lauantai 4. toukokuuta 2013

Maata näkyvissä!

Kevät on edennyt täällä jo ihan mukavasti. Luntahan täällä on vielä paikoittain aika paljonkin, mutta toisaalta jotkut paikat ovat jo lähes lumettomia. Mutta sentään ei ole (ainakaan vielä) tullut sellaista kaameaa takatalvea, niinkuin viimevuonna suurinpiirtein näihin aikoihin. Hyrrh. Tosin on täällä tänään satanut räntää pitkin päivää, mutta onneksi kaikki sataneet lumet ovat jo sulaneet.


 Viime viikonloppuna siskoni ja hänen miekkosensa tulivat koirineen paikkakunnalle kyläilemään. He yöpyivät toisen siskoni luona, mutta kävivät välillä täälläkin vierailemassa, jolloin piti vähän säätää koirien kanssa. Felix ja heidän toinen rottweilerinsa Lola eivät tule vielä toimeen, eikä ole vielä varmuutta siitäkään, tuleeko Lola Fantan kanssa toimeen (ei olla vielä päästetty niitä kovin lähelle toisiaan varmuuden vuoksi). Luca rottweiler sen sijaan tulee toimeen molempien kanssa.
Mutta piti siis pitää koiriani erillään Lolasta. Tavallisesti joutui Lola olemaan lukittuna huoneessa, sillä Fanta on mennyt keksimään niin mukavan tempun, kuin ovien avaaminen! Harmikseni heidän reissunsa jäi niin lyhyeksi, niin ei ehditty kunnolla vielä totutella koiria toisiinsa. Noh, kesällä sitten.

Fantan kanssa tokoilut ovat olleet viimeaikoina lähinnä semmoista lenkkien yhteydessä parin liikkeen tekoa. Muutama kerta ollaan kunnon treenit pidetty ja täytyy kai myöntää, että jännittyneenä ja innoissani odotan tulevia kokeita! Fantalla sujuu toko oikein hyvin tällä hetkellä.
Huomenna meillä alkaakin Fantan kanssa tulevan agilityryhmän tottelevaisuusosio, jota on viitisen kertaa. Varsinainen esteharjoittelu alkaa vasta elokuussa. Ei kyllä jaksaisi odottaa niin kauaa! Maanantaina alkaa ohjattu toko, jota on pari kertaa viikossa ja joka kestää toukokuun ajan. Aktiivista yhdistyksen koirakentällä treenaamista siis luvassa!


Niin ja nythän oon taas tämä mukava vuodenaika, jolloin karvoja (ja hiekkaa) löytyy yksinkertaisesti joka paikasta tavallista enemmän, vaikka kuinka usein siivoaisi. Fantalle tämä taitaa olla ensimmäinen kunnon karvanlähtöaika, en kyllä ainakaan muista, että siitä olisi lähtenyt aijemmin edes tuon vertaa. Eikä siitä nytkään kyllä lähtenyt lähellekään kaikki. Felix ei ole vielä aloittanut karvanlähtöään kunnolla (jonka huomaa varmasti tuosta säälittävän kokoisesta karvakasasta), mutta kyllä se sieltä pian tulee!

4 kommenttia:

  1. Meilläkin on koirilla karvanlähtöaika (ollut jo monta viikkoa). Aina näihin aikoihin toivon, että se olisi sellainen viikon juttu, jonka aikana molemmat pudottaisivat kaiken pohjavillan. Vaan kun ei. Sekin pitää venyttää näemmä monen viikon hartaaksi projektiksi :D

    VastaaPoista
  2. Hehe, äläpä muuta! :D Meillä on alkukeväästä lähtien löytynyt nurkista Fantan karvatuppoja, mutta harjattaessa ei ole lähtenyt sitten melkein mitään irti, ennenkuin nyt.
    Felixillä vielä edessä se kunnon tiputtelu. Siltä se karvaa vasta lähteekin, kun tulee se "oikea" aika. Tosin, saas nähdä tiputtaako tänä vuonna vähemmän karvaa, tai jotenkin muuten vaan eritavalla kuin aijemmin, sillä se on nyt ensimmäistä kertaa sisäkoirana karvanlähtöajan aikana.

    VastaaPoista
  3. Se on vaan niin outoa, meillä on lumet sulanut jo aikoja sitten ja nurmikkokin vihertää. :D Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Minusta taas on niin outoa kuvitella, että jossakin päin Suomea ei oikeesti vaan oo sitä lunta enää. :D Mut tää on vähän Lappi!
    Ja kiitän!

    VastaaPoista