keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ylihuomenna!

 Fanta saapuu meille siis jo ylihuomenna! Enää vähän aikaa odotettavana! Jännitys on suuri, saas nähdä millaista tulee yhteiselo olemaan pienen kanssa ja miten Felix tulee suhtautumaan toiseen :) Tuntuu jotenkin niin epätodelta, että parin päivän päästä oikeasti saan sen pennun, josta olen haaveillut... uskomatonta!
Fantalle tilaamani tavarat tulivat eilen: Hauhaun lahjasetti, jossa oli viltti, kampa, matkakuppi, kaksi palloa ja köysilelu. Lisäksi tilasin pentushampoota ja muutaman muun lelun lisää sekä Felixille uuden hihnan. Fantalle tilattu hihna tulee myöhemmin.
Pentupanta on ollut jo kauan valmiina kaapin pohjalla, luultavasti joku Felixin vanha. Lisäksi sain isosiskoltani toisen pentupannan, jonkun vanhan kissalle tarkoitetun lyhyen hihnan sekä vaaleanpunaisen flexin, jotka hän löysi varastostaan. Kaikki tainnut joskus kissoille hankkia, mutta eivät ole hänellä sitten päässeet käyttöön niin antoi minulle. Lisäksi valmiina on ollut myös punaiset pienet valjaat Fantalle. Sekalaisen värisiä nämä Fantan pentutavarat, mutta kunhan kasvaa niin tulen ostamaan kaiken teemavärin mukaan eli keltaisen. Felixin teemaväri on punainen. Minulla on jonkinlainen pakkomielle ostaa sille siis kaikki punaisena tai mustana, sama juttu tulee olemaan Fantan kanssa, mutta punaisen sijalla vain keltainen.

26.11.2011
Felixiä kävin lauantaina pihalla kuvailemassa, kun kerta kivasti oli tuota luntakin sadellut.




22.11.2011
Eilen illalla lenkillä ollessani olin kävelemässä erään ala-asteen ohi, kunnes kiinnitin huomioni siihen kenttään, joka siinä pihalla oli. Se oli suurimmaksi osaksi aidattu, jotta lasten jalkapallot eivät lentelisi minne sattuu, joten päätinpäs huvikseni mennä sinne Felixin kanssa tokoilemaan! Ihan vähän aikaa vain treenasin, mutta alkaa tuntua, että tuon ansiosta jopa treeni intokin alkaa palautua hiljalleen. Liikkeestä seisomaan jääntiä harjoiteltiin ihan muutama kerta alkeellisesti ja kertailtiin seuraamista. Nopeasti piti lopettaa, sillä herkut alkoivat loppua, joten tänään käyn luultavasti uudestaan kokeilemassa mitä siellä tokoilusta tulisi. Se oli kyllä hauska tokopaikka, samainen paikka, jossa Felixin ja minun toiset mätsärit pidettiin. Eikä se edes ole kaukana meiltä, miksen ennen ole tajunnut mennä sinne tokoilemaan?

----------

Koeviikon ansiosta olen aikaisin päässyt koulusta ja on sitten tullut Fexuakin käytettyä päivisin lenkillä metsässä irti, kun on kerta vielä valoisaa ollut. Toisaalta harmittaa, että Fanta tulee juuri siihen vuoden pimeimpään aikaan, ei saa välttämättä niin hyviä kuvia, mutta noh. Ei ne kuvat mitään maailman tärkeimpiä ole, vaikka tietysti on mukava seurata niistä kuinka paljon tyttö on sitten kasvanut.
Mutta nyt näyttäisi taas siltä, että nuo meidän tämänhetkiset lumet olisivat sulamaan päin näiden lauhojen säiden takia, mikä tarkoittaa sitä, että on vielä synkempää... ja huomenna on sentään jo joulukuu. Mikä tätä talvea oikein vaivaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti