lauantai 3. elokuuta 2013

Kesä olo on

Tai ainakin oli niin kauan kun helteitä riitti. Sen jälkeen olikin jo ihan syysfiilis! Masentavaa... On myöskin ollut masentavaa huomata kuinka yöttömät yöt ovat ohi ja mennään jälleen hissukseen kohti kaamosta, höh. Paitsi nyt kun helteet näköjään taas yllättivät, on tuntunut vielä kesältä, onneksi!

Keskiviikkona 24.7. päästiin treffaamaan Erikaa ja Kielaa. Tallusteltiin padon läheisyyteen juoksuttamaan koiria. Käytiin samalla tutkimassa oliko viime vuonna sen paikan lähistöllä olleet hiekkamontut vielä paikallaan ja olivathan ne onneksi. Koirat pääsivät hetkeksi siis kuntoilemaan! Lyhyeksi jäi kyllä "pato lenkkimme" verrattuna viimevuoteen, kun Erikalle tuli kyyti jo sen verran aikaisten.

Homma on täysin hallussa! 25.7.
28.7.

Muutoin näiden ensimmäisten helteiden aikaan tuli vietettyä koirien kanssa paljon aikaa rannalla touhuten ja löhöillen. Tulipa kokeiltua Fantalle tahalleen aikoinaan Felixille ostettuja pelastusliivejäkin päälle, josko se saisi varmuutta uimiseensa. Ja yllätyksekseni saihan se! Paljonkin! Sen jälkeen innostuinkin kunnolla Fantan uittamisesta. En ainakaan minä olisi uskonut, että Fanta koskaan loikkisi tuolla tavalla veteen:


Sitten tuli se viileämpi väli ja nyt pukkaa taas hellettä ja ollaan JÄLLEEN ehditty uimassa käydä. Maastopyöräilyäkin ollaan jatkettu, ja lisäksi tuli pitkästä aikaa tiepyöräiltyäkin koirien kanssa serkkuni vuoksi.
Ja pakko vielä näin jälkilisäyksenä tähän postaukseen mainita, kun muistin juuri, että tulihan tuossa 30.7. treffattua hurttien kanssa Hannaa, Kaapoa ja Lateakin. Tosin käytiin vain ihan normi hihnalenkki Fantan juoksujen takia eikä kuvia tullut otettua. Vettä satoi mukavasti.

2.8.

TOKO

Tokoakin on tullut jälleen muutamaan otteeseen treenattua ihan iltamyöhään. 
Ruutu on tuntunut edistyvän paljon. Yhtenä päivänä Fanta meni ruutuun jo ihan älyttömän hyvin! Siitä pari päivää myöhemmin ei mennytkään enää ihan niin putkeen, mutta vika oli takuulla siinä, että yritin luultavasti edetä liian nopeasti. Kyllä tästä vielä jotain tulee!
Tunnari on sujunut myös tosi hyvin viimepäivinä. Yhden kerran yritti tuoda väärää, mutta silloin se ei muutenkaan haistellut muita läpi jostain syystä, muut kerrat ovat menneet nappiin.
Metallinoudossa ollaan edelleen samassa pisteessä, että harjoitellaan vauhdikkaampaa luoksetuloa.
Ohjattua noutoakin otettiin yksi päivä pitkästä aikaa ja vau kuinka hyvin meni jo! Nyt aletaankin siinä kasvattamaan välimatkaa kapuloihin ja otetaan myöhemmin merkki mukaan.
Luoksetulon maahanmenoa ollaan pari kertaa kokeiltu. Lähinnä siinä mielessä testasin, että toimiiko tuolle siinä käsimerkki vai ääni paremmin ja selvästi äänihän se. Seisomisessahan meillä on käsimerkki. Mutta niin, hyvin näyttää tuo menevän tuosta vain.

Lisäksi ollaan sitten kertailtu avoimen luokan liikkeitä, etenkin noutoa ja hyppyä. Kaikki vaikuttaa menevän oikein hyvin, paitsi viime treeneissä Fantalle tuli jokin aivopieru kaukoissa (ei meinannut noussa millään istumaan... outoa). Mutta innolla odotan jo seuraavia kokeita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti