sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kunnon ensikosketus agiesteisiin

Tosiaan, 10. päivä menin hurttien kanssa koirakentälle kera Erikan ja Kielan. Me harjoiteltiin aluksi Fantan kanssa joitakin oppimiamme agin liikekuvioita hyppyesteellä (tosin ilman hyppyä). Sen jälkeen päästiin tutustumaan ensimmäistä kertaa kunnolla joihinkin agilityesteisiin, ja Erika toimi ohjaajanani. Otettiin Fantan kanssa aluksi putkea ja alussa Fanta vähän mietti, että mikäs tämä tämmöinen juttu on. Mutta kun jujun oivalsi, niin sehän oli ihastuminen sitten. Meni välillä ilman käskyäkin putken läpi. Sitten pidennettiin putkea, eikä ollu mitään ongelmaa. Kokeiltiin pientä mutkaa, eikä siinäkään ongelmaa. No sitten laitettiinki ihan kunnon mutka ja... ei siinäkään ongelmaa! Hienosti meni!
Putken jälkeen taidettiin kokeilla puomia (tai oikeastaan todellisuudessa otettiin vähän hajanaisesti näitä, ettei kokoajan vaan yhtä asiaa jankata). Siinäkin siis keskityttiin harjoittelemaan pääasiassa vain kontakteja. Alkukontakti Fantalta sujui jo kivasti, mutta loppukontaktissa on vielä tekemistä! No mutta ensiharjoitteluksi sekin meni hyvin.
Puomi harjoittelun jälkeen kokeiltiin niinkin eksoottista estettä kuin pöytää. Ja no, eipä näyttänyt olevan Fantalla mitään kummoisempia ongelmia tuossakaan. Paikallaan pysyi hyvin siellä.
Lisäksi otettiin vielä alustavia harjoituksia pussilla. Jompikumpi oli kokoajan pitämässä pussiosaa auki ja lähinnä otettiin tätä vain silleen, että heitin nameja Fantalle sinne. Pari kertaa taisi tehdä läpimenonkin, mutta niin, tätä ei siis tuon kummoisemmin otettu.
Kyllä Fantasta vielä hieno agikoira saadaan leivottua tulevaisuudessa!

Agittelun jälkeen yritettiin ottaa tokoa, mutta sade haittasi vähän menoa. Fantan kanssa otin jonkinpitusen piilopaikkiksen. Sitten vaihdoinki Felixiin, että olis silleki välillä jotaki tekemistä ja se oli taas maailman hassuin otus. Nousi paikkiksesta pari kertaa hups. Mut tolle ei voi ku vaan nauraa, se on nii hassu. Pikkusia seuruupätkiä taidettiin myös ottaa sekä hyppyä, ja sitten tuliki jo kyyti kentältä kylälle päin niin piti lähteä. Jatkettiin päivää vielä tarpomalla metsässä Erikan kanssa vesisateessa. Namm, mut pääasia oli, että koirat väsy!

12. päivä käytiin jälleen lenkillä Erikan ja Kielan kanssa sekä Annin ja Susun. Ja no, niin, koirilla oli taas oikein hupaisaa. Myöhemmin myös Ella ja Viivi-seropi liittyivät seuraamme. Kuvat kertokoon loput.


Ja 15. päivä tuli käytyä Tiinan ja settereiden kanssa lenkillä. Täytyy kyllä myöntää, että ne himskatin ötömötöt häiritsivät menoa. Sen vuoksi ei ole yhtä ainoata yhteiskuvaakaa koirista, koska vapaana ollessaan hurtat olivat lähinnä omissa maailmoissaan ja istumiskuva ei siis onnistunut ötököiden vuoksi. Lenkin loppupuolella huomasin, että Fantan naama oli turvonnut hurjasti! Sääsken puremista todennäköisesti johtuvaa. Viime vuonna Fantalle tuli myös patteja sääskien puremista/pistoista, mutta ei kyllä lähellekään niin pahan näköisiä kuin nyt. Onneksi tuosta ei koidu Fantalle muuta harmia kuin alun kutina.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Jälleen tätä ravaa ja pönötys -juttua

