sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kesä tulee!

Vaikkakin hyyyvin hitaasti täällä Lapissa, mutta tuleepahan varmasti kuitenkin. Tänään täällä satoi jopa vettä ensimmäistä kertaa tänä vuonna, enpä olisi uskonut olevani iloinen siitä, mutta olin! Eilen olikin jo niin lämmin sää, että lenkillä tuli oikeasti kuuma. Odotan kyllä innolla treenikenttien sulamista. Voin sanoa, että aluksi oli hieman masentavaa tulla takaisin tänne valkoisen aineen ihmemaahan Helsingin reissun jälkeen, heh!

Harmittaa muuten vietävästi se, että juuri kun kevät etenee ja minun treeni-intoni agilityn suhteen vain kasvaa, niin sitten tulee autokoulu, jota on juuri agilitytuntien aikaan... hohhoi. No mutta onneksi ajokortti tulee olemaan sen arvoista, ehkä kestän! Ja kun muutenkin olen odottanut autokouluun pääsyä ties kuinka kauan aikaa.

Mietiskelen tässä juuri, että uskallanko ilmoittaa Fantan lähipäivinä toukokuun lopussa oleviin tokokokeisiin. Voittajaan jo, hui! Jännittää kamalasti jo ajatuskin voittajasta... mutta niin, treenit ovat ainakin menneet aika mukavasti. Metallikapulan palautukseen pitäisi saada vielä vähän lisää vauhtia ja lisäksi pitäisi saada varmuutta kaukojen seiso-maahan ja varsinkin seiso-istu vaihtoihin. Ja tietysti pitää saada hiottua muitakin liikkeitä, mutta aikalailla alkaa olla liikkeet hyvin kasassa. Ja kun kevään edetessä ohjatut treenitkin taas alkavat ja saadaan toivon mukaan taas enemmän treeniseuraakin, joten ehkä uskallan lähteä testaamaan vähän. Tuon kevään kokeen jälkeen seuraavat kokeet ovatkin sitten vasta syksyllä.

4 kommenttia:

  1. Hihi ihana felix <3 Mie kyllä masennun ku tullaan sinne loskakakkaan :( Täällä nimittäin sato tänäänki kaatamalla vettä ja hyvällä tuurilla saattaa löytää pienen lumikasan =D

    VastaaPoista
  2. Hehe, voi olla mahdollista! :D Täällä ei nimittäin ihan hetkessä olla tossa tilanteessa.

    VastaaPoista
  3. Oho! Onpas teillä vielä talvista! Meillä on kevät jo tosi pitkällä ja lunta/jäätä saa kyllä ihan etsimällä etsiä! :D

    VastaaPoista
  4. Jep, täällä on! Toivon, että tulisi mahdollisimman paljon lämpimiä kelejä, jotta noi sulaisivat äkkiä pois.
    Ja oon ehkä hieman kade! :D

    VastaaPoista