torstai 21. helmikuuta 2013

Tokokatsausta + muuta

Näh, taas vierähtäny ihan liikaa aikaa edellisestä tekstistä. Ei siinä, mulla on monesti tehny mieli kirjottaa tää blogiteksti, mutta aika on tuntunu olleen rajallinen. Mulla on ollu niin paljon kaikenlaista viimeaikoina, minkä vuoksi ollu tosi pitkiä päiviä. Koiratki ollu vähän vähemmällä tekemisellä välillä arkisin noitten mun menojen takia, mikä on tosi tyhmää! Eilen kuitenkin sain päätökseen nämä minun menoni ja tästä eteenpäin elämä toivottavasti alkaa taas tasaantua ja aikaa riittää paljon koirille, kuten aiemminkin. Kuitenkin, vaikka koirille ei ole aina ollut arkisin ihan niin paljon aikaa, mitä olen toivonut, on silti niiden kanssa tapahtunut kaikkea kivaa.

25.1. pääsimme tokoilemaan Fantan kanssa pitkästä aikaa kera Erikan ja Kielan. Fantalla oli tosi kiva vire päällä ja tokoilut menivät tosi hyvin! Otettiin seuruuta, merkkiä, ohjatun noudon alkeita, ruutua, noutoa, kaukoja, paikkista ja muistaakseni myös jääviä (seiso ja maahan, istumis jäävää ei olla viel treenattu).
Ruutuun lähettämisen treenaus kyl yllätti mut ihan täysin. Pieni tauko ruudun treenamisessa oli selvästi tehny hyvää tuolle, kun oli saanu muhia aivoissa se homma. Tyttö juoksi ruutuun hyvällä vauhdilla ja vau! Kyllä tästä meidän ruudusta tulee vielä tosi hyvä! Välimatkaa ruutuun päästään ilmeisesti lisäämään taas pikkuhiljaa.
© Erika
Nouto meni tosi hyvin, kuten Fantalla yleensäkin, vauhtia löytyy! Joskus eteentuloasento saattaa olla hieman vino kapulan kanssa, mutta olen saanut sitäkin jo tosi hyvin korjattua. Metallinoudossa (mitä en tosin nyt treenannut, kun oli niin kova pakkanen, mutta näin yleisesti) kapulaa hakiessa vauhti on hyvä, mutta sitten kun Fanta tajuaa, että kapula on se metallinen, niin alkaa sillä vähän ällöttää. Pitää viel treenata paremmin varmuutta tohon metallikapulan pitoon ja lisää vauhtia sen metallikapulan tuomiseen.
Merkkikin alkaa jo sujua hyvin! Vauhtia alkaa senkin luo menemiseen löytyä. Välimatka merkkiin tosin on vielä hyvin lyhyt. Kerran aijemmin kokeilin tahalteni, että tajuaisiko se ideaa, jos käskisin sen ensin merkille ja siitä noutamaan vielä jonkin matkan päähän jätetyn noutokapulan. Aluksi Fanta oli vähän hämillään, mutta kun vähän sitten ohjeistin paremmin aluksi, tajusi se idean kivasti. Tuo kun päästäisiin vielä joskus yhdistämään siihen ohjattuun noutoon! Sitäkin treenattiin nyt Erikan ja Kielan läsnäollessa. Vielä on paljon treenattavaa siinä, että Fanta ei sekoita vasempaa ja oikeaa, mutta kyllä tästä viel hyvä tulee! Lisää toistoa vaan.
Avoimen luokan kaukot menevät mielestäni oikein kivasti, peppu pysyy hyvin paikallaan. Sen sijaan seisomisen mukaan ottaminen kaukoihin sekoittaa vielä joskus vähän pakkaa. Tai ei muuten, mutta seiso-maahan ja seiso-istu vaihtoja pitää vielä selvästi treenata.
Kenguru. © Erika
Paikkiksesta alan olla pikkuhiljaa taas varma! Mahtava juttu! Ei ole päässyt tapahtumaan muistaakseni sitten syksyn niitä kesken kaiken nousuja. Kielan kanssa otettiin ehkä n. minuutin paikkiksia. Kokeiltiin myös siten, että Erika kutsuu Kielaa Fantan vierestä, kun Fanta on paikkiksessa. Hienosti pysyi tyttö! Iltalenkeillä olen sitten joskus myös piilopaikkistakin treenaillut. Pisimmillään olen tainnut ottaa vasta minuutin paikkiksia, mutta ongelmitta ovat sujuneet. Täytyy vielä kuitenkin treenata tuota lisää ja kokeilla joskus sitä kolmenkin minuutin piilopaikkista ennen kuin uskaltaa sitä treenata koirakaverin kanssa.
Seuraaminen mulla sen sijaan on alkanut vähän harmittamaan viime aikoina. Jostakin syystä Fanta meinaa joskus nykyisin vähän vinottaa siinä. Nooh, eiköhän me saada se viel korjattua.


