keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Riekkumista

Niin se aika vain kuluu, kun ei ole blogiakaan ehtinyt päivitellä taas pariin viikkoon, vaikka tuntuu, että edellisenkin päivityksen olisin ihan äsken vasta tehnyt. Hiihtolomakin tuli ja meni niin äkkiä. Oli muuten aika rauhallinen hiihtoloma lukuunottamatta sen alkua ja loppua. Viikon alussahan meillä oli Fantan kanssa mätsärit ja kävin hiihtelemässä koirien kanssa. Viikon lopussa puolestaan tavattiin koirakavereita kivasti.

9.3.2012

Kävin molempien koirien kanssa lenkillä kera Tiinan ja Jekun. Sää oli mitä kamalin! Tuuli kamalasti ja satoi lunta. Samalla tuuli kuljetti maassakin olleita jäisiä pieniä hileitä, jotka olivat inhottavan tuntuisia silmissä ja poskissa. Jekku oli jälleen kiinnostunut Felixistä paljon ja pyöri sen ympärillä haukkuen yrittäen kutsua sitä leikkiin. Fexuhan oli jälleen kuin koko koiraa ei olisikaan. Fanta olisi jälleen halunnut Jekun kanssa leikkiä, mutta Jekku ei puolestaan huomannut Fantan olemassaoloa.
Siinähän se lenkki sitten kului ja lenkin lopussa pysähdyttiin hetkeksi ja vasta silloin Fanta ja Jekku innostuivat leikkimäänkin vähäsen! Vihdoinkin! Mutta oli kyllä sään takia melko mielenkiintoinen lenkki ja samalla haasteellinen, mutta hauska.



10.3.2012

Lauantaina puolestaan kävin molempien koirien kanssa Hannan ja Kaapon kanssa lenkillä. Kävimme samassa paikassa missä olin edellisenä päivänä käynyt Tiinan kanssa eli läheisellä suolla. Sää oli kuitenkin huomattavasti kauniinpi! Oli melko lämmintä ja Aurinko paistoi heleästi ohuiden pilvien läpi. Ihan kivan pituinen lenkki käytiin, lenkkihän meni vain siten, että melkein kokoajan Fanta ja Felix leikkivät ja Kaapo meni sitten omia matkojaan.



Kun olimme tulleet meille suolta, jätin Fantan kotiin ja menin Felixin kanssa saattelemaan Hannaa kylälle päin. Sovimme, että illemmalla käytäisiin vielä lenkillä Latenkin kera.
Ensiksi siis menin Hannaa ja Latea vastaan Felixin kanssa ja sitten käveltiin meille, jossa tein koiranvaihdoksen. Sitten käytiin lenkillä Laten ja Fantan kanssa ja nyt päästettiin ne jopa haistelemaan. Late innostui heti Fantasta, joten eipä tässä kyllä huolta ollut toimeentulemisen suhteen. Lenkin lopussa päästin Fantan vapaaksi pihamme edessä ja siinä ne yrittivät Laten kanssa leikkiä. Se tosin oli hankalaa kun Late oli hihnassa. Pienen leikin jälkeen tein jälleen koiranvaihdoksen ja menin saattamaan Felixin kanssa Hannaa ja Latea kotiinsa päin.

11.3.2012

Sunnuntaina käytiinkin sitten koirien kanssa Iidan ja Sandran kanssa lenkillä. Oli mukava lenkki ja Felixkin yritti Sandran kanssa leikkiä! Ensimmäinen kerta kun Felix yritti leikkiä jonkun muun koiran kanssa kuin Fantan. Fanta on näköjään tehnyt Felixille vain hyvää, kun on kaivanut esiin tuosta koirasta ne leikkisätkin puolet. Koirat kuitenkin saivat taas vähän juosta ja se on hyvä juttu se.


Sitten se hiihtoloma olikin jo ohi! Perus vapaanapito lenkkejä ja hihnalenkkejä ollaan sitten tehty ja tietysti kuvailtu! Muutama otos parilta lenkkireissulta:

                                                                         13.3.2012
13.3.2012
17.3.2012
18.3.2012

Pitkästä aikaa pääsin Felixin kanssa Moskuvaaraan moikkaamaan Erikaa ja Kielaa! Mukana oli myös Tiina ja Jekku, Tiina olikin kuskina, joten kiitokset hänelle! Moskuvaarassa mentiinkin sitten vähänmatkan päässä olleelle jäälle ja siellä päästettiin sitten koirat vapaiksi. Yllätyksekseni Felix ei ollut heti Kielan takapäässä kiinni vaan meni tutkiskelemaan heti pusikkoja. Jekku pyöri jälleen Felixin ympärillä innoissaan haukkuen ja tällä kertaa mukana Felixiä härnäämässä oli myöskin Kiela. Koirat ainakin saivat kunnolla juosta! Felix oli yllättävän kivasti koko lenkin aikana, aijemmin Felix on mennyt Kielasta ihan sekaisin ja ollut sen perässä kiinni ja yrittänyt jopa nylkyttää, mutta nyt ei! Aina jos meni haistelemaan Kielan perää, tarvitsi minun vain käskeä lopettamaan ja sehän lopetti! Olen kyllä erittäin tyytyväinen. Ainoa ongelma oli Kielan ulosteiden nuoleskelu, mutta muuten totteli hyvin. Felix jopa innostui leikkimäänkin Kielan kanssa! Joku on menny ja vaihtanu mun koiran ihan toiseen! Mutta oli kyllä mukava lenkki ja väsynyt koira.


