maanantai 30. syyskuuta 2013

Testauksessa Orbiloc

Vihdoinkin sain nämä pienet turvavalot hyppysiini testattaviksi. Jo aikaa sitten katsoin mielenkiinnolla Orbiloceja, mutta melko kallis hinta (n. 25€ per kipale) sai unohtamaan ostamisen, etenkin kun epäilin näiden toimivuutta todellisuudessa (huonoja kokemuksia halppisvilkuista). Nyt kuitenkin päätin ostaa nämä kokeiluun, sillä tarvitsisin näille hurtille kipeästi jotkin toimivat pikkuvalot pimeälenkkeilyyn.

Orbiloc on tosiaan koirille tarkoitettu turvavalo, jonka luvataan olevan vesitiivis 100 metrin syvyyteen asti, kestävän iskuja 100 kiloon asti, näkyvän 5 kilometrin päähän sekä kestävän lämpötiloja 50 ja -40 asteen välillä. Kuulostaa vähän liioitellulta, mutta millainen oli käytännön pimeälenkki kokemukseni näiden kanssa?
No sellainen, että vaikuttavat ihan kelpo kapistuksilta! Koirat näkyivät kauas niin paljon paremmin kuin joidenkin halppisvilkkujen kanssa. Keltainen valaisee ihan hitusen paremmin kuin punainen, jo arvatenkin, sillä punainen on tummempi väri. Mutta ei se punainenkaan siis mitenkään huonosti näy!
Vilkkutoiminto ei ollut mielestäni hääppöinen kokeillessani sitä, olisin kuvitellut sen olevan kirkkaampi, mutta jatkuva valaistus oli hyvä. Eipä minua haitannut tuo, sillä en muutenkaan pidä vilkuista, itsestäänselvyys minulle oli muutenkin pitää vain jatkuvalla valaistuksella.
Pääasia on kohdallani, että taisinpas vihdoinkin saada sopivan pimeälenkkivalaistuksen noille. Katsotaan miltä pidemmän päälle vaikuttavat. Tällä hetkellä fiilis on kuitenkin se, että suosittelen näitä lämpimästi halppisvilkkujen tilalle.

8 kommenttia:

  1. Vitsit. Pitäisi kyllä munkin hankkia. Nyt on jo melko aikaisin tosi pimeää ja koko ajan vain pimenee pimenemistään.

    VastaaPoista
  2. Mä kans kattelin näitä viime talvena. Pitää kyllä harkita ostamista, täälläkin löytyy vain huonoja kokemuksia halppisversioista..

    VastaaPoista
  3. Sulla on hyvin värikoodattu noi koirat! :D

    VastaaPoista
  4. Itse voisi myös hankkia tuollaisen, kun on aika kätevä. Laitoin sinulle sähkäri, ja mistäs tuollaisia valoja voisi ostaa..?

    VastaaPoista
  5. Teidät on haastettu!

    http://korvakarva.blogspot.fi/2013/10/meidat-on-haastettu.html

    VastaaPoista
  6. Jenny, joo kantsii, noi vaikutti kyl oikeesti kivoilta! Ei tee mieli laittaa itselle valoa päälle, kun noita pikkuvaloja on niin kiva seurata pimeässä. Ja äläpä muuta viserrä, pian tulee täällä Lapissa taas se aika vuodesta, kun on 24/7 pimeää... hyrr.

    Veera, joo kannattaa kyllä! Mulla noi on olleet ainakin ihan eri luokkaa verrattuna niihin aikoinaan omistettuihin halpisvilkkuihin. (Poistin ylimääräiset viestit >x))

    Sarianne, no jep! Mulla on pikku pakkomielle ostaa noille kaikki varusteet samanlaisina, mut noiden omissa väreissä eli punasessa ja keltasessa, heh. :,D Hyvä puoli tuossa on se, että toi mun kriteeri rajaa valikoimia sen verta, ettei tule kaiken maailman koiravarusteita kuitenkaan kuolailtua.

    Venla, kannattaa kyllä harkita! Ja sähköpostiin vastattu, huomasin sen jo aiemmin, mutten kerennyt silloin vastaamaan vielä. Itse ostin omani PetNetstoresta, mutta Googleen hakuttamalla löytyy myös muista verkokaupoista. Liikkeistä pitäisi löytyä ainakin Mustista ja Mirristä.

    a ny, voi ei tota haastetta! :,D Katsotaan jaksanko tehdä. (Vaikka eipä toi teidän blogi mulle enää täl hetkel näy, mut aiemmin kurkatessani ehdin nopeasti vilkaista mikä haaste oli kyseessä.)

    VastaaPoista
  7. http://taigaatassuissa123.blogspot.fi/2013/10/tunnustus.html täältä löytyy tunnustus :)

    VastaaPoista
  8. Pitäis kans ostaa joku vilkkuvalo tuolle eläimelle.:)

    VastaaPoista