Tähän yhteyteen sopii hyvin 23.1. otettu video avoimen kaukoista:

Tokoilujen jälkeen käytiin tietty vielä hurttien kanssa lenkkeilemässäkin jonkin aikaa ja Fexukin oli silloin mukana menossa. Kovin pitkällä lenkillä ei ehditty käydä ennen kuin Erikan kyyti saapui jo, mutta parempi se oli kuin ei mitään. Ja tosiaan, valosan aikaan päästiin touhuamaan siitä huolimatta, että oli keskiviikko (täällä Lapissa kun tosiaan on se kaamos, tammikuussakin tulee melko aikaisten pimeä), sillä oli koeviikko menossa, niin päästin aikaisten koulusta.


--------------------------------------------------------
 Muutoin tokoilut ovatkin sitten olleet lähinnä niitä iltalenkkien yhteydessä tokoiluja. Viikonloppuisin ollaan käyty kunnolla seikkailemassa koirien kanssa metsissä. Paljon satunnaisia kuvia lenkeiltä siis luvassa (ja galleriasta löytyy vielä vähän lisää):

23.1. (Myös ympärillä olevat pikkukuvat otettu tuolloin)
30.1. Pihlajanmarjahullu. (Kännykällä)
10.2. Kommattivaara näkyy taustalla.
 Vasen kuva otettu 10.2. ja oikea 17.2. hiihtoretkeltä (kännykällä).

 17.2. päästiin tosiaan tekemään ensimmäinen hiihtoretki koirien kanssa tälle vuodelle. Oli kyllä mukavaa ja sääkin oli mitä parhain! Ensi talvena pääsenkin sitten opettamaan Fantalle vetohiihtoa, tuskin maltan odottaa! Tuo olikin mukavan aktiivinen viikonloppu. Lauantaina 16.2. käytiin lumikenkäilemässäkin Fantan kanssa kera Hannan ja Laten. Ensimmäistä kertaa koskaan kävin lumikenkäilemässä ja oli kyllä mukavaa menoa, pitää hommata itsellekin tuollaiset lumikengät! Koiratkin väsyivät mukavasti siinä menossa, kuten omistajatkin.
 Maininnan arvoista varmaan sekin (jokseenkin ei kylläkään mitään erityistä), että tavattiin tässä 29.1. uusi koiratuttavuus, Kira laika (venäläis-eurooppalainen). Kyseinen koira on ystäväni hoitokoira. Käytiin sitten kerran lenkillä yhdessä minun hurttieni kanssa. Vapaana ei voinut yhdessä pitää, kun Kira ei oikein syttynyt hurtilleni, mutta tulihan sitä kyllä tovi haahuiltua kylällä ja aina se on minustakin mukava tavata uusia koiratuttavuuksia.

Jospa vielä lisäisin yhden hassun videon tähän loppuun, jossa Fanta innostui repimään koivua. (Kuvattu 2.2.)

Ja vieläkin saan toitottaa tätä samaa: Fantan ensimmäisiä juoksuja ei ole vieläkään näkynyt tai kuulunut.
Niin ja mätsärit/möllitokot ja tokokokeet alkavat lähestyä! Huii!

-----
Muoksista tähän viestiin sen verta, että pakko lisätä vielä tämä yksi yhteiskuva, jonka sain äsken käsiteltyä. Otettu 10.2.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vuoden starttaus

Piti tämäkin viesti kirjoittaa aijemmin, mutta se nyt vähän venähti. Koulussa joudun kestämään tällä hetkellä pitkiä päiviä, jotka sitten syövät energiaa. Etenkin kun kotona pitää jaksaa touhuta vielä hurttienkin kanssa. Väsynyt olen nytkin, mutta päätin, että kyllä tää teksti pitää saada tehtyä! Eli nyt tulee kuulumisia ihan vuoden ekasta päivästä asti.

