tiistai 10. huhtikuuta 2012

Koirakamuja ja tokoilua

Luvassa melko pitkä postaus. Ollaan viimeaikoina tavattu paljon koirakavereita + ohjatut treenitkin alkoivat vihdoin ja viimein!

26.3.2012

Fantan kanssa käytiin maanantaina toisissa näyttelytreeneissämme. Toisella kerralla sujui vielä paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, pätevä tyttö! Vielä pitäisi harjoitella kolmio juoksua, niitä käännöksiä toi ei oikein tahdo tajuta. Lisäksi pitäisi vielä takajalkojen asentoa seisoessa tarkkailla, välillä meinaavat mennä ihan miten sattuu. Ja jos meinaan Fantan kanssa näyttelyissä käydä, pitää mun kyllä olla tarkkana sen vasemman korvan kanssa, sillä se meinaa nousta pystyyn tuon katsoessa ylös.

29.3.2012

Fantakin meni ja täytti jo kuusi kuukautta! Todella nopeaa aika kuluu, vastahan se tuli minulle.
Fanta on oikeastaan tällä hetkellä melkoisen täydellinen pakkaus, juuri sellainen, jollaista toivoinkin! Fantan perusteella aussie on juuri se minun rotuni.

45cm, 11,8kg

30.3.2012

Fanta pääsi viimeinkin juoksemaan vapaana Laten kanssa. Hyvin tulevat toimeen keskenään ja saivat leikkiä ja juosta kunnolla! Oli mukava lenkki, harmi vain, ettei ainakaan toistaiseksi Late ja Felix tule keskenään niin hyvin toimeen, että voisi kuvitellakaan vapaana pitämistä, mutta kunhan edes Fantan kanssa! Kuitenkin Fantan ja Laten lenkin jälkeen tein koiranvaihdon ja käytiin perus hihnalenkillä Felixin ja Laten kanssa. Hyvin sujui sekin, ensimmäistä kertaa päästiin pojat haistelemaan toisiaan, ei tosin vielä kuonosta kuonoon, koska rähinä olisi varmasti syntynyt, mutta saivat toistensa takapäitä haistella. Felix tosin murahti Latelle yhdessä vaiheessa lenkkiä, kun Late oli takaapäin tulossa aika lähelle niin se luultavasti säikähti, kun tuli niin yllättäin. Olisi kuitenkin mukava, jos noistakin tulisi joskus kavereita, mutta noh, se jää nähtäväksi.


31.3.2012

Lauantaina käytiinkin sitten hurttien kanssa lenkillä Iidan, Sandran ja Akemin kanssa. Saivat olla kaikki vapaana ja ainakin koirilla oli lystiä. Sandran mielestä oli superhauskaa jahdata Fantaa, mutta Fanta ei oikein innostunut leikkimään Sandran kanssa. Sen sijaan Fanta yritti enimmäkseen Felixissä roikkua, mutta myös Akemin kanssa yritti välillä saada leikkiä aikaiseksi.
Felix oli puolestaan ihan kokoajan Akemin perässä. Kiinnostuneena seuraili pikkuisen liikkeitä ja jopa leikkikin monesti pikkuisen kanssa.



1.4.2012

Aprillipäivänä kävinkin sitten Fantan kanssa Hannan ja Laten sekä Juhon ja Awa-gordoninsetterin kanssa lenkillä. Felix ei tosiaan päässyt mukaan, koska vapaana oli tarkoitus lähteä piettämään niitä ja eivät tule Laten kanssa toimeen.
Alussa, ennenkuin olimme ehtineet mennä irtipito paikkaan, vaikutti siltä, ettei Awa oikein tykkäisi Fantasta. Käveleskeltiin kuitenkin hetki hihnoissa ja päästettiin sitten haistelemaan ja meinasivat alkaa jo heti leikkiä lyömään. Mentiin siis äkkiä irtipito paikkaan. Awa oli ihan super innoissaan päästessään vapaaksi ja juoksi täysillä ympäriinsä, Fanta ilmeisesti säikähti sitä vauhtia, kun Awa innoissaan juoksi päälle ja vältteli aluksi vähän Awaa. Tai ei oikeastaan vältellyt, mutta pysytteli lähistölläni. Late joutui kuitenkin loppupeleissä kulkemaan hihnassa, sillä vapaana ollessaan se murahteli Fantalle, ilmeissti sen vuoksi, kun Awa yritti Fantan kanssa leikkiä. Late oli ilmeisesti aika omistushaluinen Awaa kohtaan. Kuitenkin, kun oltiin hetki käveleskelty ja kun Awakin oli jo jonkin verran rauhoittunut alkoivat tytöt kuitenkin lopulta leikkiä innoissaan.Tyttöjen riehumista oli hauska katsella.
Jälleen tein koiranvaihdon lenkin jälkeen, kun mentiin vain hihnoissa, kun saattelin Hannan ja Juhon. Lenkillä pääsi Felix haistelemaan Awaa ja oli ilmeisesti tooosi ihana tyttö Fexun mielestä.