Tulipas käytyä tänään Rovaniemellä mätsäreissä ystävän ja hurttien kanssa sillä välin, kun isosisko oli ostoksilla. Aika pian päästiin Felixin kanssa sekarotuisten kehään (jossa oli muuten tavallista enemmän osallistujia kuin tavallisesti) ja täytyy kyllä sanoa, että oli tuo hurtta vähän reppana siel. Juuri sen kehän aikaan oli hirveän kuuma, joten Felix ei oikein malttanut keskittyä. Ja ravaaminen oli... noh, hyvin lahnamaista, tuo laahusti perässä. Lisäksi piti odotella kehässä aika kauan, kun odoteltiin yhtä koirakkoa sinne vielä tulevaksi. Eipä siis sijoitusta tullut, mutta olin kyllä iloinen, että jaksoi reppana edes niin hyvin. Eikä tarvinnut poistua kehästäkään tyhjin käsin, sillä kaikki nekin saivat palkinnon, jotka eivät sijoittuneet: 2,5kg ruokasäkin, pari lihatikkua ja pikkupussi herkkuja (sekä tietysti mainoksia).

Fantan vuoroa saatiinkin sitten odotella pieni tovi. Ilma ehti kuitenkin viiletä odotellessa ja vähän alkoi ripsiäkin. Ja kun lopulta päästiin kehään, sain yllättyä Fantan ehkä kamalimmasta ravaamisesta ikinä. Yritti mennä liikaa edelle, ja suunnat meinasivat olla sen takia vähän hukassa. Hassu koira, mutta eipä me ravailua ollakaan treenattu mitenkään pitkään aikaan, joten ei voi koiraa syyttää. Pönötys sen sijaan meni taas ihan kivasti! Fantan lopullinen sijoitus oli SIN3.
Olipas kiva käydä taas vähän mätsäröimässä. Nyt on hurtilla taas herkkuja hetkeksi aikaa!

Pakollinen possuilu kuva.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Uusi kamu!

Minä sain yllättäen kesätöitä, jotka alkoivat jo 4. päivä, joten ei ollakaan päästy treenailemaan Fantan kanssa ihan niin paljoa mitä suunnittelin. Jotakin pientä ollaan kuitenkin otettu, toisin sanoen siis ruutua, luoksarin pysäytystä ja agilityn ohjauskuvioita.
Kuitenkin 5. päivä minulla sattui olemaan vapaapäivä, joten pääsin Erikan ja Kielan sekä meille uusien tuttavuuksien Annin ja Susun (vuotias porokoira-lapinkoira mix) kanssa lenkille. Alkuunsa käveltiin pieni hetki hihnassa ja kun koirat pääsivät irti, niin oli kyllä melkonen meno Susulla ja Fantalla! Vetivät hurjaa rallia. Felix oli tavalliseen tapaansa suuren osan lenkistä vähän omissa maailmoissaan ja kulki omaan tahtiinsa. Kiela yritti sitten pysyä Fantan ja Susun perässä. Susu on oikeastaan ensimmäinen koira, jonka kanssa Fantalla on ollut leikkityylinä tuollainen rallin vetäminen, tavallisesti leikkii lähinnä painien. Sellaiset 4,5 tuntia tuli lopulta yhteensä lenkkeiltyä.


Pariin otteeseen ollaan päästy käymään myös pyörälenkeillä äffien kanssa. Pikkusiskolla on ollut Felix ja minulla Fanta, ja  nämä lenkithän menee aina siihen tyyliin, että Fanta yrittää etuilla välillä kuin mikäkin ja Felix jää jälkeen... hmmh.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

K-E-S-Ä-!

Niin sitä päästiin aloittelemaan kesäloma! On jokseenkin epätodellinen olo, mutta erittäin hyvällä tavalla!
Helteet ovat senkun vain jatkuneet, joten hurttien kanssa on tullut aika paljon vain löhöiltyä pihalla. Fanta on päässyt tietty taas uimassakin käymään ja frisbeellä ollaan myös leikitty ja värkätty. Jonkin verran ollaan päästy myös treenailemaan. Ah... niin täydellistä. Ainoa suuri miinus on mukavasti heränneet sääsket, joiden pistoilta on vaikea välttyä täällä pihalla ollessaan. Onneksi käytössäni on myöhäisiä metsäiltalenkkejä varten supertyylikäs sääskiverkkohattu, joka pelastaa (mutta on kuuma kuin mikä)!