Aloitetaan uudenvuoden aatosta. Päivä sujui koirien osalta niin kauan hyvin, kunnes naapurista laukaistiin ensimmäinen raketti juuri pihalla ollessamme. Olimme käyttämässä siskoni poikaystävän kanssa heidän rottweiler pentuaan Lucaa pihalla ja samalla oli omat hurttani mukana. Fanta ei välittänyt kaukaa kuuluvista paukuista, mutta auta armias kun suhahti ilmaan naapurista tuo raketti. Fanta juoksi äkkiä terassille oven eteen ja alkoi täristä. Viime vuonna se alkoi säikkyä raketteja juurikin samaisesta naapurista ammutun raketin vuoksi. Viime vuonna Fanta ei kuitenkaan tärissyt missään vaiheessa, nyt se tärisi. Felixhän ei korvaansa lotkauta millekään raketille nykyisin. Se oli ihan tyynen rauhallinen oma itsensä.
Kuitenkin, menimme sitten sisälle ja olisin odottanut, että Fanta olisi sisällä rauhoittunut, kuten edellisenäkin vuotena, mutta niin ei käynyt. Se jatkoi tärisemistä ja mukaan tuli vielä hermostunut läähättäminen. En tosiaankaan ollut nähnyt Fantaa aijemmin tuollaisena. Eli ei ainakaan laukausvarma tapaus ole.
Fanta ei sitten millään meinannut rauhoittua, hermostuneisuus senkun jatkui vain. Itse satuin olemaan vielä uudenvuoden aattonakin kipeänä ja kun oloni paheni illan myötä, päätin mennä sänkyyni pötköttelemään ja otin hurtat mukaan huoneeseeni. Sillä tavoin sain Fantan vihdoin rauhoittumaan, se asettui nukkumaan ja herättyään se ei onneksi läähätellyt tai tärissyt enää koko loppuiltana/yönä ja se oli muutenkin paljon rauhallisempi, vaikka paukut kuuluivat tosi hyvin sisälle kahdentoista aikaan. Selvittiin siis lopulta hyvin mielin siitäkin uudestavuodesta, vaikka minulla nyt kamalan huono olo olikin korkean kuumeen takia.

Sairastelin vielä vuoden ensimmäisen viikon ja sen jälkeen alkoi onneksi tokeneminen. 10. päivä siskoni ja hänen poikaystävänsä sitten lähtivät takaisin kohti kotiansa Ouluun Lucan kanssa.

Sunnuntaina 13. päivä tavattiinkin sitten taas pitkästä aikaa Tiinaa ja Kuuppista (Jekku ei tällä kertaa ollut menossa mukana) sekä siinä samalla myöskin Erikaa ja Kielaa. Ja kyllä jo luulisi, että on tuolla Fantalla juoksut tulossa, kun jossakin vaiheessa lenkkiä Kuuppis kiinnostui hirveästi Fantasta, mutta ei lainkaan Kielasta, jolla ei ole vielä juoksut tulossa. Lisäksi myöhemmin, kun Tiina ja Kuuppis olivat jo poistuneet seurastamme, kulki jonkin matkan päässä minusta ja Erikasta kaksi henkilöä, joilla oli vapaana oleva koira mukanaan ja myöhemmin se koira tulikin sitten meidän luoksemme pitkänkin matkan, kun olimme ottaneet välimatkaa heihin (niin pitkän matkan, ettei koiran omistajat olleet olleet hetkeen näkyvissä lainkaan). Kyseinen koira oli uros ja päätimme kääntyä koirinemme Erikan kanssa takaisin polkua pitkin, jotta omistajat tulisivat lopulta vastaan. Sieltä ne sitten jonkin ajan päästä tulivatkin ja toinen henkilöistä kertoi, ettei tuo koira tavallisesti kyllä lähde mihinkään. Kun selitin, että toisella koirallani on mahdollisesti juoksut tuloillaan kertoi tämä henkilö sitten, että juoksut ovat kyllä olleet semmoinen asia sille koiralle, mitä se ei ole voinut vastustaa. Luulisi siis tosiaan että olisivat tuloillaan. Lisäksi kun Luca oli vielä meillä, käyttäytyi Fanta yhtenä päivänä jokseenkin omituisesti ja vähän äksysti sitä ja Felixiä kohtaan. Hmmmh. Mutta siis niin, ryhmäkuvaa vielä lenkistä:


Ja sitten tässä välissä onkin ollut taas normiarkea lähinnä. Tähän vuodenaikaan ei oikeen tapahdu mitään erikoista äksöniä! Maaliskuussa mennään tokokokeita taas koettamaan, mikäli saadaan vain paikka! Sitä odotellessa siis.

Lauantaina 19.1. olikin sitten kiva päivä, kun pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna vihdoin ja viimein lenkille samaan aikaan kuin aurinko! Nautin kyllä suuresti ja kameraakin tuli ulkoilutettua. Sunnuntaina sain myös nauttia ihanaisesta auringosta. Aaaah, kevättalvi tulee, rakastan! Mutta eipäs sitä tän kummosempia tällä kertaa. Laitetaas loppuun viel pari aurinko kuvaa:



maanantai 31. joulukuuta 2012

Tavoitteita vuodelle 2013

Taas on yksi vuosi takana ja on aika katsastaa vuoden 2012 tavoitteet ja julkistaa tavoitteet vuodelle 2013. Aloitetaan ensin vuoden 2012 tavoitteista.

Felix
- Kastrointi --Jep.
- Tokon ALO liikkeet --Hmmh, tämä vähän jäi. Taidetaan luopua tästä tavoitteesta ja edetä vielä hitaammin ihan rauhassa ilman tiettyä päämäärää.
- Verijäljen kokeilu --Ei onnistunut vielä tänä vuonna. Makkarajälkeä sen sijaan koklailtiin, mutta jospa ensi vuonna!
- Ohitukset täydellisiksi --Ei ihan täydellisiksi voi vielä aina kutsua, mutta taas ollaan menty hyvään suuntaan!

Fanta
- Peruskoulutus --
Jepjep.
- Koirakouluun meno --Mentiin kyllä.
- Tokon ALO liikkeet --Jep.
- Käydä vähintään yhdissä mätsäreissä --Käytiin kyllä.
- Käydä vähintään yhdissä näyttelyissä --Juup.
- Verijäljen kokeilu --"Ei onnistunut vielä tänä vuonna. Makkarajälkeä sen sijaan koklailtiin, mutta jospa ensi vuonna!"
- Tutustuminen alustavasti agilityyn --Ei onnistunut vielä tänä vuonna oikein. Ihan hitusen päästiin keppeihin tutustumaan, mutta siinäpä se. Ensi vuonna sitten!

Vuoden 2013 tavoitteet:

Felix
- Jospa käytäis pareissa mätsäreissä
- Nyt se verijäljen kokeilu!

Fanta
- ALO1
- Ehkä AVO:nkin korkkaus jossakin vaiheessa ja ylempien luokkien liikkeiden treenailua.
- BH?
- Agilityn aloitus!
- Canicrossin ja/tai vetohiihdon aloitus!
- Näyttelyt tai ehkä toisetkin
- Jospa parit mätsäritkin taas
- Nyt se verijäljen kokeilu!
- Jospa päästäis syventymään paimennukseen
- Luustokuvat? (Ainakin kyynäreet ja lonkat, toivottavasti myös ainakin polvet ja selkä, mutta miksei myös silmät ja sydänkin)

Että semmoista täällä. Mulla on semmonen tunne, että seuraava vuosi tulee olemaan jännittävä Fantan osalta! Kaikkea kivaa suunnitelmissa. Mutta eipä tässä nyt sen enempää kuin että...

Loistavaa uutta vuotta 2013!

Kamuja!

Vihdoinkin ollaan päästy siis näkemään jopa niitä koirakamujakin taas tämän hiljaiselon jälkeen. 21.12 käytiin tapaamassa Iidaa ja Felixin puolisiskoa Sandraa molempien hurttien kanssa. Sandra ei oikein innostunut leikkimään kummankaan kanssa tällä kertaa, mutta olipahan koirakamu kuitenkin.
22.12. käytiin sitten pakkasessa pyörähtämässä hurttien kanssa jonkin aikaa kylällä Erikan ja Kielan kanssa. Fanta oli taas kunnon teinipelle hihnassa kulkiessa ja yllättävää oli että Felixikin meinasi jopa peppuilla. Oli varmaan liian pitkä aika kun oltiin nähty viimeksi Kiela niin oli Felixikin liekeissä.


Torstaina 27.12. meille saapui isosiskoni ja hänen poikaystävänsä kera uuden koiransa Luca rottweilerin kanssa. Talossa on siis tohinaa taas riittänyt. Luca on ainakin Fantaa pitänyt kiireisenä, kun touhuavat yhdessä. Hyvä niin, koska itse olen ollut kipeänä muutaman päivän, niin on liikunta jäänyt vähemmälle. Kunnon lenkeille eivät ole hurtat valitettavasti siis päässeer, mutta onneksi ovat pihalla saaneet ramppailla ja riehua paljon.



Kuitenkin, vaikka vieläkin taidan olla vähän sairaana (kuudetta päivää jo...) niin oli pakko päästä lenkkeilemään vihdoin ja viimein! Neljään päivään kun en ollut kunnon lenkeillä käynyt... hrrr. Käytiin tänään 31.12. lenkillä Erikan ja Kielan, Ellan ja Viivin sekä Hennan ja Justuksen kanssa. Fanta aluksi murisi Justukselle ihan kummasti hihnassa. Ihmettelin kyllä käytöstä suuresti, hihnassa kävellessäkin vaikutti siltä, ettei halua Justusta lähelleen. Vapaaksi päästettäessä oli kuitenkin heti leikkiin rupeamassa. Kumma teini... Mutta onneksi jäi sitten vain hihnassa perseilyksi tuommoinen käytös. Siinähän se lenkki sitten meni koirien juostessa ja osan leikkiessä keskenään.




Kohta sitten vuoden 2013 tavoitteet postausta...