2.4.2012

Ohjatut tokotreenit alkoivat! Fantan kanssa siis menimme sinne. Olinkin jo odotellut treenejä alkavaksi innolla.
Aluksi kun tulin paikalle oli Fanta vähän ihmeissään, kun jokapuolella oli niin paljon koiria ja  se haukahtikin pari kertaa matalasti. Kuunteli kuitenkin melkoisen hyvin minua ja oli yllättävän rauhallinen. Ainoastaan silloin meinasi ruveta vähän sähläksi, jos en pitänyt siihen kontaktia, meinasi alkaa hihnassa kulkea ympäriinsä.
Otettiin kontaktikävelyä, ei tarttenut ihan niin tiivistä olla, kuin seuraamisessa, joten siksi en käytä sitä sanaa. Se ei mennyt ihan niin hyvin mitä halusin, etenkään silloin, kun piti pujotella sellaisten purkkien läpi. Fanta oli enemmän kiinnostunut niistä purkeista kuin minuun katsomisesta.
Lisäksi otettiin perus kontaktiharjoituksia. Koira eteen ja namit käsiin ja kädet sivuille ja palkka kun koira katsoo.
Ohitusharjoituksia myös otettiin seuraamisen yhteydessä. Ohjaajat laitettiin niin, että he olivat vastakkain, vähän limittäin ja piti koiran seuratessa mennä suoraan eteenpäin ja pysähtyä välimatkan keskikohdassa niin, että toinen koira on ihan lähellä. Kontaktin piti pysyä. Sitten piti hetken päästä jatkaa matkaa suoraan sinne, missä vastakkainen ohjaaja oli aijemmin ollut. Tuo sujui Fantalla tosi hyvin, tässä vaiheessa se jopa jaksoi oikeasti seuratakin.
Kaikkea aiempia juttuja ollaan oikeastaan Fantan kanssa harjoiteltu, mutta uutena juttuna meille tuli liikkestä maahanmenon harjoittelu, jota me ei olla siis Fantan kanssa aijemmin treenattu. Oli siis mukava päästä siinäkin alkuun. Ja yllättävän hyvään alkuun päästiinkin siinä Fantan kanssa. Kivan nopeasti tajusi mennä maahan, en tosin itse vielä jatkanut matkaani suoraan Fantan mennessä maahan, vaan kehuin nopeasta maahanmenosta näin aluksi.
Lopuksi otettiin vielä pari kertaa luoksetulot ja molemmilla kerroilla Fanta tuli mukavan nopeasti luokse. Olin kuitenkin yllättynyt, kun käytin Fantalle vain ihan tänne-käskyä, jolloin se tulee vain luokse, mutta nyt kentällä juoksi suoraan eteeni. Noh, mikäs siinä, voisi ottaa ihan tavaksi tuon, että tänne käskyllä tulee eteen, jottei koira mene sekaisin, että metsässä ei tartte tulla eteen, mut kentällä tarvii. Tai sitten keksin tolle teentulo luoksetulolle vain uuden käskysanan. Jäi kuitenkin hyvä fiilis treeneistä.