TREENIPÖLINÄ:
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Agility:
26.5. oli agilityn tottelevaisuusosion neljäs kerta. Uusina asioina Fantalle ja minulle tulivat valssi ja sylikäännös. Niitä harjoiteltiin jonkin aikaa ja hyvin sujui! Lisäksi otettiin kosketusalustan kertausta. Yksitellen otettiin myös sitä, että koira tulee takaapäin sivulla esillä olevan käden luo. Muuta en muistakaan mitä otettiin, paitsi leikkimistä ja luoksetulot vielä.
2.6. eli tänään oli viides ja viimeinen kerta tätä tottelevaisuusosiota. Kato oli kyllä käynyt, paikalla oli vain neljä koirakkoa (kurssilla normaalisti 11). Kerrattiin valssi ja sylikäännös, sekä kosketusalusta ja namikuppi. Uutena asiana tuli takaaleikkaus, joka sujui myös meiltä heti jo aika mallikkaasti. Lisäksi otettiin leikkimistä, kontaktia ja paikallaoloa. Myös persjättö tuli esille ohjaajan esittämässä ratademossa oman koiransa kanssa, mutta sitä ei siis mitenkään itse treenailtu. Syksyllä on luvassa sitten estetreenit!

Toko:
26.5. illalla oli ohjatut tokotreenit. En muista enää kunnolla mitä kaikkea otettiin, mutta ainakin luoksepäästävyys, liikkeestä seisomista, hyppyä, seuraamista, sivulletulot ja paikkikset. Ensimmäistä kertaa tehtiin ohjatuissa piilopaikkis erään toisen henkilön kanssa, ja loput tekivät alokas tyyliin. Oltiin piilossa ehkä vain 1min, mutta tiesin että Fanta pysyy siellä hyvin, joten olin huoletta kokoajan. Hyppyjä tehtiin myös tietysti avoimen luokan tyyliin. Lisäksi taidettiin ottaa vielä kaukojakin.
28.5. oli ohjattujen tokojen viimeinen kerta. Tällä kertaa otettiin jokainen koirakko yksitellen kentälle ja suoritettiin liikkeet täysin kokeenomaisesti. Ainoastaan piilopaikkis oli vain 2 minuutin pituinen ja alokasluokkalaisilla 1 minuutin. Ja noh... ei tästä voi muuta sanoa kuin että varmistui vain vielä lisää syy sille, miksei kisata kesällä. Oli siis kuuma sää, ja se näkyi Fantassa selkeästi, teki kaiken vähän lahnasti. Jos olisi ollut oikea koe, ei olisi ykköstulosta luultavasti herunut. Mutta niin, paikkiksessa meni maahan vasta toisella käskyllä. Seuruussa oli vähän lahna ja kontakti putoili pari kertaa. Liikkeestä maahan taisi mennä hyvin, saattoi olla, että nousi perusasentoon vasta toisella käskyllä. Luoksetulo meni muuten hyvin, mutta lähti tulemaan luokse ensimmäisellä käskyllä hitaalla vauhdilla. Liikkeestä seisominen meni hyvin. Noudossa haki laukaten ja toi ravaten. Kaukoissa nousi molemmissa istumaan nousuissa vasta toisella käskyllä ja hitaasti. Hypyssä ensimmäisellä kerralla esteen toisella puolella oli tulossa luokse kiertäen esteen (oli hypännyt niin sivuun). Toisella kerralla meni hyvin.

Kotona ollaan otettu vähän voittajan liikkeitä. Irtoamista pitää vielä treenata paljon, mutta Fanta alkaa vihdoinkin hahmottaa vähän ruutua! Tunnari menee hyvin silloin, kun Fanta muistaa mitä ollaan tekemässä, ihan alussa saattaa yrittää tuoda sokkona väärän tai sitten hipelöi suussa jotakin toista kapulaa, kunnes tajuaakin sen oikean kapulan. Hmmhhh, ehkä se vielä tästä, ehkä ollaan menty jopa vähän takapakkia tunnarissa, sillä jokuaika sitten se sujui oikein kivasti. Metskussa on vielä vähän hidas tuomaan kapulan.
Ps. miten näistä treenipölinöistä tulee aina tällaisia kilometritekstejä, vaikka yritän aika paljon tiivistää!
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tulipa muuten myös pestyä hurtat ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Mutta niin, eipä minulla kai mitään kummempaa ollut. Hyvää kesää kaikille!