Felix kun oli niin väsynyt päivälenkin jälkeen, pääsin iltapäivällä käymään Fantan kanssa pitkästä aikaa kahdestaan lenkille. Nyt huomaa, että on oikeastaan vain kiva kun on Felixkin mukana, kun pitää vapaana. Nyt Fanta vain lähinnä kulki ihan lähelläni ja oli kuin olisi odottanut minun kokoajan sanovan jotain. Felixin kanssa ne juoksentelevat reippaasti ja Fantakin on jotenkin uskaliaampi silloin ja uskaltaa käydä kaukanakin. Nyt se vain oli lähellä, sinänsä kuitenkin ihan hyvä, mutta tuo oli oikeastaan samanlaista kuin olisi jollain flexi-lenkillä käynyt. Yritin kuitenkin liikettä saada koiraan heittelemällä palloa ja se olikin sitten Fantan mielestä niin kivaa! Ties kuinka monta kertaa heitin tuolle palloa ja se kiisi sen hakeman ja toi takaisin!Valokuvamalliksikin Fanta pääsi:


20.3.2012

Eilettäin kävin lähes heti koulun jälkeen Felixin kanssa kahden metsässä vapaanapito lenkillä, sillä olimme sopineet Iidan kanssa, että kävisin siinä iltapäivällä Fantan kanssa moikkaamassa hänen uutta koiranpentuaan. Lenkki Felixin kanssa sujui melko tavallisesti, kunnes yhtäkkiä Felixin ollessa minusta suhteellisen kaukana, jostakin kiitää täysillä joku pikkukoira vapaana Felixin luo. Kylläpäs säikähdin, mutta onnekseni Felix vain haisteli koiraa. Yritin kutsua Felixiä luokseni, mutta ei meinannut heti tulla kun toinen koira oli niin kiinnostava, kuitenkin tuli lopulta luokse ja laitoin Felixin kiinni, koira tuli siis myös luokseni Felixin perässä. Lähdimme Felixin kanssa kävelemään eteenpäin ja samalla pikkukoira lähti myös juoksemaan täysillä eteenpäin perässä tulevan miehen luo, jolla oli hihnassa pari bretonia (kyseinen mies on muuten ryhmänohjaajani koulussa).
Olin todella iloinen, että Felix vain haisteli koiraa, sillä jos ajattelee että kyseinen tilanne olisi sattunut paria vuotta taaksepäin, olisi Felix varmaan syönyt kyseisen koiran..

Lenkin jälkeen suuntasimme siis Fantan kanssa Iidan luo. Iida tuli meitä vastaan ensiksi Sandran kanssa ja kävelimme sitten yhdessä Iidan kämpälle. Siellä sitten sain tavata mahdottoman pienen ja suloisen Akemin. Fanta haisteli pikkuista uteliaana ja meinasi leikiksi pistää. Fanta rukka vaan ei tajunnut, että toinen oli vielä niin pieni, ettei pysynyt perässä Fantan vauhdikkaissa liikkeissä. Menimme sitten pihalle niiden kanssa jossa saivat olla molemmat vapaana. Siinä Akemia katsellessa sitä vasta tajusi, kuinka iso Fanta oikeasti jo on!



Vähänaikaa vain ehdimme olla ulkona pentujen kanssa, kunnes minun piti jo lähteä Fantan kanssa käymään näyttelytreeneissä. Tulimme paikalle vähän myöhässä, mutta onneksi meidät huolittiin vielä mukaan. Paikalla oli yllättävän paljon muita koiria, mutta tosi hienosti Fanta käyttäytyi! Ohjaajakin kehui Fantaa muutamaan otteeseen. Loppua kohden Fanta alkoi tosin olla jo väsynyt, eikä meinannut kiinnostus enää riittää, mutta luojan kiitos loppuun asti sinnitteli. Oli kyllä väsynyt koira treenien jälkeen!

Felix rukalla on toinen silmä rähminyt pahasti parin päivän ajan. Tarkoitus oli soittaa tänään eläinlääkäriin, mutta isä unohti sen, joten huomenna toivottavasti muistaa soittaa. En kyllä yhtään tiedä kuinka sille yhtäkkiä tuollainen tuli, isä epäili että voisi olla silmätulehdus raasulla, mutta sen näkee sitten kunhan päästään sinne eläinlääkäriin.

Mutta tämmöisiä kuulumisia nyt tällä kertaa. Muistakaas kysellä vielä täällä meistä mitä vain, kun vielä ehtii!

1 kommentti:

  1. Fanta on kasvanut aivan hurjasti :) Nätti siitä on kasvanutkin!

    VastaaPoista