7.4.2012

Käytiin pikkusiskon kanssa lähimetsässä pitkällä lenkillä koirien kanssa. Nyt kun minulla oli taas joku toinen henkilö mukana, päätin käyttää sen hyödykseni ja kokeiltiin leikkiä piiloleikkiä Fantan kanssa. Aluksi siis siskoni meni piiloon jonnekin metsään ja Fantan piti sitten mennä etsimään hänet. Tosi innolla lähti kyllä etsimään, löysi tosin heti siskoni, sillä piilo ei ollut mikään kummoinen. Minäkin halusin mennä piiloon ja meninkin syvemmälle metsään. Fanta ei löytänytkään minua ihan heti, mutta innolla etsi, ellei jopa hermostuneenakin siitä, että olin kateissa. Se oli kuitenkin älyttömän innoissaan, kun viimeinkin löysi minut kuusipensaikosta kökkimästä. Vielä kerran kokeiltiin sitten sitä, että pikkusiskoni meni piiloon. Tällä kertaa hän meni kunnon piiloon ja Fanta sai käyttää ihan nenäänsäkin, että löysi! Tuosta päivästä tuli mieleeni, että jonain päivänä esimerkiksi hakua olisi ihan kiinnostava kokeilla Fantan kanssa!

Lumessakin jouduttiin kahlailemaan

8.4.2012

Sunnuntaina käytiinkin sitten pitkästä aikaa Ellan ja sekarotuisen Viivin kanssa lenkillä. Aluksi menin Felixin kanssa heitä vastaan, minkä jälkeen otettiin sitten Fanta mukaan menoon. Samalla Ella ja Viivi molemmat näkivät Fantan ensimmäistä kertaa livenä. Käveltiin sopivaan paikkaan, jossa sitten päästettiin koirat vapaaksi. Aluksi kaikki olivat tosi innoissaan ja Viivi ja Fanta leikkivätkin alussa keskenään. Felixikin kiinnostuneena pyöri Viivin ympärillä, mutta samalla sekin oli kuitenkin leikkisällä tuulella, eikä vain epäherrasmiesmäisellä. Jonkin ajan kuluttua Viiviä ei kuitenkaan enää kiinnostanut leikkiä vaan neiti kulki omia matkojaan. Fanta sitten tyytyi innoissaan repimään Felixiä.


9.4.2012

Tänään oli sitten ohjattujen tokotreenien toinen kerta. Nyt Fanta käyttäytyi paikalle tultaessa paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Kuuntelikin paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Näitten treenien jälkeen olin kyllä tosi ylpeä Fantasta, tosi pätevä likka!
Treenien alussa mentiin läpi eräänlainen rata motivoinnin luomiseksi, tärkeää oli siis saada intoa koiraan ja koska minulla on nyt niin tylsää, piirsin siitä kaavion (punaiset ja keltaiset pallot ovat törppöjä/"kartioita"):
Fanta meni radan ihan kivasti. Ensimmäisellä kerralla ei meinannut katsoa minua vastaavanlaisessa pujottelussa, mutta nyt onneksi katsoi. Maahanmeno ei ollut niin nopea, mitä toivoin, mutta menipä kuitenkin maahan. Seuruupätkät ja takaperinmenojutut menivät ihan kivasti, eikä Fanta siitä rapisevasta alustastakaan yhtään välittänyt.
Radan jälkeen taisimme ottaa jälleen kontaktiharjoituksia, samanlaisia kuin ensimmäiselläkin kerralla. Lisäksi otettiin seuraamista ja paikkista. Paikkista tosin otettiin näin aluksi istualteen. Hyvin pysyi Fanta paikallaan, yhdesti meinasi tulla ilman käskyä, mutta muuten pysyi hyvin paikallaan, vaikka ympärillä oli paljon muitakin koiria. Rauhoittumistakin yritettiin vähän harjoitella, siitä tulikin ns. kotiläksy, että pitäisi sitä harjoitella ja keksiä jonkinlainen keino, jolla koira rauhoittuisi paikassa kuin paikassa.
Uutena juttuna Fantalle tuli näissä treeneissä hyppy, sitä ei olla aijemmin treenattu. Fantalle laitettiinkin matala este ja me näin aluksi vain hyppäsimme suoraan läpi esteestä, emmekä tehneet sitä tokoliikkeenä. Ei onneksi ujostellut yhtään estettä ja hyppäsi yli tosi reippaasti! Lopuksi otettiin sitten taas vauhdikkaat luoksetulot pari kertaa.

1 kommentti:

  1. reija setälä12.4.2012 klo 19.13

    hei F&F ja Laura
    Näyttää siltä, että Fanta on koirani Loonan pentu!
    Kyselin jo Beanaruoktusta Marketalta yhteystietojasi! Olisi hauska tutustua ja blogista seuraan Fantan elämää...
    Yhteystietoni reijasetala@gmail.com ja http://paavosalama.blogspot.com Ota yhteyttä!

    VastaaPoista