kuin liikkeiden kanssa, mutta varoitanpa vaan ;) Teillä on niin paljon aikaa ja lukemattomia tilaisuuksia osallistua kokeeseen, joten älä pilaa nuorta koiraa liialla treenaamisella ja kisauran aikaisella aloituksella. Tarkastele noita mainitsemiani asioita omassa tilanteessanne ja harjoittele niitäkin. Tärkeintä on, että hyvä ilme näkyy myös kokeessa ja tehty työ tuottaa tulosta. Tsemppiä treenailuihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon neuvosta, arvostan sitä! :)
      Mutta mä tosin en oo koskaan ollu sellanen, ett treenaisin kokeita varten kuola valuen, unohtaen hauskuuden ja pitäen vain kisoja ja voittoa mielessäni, ei ei ei. Et siitä olen pahoillani, jos sellaisen kuvan olen itsestäni antanut. Ainakin sain tekstistäsi sellaisen vaikutelman, että pitäisit minua sellaisena. En siis ole sellainen ihan "himohimo" tiukkapipo harrastaja, jonka pitäis heti päästä näyttään muille kuinka taitava koira mulla on ja kuinka pitkälle ollaan päästy tmv. Mä itse pyrinkin pitämään treenit aina sellaisina, että molemmilla olis mukavaa ja ett treeneist jäis hyvä maku suuhun. Ei jankuteta yhtä juttua liikaa, eikä treeneissäkään vain kokoaikaa tokoilla supervakavasti, vaan otetaan monesti jotain hauskoja temppujakin ja leikkiä väliin. Tai joskus jopa yhdistän joitain tokoliikkeitä lenkkeilynkin yhteyteen (esim. eteentuloa luoksetulossa tai pelkkää sivulletuloa).
      Itse pidän paljon tokosta, kuten myös selvästi Fantakin ja se tekeekin sitä niin mielellään, niin heräsi sitten sellainen ajatus, että jospa me kokeisiin uskaltauduttais sitten kunhan ollaan valmiita :) Tosin vielä ei olla todellakaan valmiita! Toi koesuunnittelukin oli tosiaan vain sellasta alustavaa ja että katsastetaan tilannetta sitte lähempänä ajankohtaa. Jos en koe että ollaan silloinkaan valmiita, nii sit vaan jätetään kokeeseen ilmottautumiset väliin, ei siin sen kummempaa :) Mölleihin ois kyl tosi mukava päästä ennen oikeita kokeita, jos mahdollisuuksia vain tulee!
      Tota palkan, paikan ja treenien "laadun" ja pituuden vaihteluja ollaankin yritetty mahdollisimman monipuolisesti tehdä. :) Ja Fanta on tosiaan vasta sen viikon yli 7kk :,) Mutta siis niin, en siis ole, enkä halua olla sellainen liian kunnianhimoinen harrastaja, jolla ei ole muu kuin voitto mielessä. Hauskuuden takiahan me tätä tehdään ja omaksi iloksemme ja ne kokeet sitten tulee siinä sivussa! Mullekin varmaan iski tää tokokärpänen sen vuoksi, kun Fantan kanssa on oikeasti niin älyttömän mukava tehdä kaikkea!

      Poista
  6. Jennin blogin kautta eksyin tähän blogiin ja katoin, että onpa kivan näköinen aussienarttu. Sitten hoksasin, että Fanta onkin oman aussieni siskopuoli. Eipä ihme jos se minun mieleen olikin... :D

    VastaaPoista
  7. Onpa hienoa menoa :)

    Heitinpäs teitä tässä haasteella ;) http://cheltu.blogspot.com/2012/05/hyvan-mielen-haaste.html

    VastaaPoista
  8. Marjo, kappasta vain! Onpa kiva :) Taidankin alkaa seuraamaan siskopuolen blogia :D

    Nora, kiitämme :) Voi eih >XD Ei haasteita, en taida jaksaa ottaa haastetta vastaan :,D

    VastaaPoista